"Lääkärikoulutuksen laatu Oulun yliopistossa ei täytä enää opettajien minimivaatimuksia", lastentautiopin professori Matti Uhari sanoo.
Opiskelijamäärä on kasvanut neljänneksen, mutta opettajien määrä on vähentynyt yli viidenneksen 15 vuodessa.
"Opiskelijoiden määrä opettajaa kohden on kasvanut nopeimmin Oulussa. Meillä on tilastojen mukaan maan huonoin tilanne", kertoo solu- ja kehitysbiologian professori Petri Lehenkari.
Pienryhmäopetus ja käytännön taitojen harjoittelu ovat vähentyneet ja massaluennot yleistyneet. Perusasioiden opettelu jää usein työelämään.
Lue lisää perjantain Kalevasta!

Kommentoi
Mua saisi tutkia ja tuseerata vaikka päiväkausia (samoin mun vanhaa isää) ku vain joku tutkisi ja sinne OYS:iin pääsisi.
Kuinka moni koulutusmäärien lisääjistä on oikeasti käynyt katsomassa opetusta? Eräs kommentoija joka oli toiminut opetuspotilaana oli saanut 8x8oppilaan 'pien'ryhmän hoitamaan häntä päivänaikana. Se on vaikeaa saada opetuspotilaita koska potilaalla ei ole minkäänlaista velvoitusta tai pakkoa toimia opetuspotilaana, kun taas yliopistollisilla sairaaloilla on velvollisuus opettaa kandeja lääkäreiksi. hyvänä esimerkkinä on ollut luennot joille ahtaudutaan vieriviereen pienissä saleissa joissa istutaan jo portailla ja happi meinaa loppua. Pienryhmä opetuksissa on läsnä 12-25 opiskelijaa ja yksi opettaja koska enempään ei ole varaa palkata. Opiskelija määrien nosto olisi hyvä asia mutta resursseja pitäisi nostaa vähintäänkin samassa määrässä jotta opetuksen taso saadaan pysymään edes samassa tasossa kuin nykyään ja opetustiloja ja niissä sijaitsevat opetusvälineet, kuten mikroskoopit,anatomiset mallit, etc., saataisiin ajan tasalle ja riittämään kaikille.
Nimimerkki "Käsityötä", olet aivan oikeassa sanoessasi "Miten luulisitte automekaanikon pärjäävän työssään jos hän olisi nähnyt auton ainoastaan kirjojen kuvissa ennen töihin menoa?" Koska juuri tähän opetus lääketieteen tiedekunnissa on (ainakin) Oulussa menossa! Kuinka moni teistä on valmis olemaan valmiin lääkärin työuran ensimmäisen selkäydinpunktion kohteena?
Hyvä homma! Lääkäripula lähtee lääkäreitä lisää kouluttamalla. Lääkärithän ei tästä tykkää ja vetoaa laskevaan laatuun. Ei laatu voi kyllä nykytilanteesta enää paljoa laskea. Kyllähän lääkärit kitisee sen takia, että kohta loppuu se itsensä kohtuuton hinnoittelu kun paikalle saapuu nuoria uusia lääkäreitä jotka eivät ajattele pelkästään kohtuuttoman suuria tuloja vaan haluavat oikeasti olla töissä.
Sairaanhoitjakoulutusta ollaan välittömästi lisäämässä poliitikkojen taholta samoin rekrytoidaan Filippiinejä myöden hoitajavajeita paikkaamaan kielitaidottomia sairaanhoitajia. Mutta kysymys kuuluu, mihin tarvitaan valtavia määriä sairaanhoitajia, ellei ole lääkäreitä riittävästi!? Hoitajathan pääasiassa toteuttavat lääkäreiden määräämiä hoitoja.
