Oulu

Kysyimme, miksei Oulun Kelan toimistossa ole vessoja asiakkaille - "Ei se ole ydin­toi­min­ta­pal­ve­lua"

Vuonna 2014 Kela kertoi, että toimiston asiakasvessoista luovuttiin lähinnä päihdeongelmiin liittyvien järjestyshäiriöiden vuoksi. Kuvituskuva. KUVA: tomi vuokola
Oulu 2.12.2017 9:41
Raimo Pirttikoski

Kansaneläkelaitoksen (Kela) Oulun toimistossa ei enää vuosiin ole ollut asiakkaille tarkoitettuja wc-tiloja. Tämä on ärsyttänyt ja ihmetyttänyt osaa asiakkaista.

Miksei toimistossa ole asiakasvessoja, Kelan Oulun palveluryhmän päällikkö Sari Hedemäki?

– Kaikki vessat on tehty henkilökunnan tilojen puolelle. Nykyisen asiakaspalvelun lähellä ei edes ole viemäröintiä eikä vesipisteitä. Henkilökunnan vessat ovat lukkojen takana varsin pitkän matkan päässä. Turvallisuussyistä työntekijätkin kulkevat kiinteistössä kulkuluvilla.

– Onhan tämä tietynlainen ongelma, joka näköjään vuosittain nousee keskusteluun. Kelalla on muitakin toimistoja, joissa asiakasvessaa ei ole, ei se ole Kelan ydintoimintapalvelua.

Vuonna 2014 Kela kertoi, että toimiston asiakasvessoista luovuttiin lähinnä päihdeongelmiin liittyvien järjestyshäiriöiden vuoksi. Onko näin?

– On se ilmeisesti ainakin osasyy silloin ollut. Monien toimistojen asiakasvessoja on muun muassa sotkettu.

Ovatko asiakkaat valittaneet vessojen puutteesta?

– On siitä tullut jonkin verran palautetta ja valituksia. Toki pahoittelemme tilannetta ja ymmärrämme, että tämä voi monia ärsyttää. Pyrimme palvelemaan asiakkaita kaikin tavoin ihmistä arvostaen. Mutta ei sinne näillä näkymin jatkossakaan ole asiakasvessoja tulossa.

Voivatko asiakkaat käyttää henkilökunnan vessoja?

– Poikkeustapauksissa se varmasti järjestyy, etenkin jos asiakkaalla on jokin sairaus tai hän ei muuten pysty pidättelemään. Sitä harkitaan aina tapauskohtaisesti. Se myös sitoo henkilökuntaamme, koska asiakas on saatettava vessaan. Joten emme me valitettavasti voi kaikkia asiakkaita vessaan päästää.

Kuinka pitkiä asiakkaiden jonotusajat toimistossa ovat?

– Ne vaihtelevat, lähinnä iltapäivisin asiakas voi joutua odottamaan jopa 40–60 minuuttia. Yhä useampi asioi sähköisesti ja ajanvarauksella. Silloin odotusajat eivät ole niin pitkiä.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (76)

Onko pakko juoda litroittain kun on lähdössä asioille? Itse tarkoituksella vähennän juomista jos tiedän ettei vessaa ole lähettyvillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse olen tekemässä asiasta kantelua.
Kaikkia asioita ei yksinkertaisesti voi hoitaa netissä, vaikka enemmistön niistä siellä hoidankin.
Minulle on sanottu, että pitäisi mennä liikekeskukseen (Valkea) vessaan, vaikka olen sieltä juuri vessasta tullut.
Eturauhasvikaisena en voi puolta tuntia kauempaa odottaa vessaan pääsyä.

Seuraavalla kerralla, jos en pääse vessaan, kusen odotustilan lattialle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kelan ydintoimintaa on nimenomaan auttaa ihmisiä hädässä joten ei muuta kuin vessantekoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi käytte kelassa? Kelan pitäisi käydä luonanne. Olet kelan käynnin arvoinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisi Kela nyt kuitenkin hoitaa sen vuoronumeroseurannan nettiin niin asiakas voi huoletta hoitaa muita asioita sen jonotustunnin aikana tai esimerkiksi käydä vessassa. Hyvänen aika sentään. Vuonna 2017 ja perusasiat näin hukassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäähän siellä vessat olla, pankaahan töpinäksi.
Että ydintoimintapalvelua, höpö höpö täytyyhän vessaan päästä tarvittaessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laittakaa 50 sentni pääsymaksu vessaan, niin varaton väki tekee tarpeensa odotussalin nurkkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minkähän takia ravintolat pitää yllä vessoja asiakkaileen, eikö niistä koidu häiriötä kun humalaiset sotkee ne?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

