Charter-lentoja eli suoria lomalentoja on tänä kesänä tarjolla entistä enemmän.
Oulunsalon lentokentältä niitä lähtee heinäkuussa yhteensä seitsemän vuoroa viikossa. Viime kesänä lomalentoja lähti vain kaksi viikossa.
”Charter-toiminta on nyt vilkkaampaa”, Oulun lentoaseman päällikön sijaisena toimiva Jani Kuukasjärvi vahvistaa.
Suurimman osan lomalennoista tekee Finnair. Uutta on, että halpalentoyhtiö Norwegian aloitti charter-lennot Oulusta huhtikuun puolivälissä.
Lennot painottuvat loppuviikkoon, sillä lomalentoja ei lähde maanantaina eikä tiistaina.
”Käytännössä kaikki lomalennot menevät joko Turkkiin tai Kreikkaan”, Kuukasjärvi kertoo.
Tänä kesänä Finnair lentää esimerkiksi Aurinkomatkojen ja Tjäreborgin lomalentoja Oulusta. Keskiviikkoisin Finnair vie Rodokselle, torstaisin Kreetalle sekä Turkkiin ja perjantaisin Kreetalle.
Lauantaisin Oulusta pääsee muun muassa Finnmatkojen lomille, kun Norwegian lentää Rodokselle.
Viikonloppuisin Oulusta lähdetään myös Turkin Antalyaan. Lauantaina sinne lentää Sky Airlines ja sunnuntaina Freebird. Viimeksi mainitut yhtiöt lentävät ainoastaan charter-lentoja Oulusta.

Kommentit
Me annoimme perheen lomarahat joulupatakeräykseen.
Niin. Ja viimekesänä taisi remontin vuoksi olla vähemmän kuin toissa vuonna eli onko nyt aitoa kasvua sitten tapahtunutkaan? Esim kreikkaanpa ei taitanut lentoja viime vuonna mennä. tietenkin jos ensin vähennetään ja uudelleen lisätään niin saadaan ed vuoteen "kasvua" aikaan
Ala-arvoista toimintaa oulun lentoasemalla viime perjantaina, jolloin tuo kuvakin otettu.
45 minuuttia odotettiin laukkujen tuloa hihnalle!
Yksi ainoa kone tuli jota sitten purettiin ansiokkaasti tuon ajan.
Kuukasjärvi voisi vastata nyt miten aikoo parantaa palvelua?
Hanian kentällä laukut tuli 10 minuutissa hihnalle.
Puitteet kyllä on kunnossa, siitä pisteet, mutta loppumetreillä kompastutaan, suomalaista ammattitaitoa sekin.
Kyllä parkkipojalla riittää innokkuutta väijyä ja sakottaa, voisiko vaihtaa laukkujen purkuhommiin?
Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, itsekkin iäisyyden odottanut laukkuja. Kyllä on ihmeellisen tehokas parkkipoika Oulun lentoasemalla, ei oikeesti käsitä miten törkeäksi on paikoitus mennyt Oulun asemalla :(