Eihän tässä enää tiedä itkeäkö vai nauraa. Kaikki opetuspaikkojen lisäämisen kannattajat sais mun puolesta tulla vapaaehtoisina sitten opetuspotilaiksi, jotta opiskelijat sais kunnolla harjoitella tuseeraamista, genitaalien tutkimusta, selkäydinnäytteen ottamista jne. Jos nyt unohdetaan hetkeksi se fakta, että resurssit ei riitä lisäämään opiskelijapaikkoja, niin ei riitä myöskään potilaat. Käytännön taitoja kun on hiukan vaikea opetella ilman potilaita. Mitä tulee vanhusten hoitamiseen, niin eiköhän sitä tarvetta ole enemmän hoitajista, niistä siunatuista ihmisistä, jotka tekevät sen varsinaisen perushoitotyön ja ovat ammattitaitoisina lääkärille kultaakin arvokkaampia. Mitä tulee sitten palkkojen alenemiseen, niin aika kalliilla yhteiskunta sen palkanalenemisen ostaisi, työtön lääkäri kun sattuu olemaan aika kallis vai onko kenelläkään teistä mitään käsitystä kuinka paljon lääkärin koulutus maksaa...Sitten vielä niistä soveltuvuustesteistä, niin kukakohan sitten osaisi sanoa millainen lääkärin pitäisi olla. Kohtelias joo tietty ja fiksu jne, mutta esimerkiksi traumakirurgi ja ihotautilääkäri ovat keskimäärin aika erilaisia ja hyvä niin!
Lääkäreitä saadaan terveyskeskukseen sillä, että parannetaan työoloja. Ei vaadita lääkäreiltä epäinhimillisen pitkiä työpäiviä jatkuvasti, varataan riittävästi aikaa potilaiden hoitoon (oikeasti 15min ei riitä mitenkään, koska siihen sisältyy myös paperityöt), pidetään huoli että nuorella lääkärilla on mahdollisuus kysyä neuvoa vanhemmalta kollegalta. Ja otetaan huomioon sekin asia, että lääkäritkin ovat tavallisia ihmisiä, joilla voi olla perhe. Itse ainakin menisin tosi mielellään tällaiseen paikkaan töihin, vaikka vähän pienemmällä palkallakin. Sitten kun kyseessä on tk, jossa työtahti on hirveä, päivät venyvät jatkuvasti, ei ole keneltä kysyä, niin tarviiko siinä ihmetellä jos sinne ei kukaan halua töihin? Tällaiseen paikkaan en menisi töihin, vaikka palkkaus olisi kuinka suuri.
Ei hyvää päivää!! Meillä jo nyt professorit vihjaavat, että osa voisi jäädä luentojen ajaksi kotiin lueskelemaan. Tämä siksi, etteivät tilat riitä. Siinä pureksittavaa niille, joiden mielestä opiskelijoiden määrää tulisi lisätä... Eri asia on toki jos määrärahojakin lisättäisiin...
Höpö, höpö. Lääkäriliiton tavoite on pitää keinolla millä hyvänsä lääkärimäärä pienenä. Muutoin menettävät yksityispotilaitaan ja sanelumääräysvaltansa asiaan ko asiaan. Koko yhteiskuntaa ajatellen lisää lääkäriopiskelijapaikkoja. Mikä muu ammattikunta tahansa kun podetaan vajetta, vaaditaan koulutuspaikkojen lisäystä. Hyvänä esim hoitajat
Lääkäreitä pitäisi olla tarjolla riittävästi, jotta kaikkein heikoimmin työstä suorituvia ei tarvitsisi palkata, vaan he haketuisivat muihin tehtäviin. Itse juttu oli hyvin asiallinen siinä, että koulutuksen laatuun on satsattava varsinkin koulutettavien määrän kasvaessa.
Kovasti täällä huudellaan lääkäreiden palkoista ja yksityisistä keikka-lääkäri -firmoista. Harvapa muistaa, kuinka muutama vuosikymmen sitten kovastikin demaritkin liputtivat yksityistämisen puolesta. Tulisi kuulemma säästöjä ja laatu paranisi. Toivottavasti ei muutaman vuosikymmenen kuluttua korjailla Gustafssonin ja Guzenina-Richardsonin kädenjälkiä. OVat näemmä kopioineet vanhasta itänaapurista ajatuksen että määrä korvaa laadun.
13:02 LK kirjoitti. Tässä vastinetta. Ei kannata ihan niin vakavasti tätä ottaa. Tänne kalevan keskusteluun käy kirjoittamassa saman niuhoittajat jotka valittaa joka ikisestä asiasta oli se sitten kallioparkki, haavisto, niinistö, ydinvoima aivan mikä vaan kunhan pitää saada valittaa. Menisitte ihmiset TÖIHIN niin tekisitte jotain järkevää elämänne ja lopettakaa iänikuinen valittaminen. Jos ootte eläkkeellä niin menkää vaikka bingoa pelaamaan...
