Ryöstöt ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuoteen verrattuna Oulun poliisilaitoksen alueella, käy ilmi poliisilaitoksen tilastokatsauksesta tammi-huhtikuulta 2012. Vertailukohtana on vastaava aika vuodelta 2011.
Prosentuaalinen kasvu on yli 100, kun valtakunnallinen kasvu on noin kuusi prosenttia.
Oulun poliisilaitoksen tietoon tuli tämän vuoden alun aikana 52 ryöstöä. Viime vuonna niitä oli vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 24.
Koko maassa poliisin tietoon on tullut noin 530 ryöstöä, joten Oulun osuus koko maan ryöstöistä on peräti kymmenen prosenttia.
Törkeät pahoinpitelyt tuplaantuivat
Oulun alueella törkeiden pahoinpitelyjen määrä on kaksinkertaistunut. Koko maassa törkeät pahoinpitelyt ovat kuitenkin jonkun verran vähentyneet.
Tämän vuoden aikana poliisin tietoon on tullut 27 törkeää pahoinpitelyä, kun vuosi sitten tietoon oli tullut vastaavalta ajalta 12.
Lievät pahoinpitelyt ja pahoinpitelyt ovat vähentyneet, sillä niitä on tullut Oulun poliisilaitoksen tietoon 474. Vuosi sitten niitä oli tullut tietoon 598 tapausta.
Perheväkivaltaan liittyvät pahoinpitelyrikokset ovat kasvaneet noin viisi prosenttia.
Kotihälytystehtävät, joiden perusteena on perheväkivalta, ovat lisääntyneet yli 14 prosentilla.
Rikosten kokonaismäärä kasvoi hieman
Yhteensä rikoksia tuli Oulun poliisilaitoksen tietoon 12 754 kappaletta. Määrä kasvoi viime vuodesta hieman, sillä viime vuonna rikosten kokonaismäärä oli 12 676.
Poliisin mukaan suurin syy vähenemiselle näyttäisi olevan liikennerikkomusten määrän väheneminen edelliseen vuoteen verrattuna.
Liikennerikkomusten määrä oli 5 448, mikä on yli kahdeksan prosenttia edellisvuotta pienempi.
Rikoslakirikosten määrä vähennettynä liikennerikoksilla lisääntyi yli kuudella prosentilla. Niitä tuli Oulun poliisilaitoksen tietoon hieman yli 5 000 kappaletta kun viime vuonna luku oli 4 700.
Omaisuusrikoksia poliisin tietoon tuli noin 3 500, joka on lähes 300 enemmän kuin vuosi sitten.
Moottorikulkuneuvon käyttövarkaudet ovat pysyneet kutakuinkin samana kuin edellisvuotena.
Asuntomurtoja tammi-huhtikuun aikana tehtiin 67, kun viime vuonna niitä tehtiin 42.
Automurrot ovat vähentyneet koko maassa yli 20 prosenttia, mutta Oulun alueella suuntaus on toisenlainen. Automurrot ovat lisääntyneet noin 17 prosenttia.
Rikosten selvitystaso pysynyt hyvänä
Oulun poliisilaitos on selvittänyt tänä vuonna tietoonsa tulleista rikoksista noin saman verran kuin edellisenä vuonna.
Tähän mennessä kaikista tietoon tulleista rikoksista on selvitetty 10 700, joka on lähes sama määrä kuin vuonna 2011.
Erilaisia hälytystehtäviä poliisille tuli yli 14 000. Määrä on noin tuhannella pienempi kuin vuosi sitten.
Oulun poliisilaitoksen myöntämien lupien määrä lisääntyi kaikissa luvissa yli kymmenen prosenttia. Passeissa kasvu oli suurinta, sillä lisäystä oli yli 28 prosenttia.
Oulun poliisilaitoksen toimialueeseen kuuluvat Oulun kaupunki sekä Hailuodon, Haukiputaan, Iin, Yli-Iin, Kempeleen, Kiimingin, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulunsalon, Utajärven, Tyrnävän ja Vaalan kunnat.