Kyl­mä­val­mis­tus säästää ener­giaa

Osa kuntien keskuskeittiöistä on siirtynyt kouluruokien kylmävalmistukseen.Esimerkiksi Rovaniemellä on jo puolitoista vuotta käytetty kylmävalmistustekniikkaa.

Osa kuntien keskuskeittiöistä on siirtynyt kouluruokien kylmävalmistukseen. Esimerkiksi Rovaniemellä on jo puolitoista vuotta käytetty kylmävalmistustekniikkaa.

Siinä ruoka kootaan kylmistä raaka-aineista, ja vasta ennen tarjolle panoa ruoka kypsennetään ja maustetaan. Ruoka viedään kouluille kaksi kertaa viikossa.

--?Menetelmä on paljon cook and chilliä kätevämpi, koska tarjolla on pitkälle jalostettuja elintarvikkeita. Tämä on myös energiatehokkaampaa, koska se vaatii vain yhden kuumennuksen, sanoo Rovaniemen ruokapalvelupäällikkö Marja-Kaisa Huotarinen.

Rovaniemellä valmistetaan enää kotipalveluateriat ja joidenkin pienten koulujen ateriat cook and chill -menetelmällä. Myös Keminmaalla, Simossa ja Kemissä siirrytään vähitellen vuodenvaihteen jälkeen kouluruokien kylmävalmistukseen.

Keminmaan ruokapalveluvastaavan Arja Koskelan mukaan tavoitteena on, että tulevaisuudessa melkein kaikissa kouluissa tarjoiltaisiin kylmävalmistustekniikalla tehtyä ruokaa.

Kylmävalmistusta käytetään myös Kotkassa ja Tuusulassa.

Ilmoita asiavirheestä