WC ei ole ydintoimintaa (vaimikäsetermioli) muissakaan toimistoissa, joissa joutuu pitkiä aikoja odottamaan ja silti on WC.
Ärsyttää odottaminen vielä enemmän, kun ei voi käydä tarpeillaan. Huonoja selityksiä KELAlta päin.
Ottakaa rahat vaikka näitten eduskunnasta tippuneitten ministerien ja kansanedustajien ylipitkästä työttömyysturvasta. Heille pitäisi järjestää toki kuntouttavaa työtoimintaa, kun ei ole tuo elämänhallinta kunnossa eikä omin voimin työpaikkaa irtoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinhän sitä luulisi, että ihminen nyt 1 - 3 tuntia nyt pystyy pidättämään, mutta kun sairaus takana niin tulee yllättäin ja pyytämättä, jopa 8 - 10 kertaa/vrk. Tietysti aina suojia tulee käytettyä, mutta jokainen joka elänyt vaippakansan seassa tietää ettei siinä hajussa viihdy kukaan. No, polemiikkia tulee kanssaeläjiltä, mutta olen päättänyt, että jos paskanhajuun kuolee niin kuolkoon ja jonotan Kelalla vaikka 10 tuntia jos tarve vaatii, "paketin kasvaessa yllättäin ja pyytämättä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ymmärrän hyvin, että ei ole mahdollisuutta pitää vessoja. Käykääs tutustumassa todellisuuteen Kelan huudeilla, jos ihmetyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käyttäkää nettiä niin ei tarvitse esim. Kelalla käydä lainkaan. Käsittääkseni kaikki Kela-asiat voi hoitaa netissä. Mitättömästä asiasta paljon porua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää ettei kaikilla ole nettiä eivätkä vanhemmat ihmiset osaa sitä käyttää. Omat vanhempanikin ovat yli 80 vuotiaita eivätkä he edes ymmärrä koko netti asiaa. Kyllä ihmisille pitäisi turvata asioiden hoitaminen ihan paikan päällä ja vessan lisääminen Kelan toimipisteeseen ei ole mikään ongelma, jos vaan halutaan se sinne laittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä autan iäkkäitä vanhempiani hoitamaan netissä monet asiat. Ei tarvitse heidän jonottaa paikan päällä ilman wc. Ehkä sinä ja muutkin lapset voisivat huolehtia vanhempien asioista ja muutenkin auttaa heitä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt näyttää ymmärrystä puuttuvan aika lailla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä kommentoidaan vaan että vanhukset ja sairaat tarvii wc:tä kelalla asioidessa. Mutta entäs se äiti pienten lasten kanssa. Laitetaanko lapset vaippoihin vaikka ne on jo kuivaksi oppineet ? Useimmiten kai se lapsi pyytää päästä vessaan kuin aikuinen. Eikä lapsia voi aina kotiin jättää vaan mukaan on otettava asiointiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kela voisi lainata esim. vaaleissa käytettäviä eriöitä silloin kun ne eivät muuten ole käytössä. Tarvitsisi vain vaalien ajan kelalla asioitaan hoitavien hätiään pidätellä. Ämpäreitä saa ilmaiseksi kauppojen avajaisista joten niistäkään ei tulisi kustannuksia. Pyyhkimiseen voisi käyttää viereisen puiston kesällä leikattua ja heinää, tuoksukin taitaa kesän jäljiltä olla sopiva..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtion/kelan rahat menneet hyysäkseen niin ei riitä vessapaperiin saati edes vessaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (76)

Uutisvirta

123
Pyörätie, jossa olo on kuin tunkeilijalla – Kaleva testasi Oulun kehutut pyöräilymaisemat
120
Thaipoimijoiden määrä romahti – nyt mustikat, hillat ja puolukat uhkaavat jäädä metsiin, vaikka kysyntää riittäisi
34
Työvoimapulan ratkaisuksi halutaan luoda rohkeutta siirtyä työn perässä – Lounais-Suomi kaipaa osaajia
29
Sähköauto – kiva kesäinen harrastepeli Suomessa Lukijalta
28
Köyhyys ei näy välttämättä ulospäin - lapset voivat jäädä ilman iltaruokaa, vaikka asiat vaikuttavat muuten olevan kunnossa
17
Jäähdytyslaitteet käyvät kuin kuumille kiville – kaupat joutuvat myymään "ei oota" siirrettävistä ilmastointilaitteista
17
Sähköä riittää taas – Suomen kantaverkko sai apua Virosta, Norjasta ja Venäjältä sekä useilta kotimaan sähköyhtiöiltä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä Lapissa ja tukalaa hellettä muualla maassa.

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

244 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Hyvä kirjoitus. Hyviä esimerkkejä siitä, miten työstä on tehty ahdistavaa on kotisairaanhoitajat ja siivoajat, joiden ty... Lue lisää...
Liian suuret alueet ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image