Kyyyl! Lisätäänhän vaan entisestään opiskelupaikkoja. Näitten "ylipaikkalaisten" kanssa vaan tulee hieman ongelmia kun nyttenkään ei kaikki mahdu aina luentosaliin sisälle. Nämähän ylimääräisethän voi sitten kätevästi kysellä kavereilta mitä siellä koulussa okeen tänään opetettiin. Lisäksi kädentaidot voi kätevästi opettaa yhdelle kandille, joka opettaa tämän sitten suullisesti kymmenelle muulle. Kappas, ei enää lääkäripulaa!
"Palkkaus on mikä on lääkäreiden määrästä huolimatta, ei määrä vaikuta työehtosopimukseen." ei tosiaankaan pidä paikkaansa! Jos tuollaista väität, et ole milläänlailla enää tässä asiassa tiekartalla. Useilla paikkakunnilla kunnat maksavat kaikenlaisia ekstroja ja palkanlisiä ohi työehtosopimusten. Lisäksi yksi syy terveyskeskusten lääkäripulaa on se, että suuri osaa tekee yksityispuolella vähintäänkin keikkaa. Kaiken lisäksi esim. viimeisen sairaanhoitajien lakon lopputuloksena nostettiin myös lääkäreiden palkkaa, vaikkeivät olleet mukanan työtaistelussa.
LK: älä ihmeessä lyö hanskoja tiskiin, jos haluat saada "isona" töitä. Tai sitten ala pyrkimään oikikseen: sieltä valmistuvilla on myös takuutyöpaikka, hyväpalkkainen.
Eipä ole hääppöistä olla tuleva lääkäri kun lukee näitä kommentteja. Pitäisikö heittää hanskat tiskiin ja ottaa joku toinen ammatti.
Kaikkien muiden alojen työvoimavähäisyyksiin reagoidaan välittömästi nostamalla koulutettavien määriä reippaasti, paitsi lääkärikoutuksen. On se niin vahva etuuksien ajaja tämä Lääkäriliitto viis veisaten sairaiden hoidosta ja heidän hädästään. Ja tätä häikäilemättömyyttä myös poliittiset päättäjät rahanjakajina tukevat!
Miten luulisitte automekaanikon pärjäävän työssään jos hän olisi nähnyt auton ainoastaan kirjojen kuvissa ennen töihin menoa?
Nyt ollaan huolissaan koulutuksen laadusta eli opiskelijan arkeen vaikuttavista asioista, ei työelämän edunvalvonnasta. Suomessa on tähän asti ollut ykköstason lääkärikoulutusta, oletteko todella valmiita ajamaan tämän alas? Opiskelijamääriä tulee ilman muuta nostaa jonkin verran, mutta resurssien tulee nousta samassa suhteessa! Lääkärien palkkaus tuntuu olevan melkoinen myytti. Toki palkka on keskiarvoa korkeampi, mutta kyllä niin kuuluukin ottaen huomioon korkean koulutuksen ja työn vaativuuden. Toinen asia on nämä ns. keikkalääkärit, jota pidän puhtaana markkinataloutena. Tämän asian moraalisuudesta voidaan olla sitten montaa mieltä. Mitä tulee työhön pakottamiseen, niin kehotan palaamaan asiassa 2010-luvulle. Vai laitetaanko myös samalla juristit, ekonomit, kielitieteilijät, sairaanhoitajat, kemistit jne. pakkotöihin valtion virastoihin ja laitoksiin?
Huomioikaa ihmiset, että tässä jutussa ei ole kyse palkoista tai lääkärien määrästä, vaan siitä, että opetusresurssit ovat aivan liian pienet opiskelijamääriin nähden. Tällöin opiskelija ei pääse itse tekemään tai välttämättä edes näkemään toimenpipiteitä, vaan valmistuu "valmiiksi lääkäriksi", vaikka monet tärkeät toimenpiteet on jäänyt oppimatta koulustra resurssipulan takia (opettajia, tiloja, aikaa ja potilaita ei riitä kaikille). Tämä heikentää potilaiden hoitoa. Onko mukava tulla valmistuneelle lääkärille (eli ei opiskelijalle, jolla on opettajalääkäri vieressä neuvomassa), joka tekee toimenpiteen ensimmäistä kertaa juuri sinulle?