Kaksikko työskenteli RTG Ground Handling Oy:n ja sen edeltäjäyritysten palveluksessa kuormaajina. Toisen työsuhde alkoi vuonna 1989, toisen vuonna 1995. Tilanne muuttui, kun RTG Ground Handling purki heidän työsopimuksensa 24.11.2008.
Syy oli se, että Finavia oli evännyt työntekijöiltä heidän käyttäytymisensä vuoksi kulkuluvan ja henkilökortin, joita lentokentällä työskentely edellyttää. Niitä ilman ei voi työskennellä lentoaseman turva-aidan sisäpuolella.
Kulkulupien epäämistä käsiteltiin sittemmin sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Menettely todettiin perusteettomaksi.
Kaksikko nosti työsuhteensa purkamisesta kanteen Oulun käräjäoikeuteen. Oulun käräjäoikeus päätti perjantaina, että RTG Ground Handling purki työsuhteet ilman työsopimuslain mukaista erittäin painavaa tai edes asiallista ja painavaa syytä. Se katsoi, että menettely johti kaksikon perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamiseen.
Oikeus määräsi yhtiön maksaan entisille työntekijöilleen korvauksia työsuhteen perusteettomasta päättämisestä yhteensä noin 138 000 euroa. Lisäksi se joutuu pulittamaan työttömyysvakuutusrahastolle rahaston miehille aiemmin maksamat noin 8 300 euroa ja 4 700 euroa. Yritysmaksaa myös kantelijoiden noin 11 000 oikeudenkäyntikulut.
RTG Ground Handling Oy:n omistaa nykyisin Finavia.

Kommentoi
Oikeus voitti - vihdoin!
Eivät tehneet mitään laitonta tai sopimatonta, työnantaja teki sen sijaan laittoman ja väärän havainto-ja poikkeamailmoituksen Finavialle, josta syystä kulkuluvat evättiin. Ilmoitusta arvioitiin aina korkeinta hallinto-oikeutta myöten, jossa se mm todettiin ilmailulain vastaiseksi. Oulun hallinto-oikeus ja helsingin korkein hallinto-oikeus palautti kulkuluvat, mutta taistelu kesti 3v.
Mitä he olivat tehneet, kun kulkuluvat peruttiin?? Ei kait niitä ilman minkäänlaita syytä peruta? onkohan oikeus toteutunut? Ja tuo 138 00 korvausta??? Käsittämätöntä oikeuslaitoksen toimintaa. Max 6 kk palkka jos TODELLA ovat syyttömiä. Sehän on yleensä maksimi irtisanomisaika.
Entinen työntekijä on joutunut hoitamaan huonolla menestyksellä rikos- ja riita-asiaansa yksin ja omalla kustannuksellaan jo vuodsta 2001 alkaen saamatta minkäänlaista apua työyhteisöltään, työterveyshuollolta, pääluottamusmieheltä, työsuojeluvaltuutetulta, työsuojelupiiriltä, nimeään nyt jo vaihtaneelta ammattiliitolta tai miltään muultakaan taholta.
Työntekijä on joutunut hoitamaan asiaansa jo vuodesta 2008? Eioikein hyvältänäytä tämä maailman meno.
Komppaan kyllä aikaisempaa kommenttia, että ammattiliittoon kannattaa kuulua. Ja syyllinen henkilökin vastuuseen.
Perus- ja ihmisoikeuksien loukkaus tapahtuu Suomessa, työntekijöille, tällaisia työnantajia ei tarvita yhtään lisää. Kannattaa katsoa oikeuksiensa perään ja siinä ei auta muu kuin edunvalvontajärjestö, siis ammattiliitto.
Hieman heikosti hoidettu keissi, tuon olisi voinut tehdä vähän paremmin. Jos työntekijät eivät osaa protokollaa noudattaa asian voi viedä tyylikkäämminkin finaaliin.
Toivottavasti saavat vielä riittävästi parkkimaksuautomaatteja kentälle.
Halvempaa maksaa sakot kun pitää tuommoisia miehiä talossa.
Onnea. Mahtava juttu.
Rahat tulisi vielä ottaa sen tyypin palkasta, joka moisen järjettömyyden määräsi. Yritys ei tee päätöksiä vaan ihminen.
Hyvä, ei tosiaan ole ihme, että Oulun lentokentällä laukut myöhästelee.