"Kuin kra­naat­ti­tu­li­tuk­sen jäl­jil­tä"

Haukiputaalla puita kaatui kuin heinää. Yksi pahiten eilisistä myrskytuhoista kärsinyt alue oli Jussilanperä.

Myrsky kaatoi puita Haukiputaalla.
Myrsky kaatoi puita Haukiputaalla.
Kuva: Lukija

Yksi pahiten eilisistä myrskytuhoista kärsinyt alue oli Haukiputaan Jussilanperä. Myrskyvirtaus vei mennessään kokonaisia metsäalueita.

”Hirveän näköistä jälkeä. Ihan kuin kranaattitulituksen jäljiltä”, kuvailee toiminnanjohtaja Mikko Harju Oulun seudun metsänhoitoyhdistyksestä.

Harjun mukaan myrsky vei pahimmillaan kaiken mennessään. Vaikka pahin tuhoalue on varsin kapealla vyöhykkeellä, se tuhosi parhaassa iässä olevaa nuorta kasvatusmetsää.

”Osa oli sellaista metsää, jota viime syksynä ja vielä keväälläkin harvennettiin ja hoidettiin. Se pitää hakata aukioksi. Surkea homma”, Harju sanoo.

Euroissa vahinkoja on vielä mahdoton mitata. Osa kaatuneesta metsästä on kunnan, osa yksityisen omistamaa. ”Tuhansia motteja on mennyt nurin.”

Harjun mukaan jokivarressa Jussilanperän alueella käy parhaillaan moottorisahan pärinä lähes joka pihassa. Puita on kaatunut talojen ja saunamökkien päälle.

Myös alueen sähköt olivat pahimmillaan poikki 12 tuntia.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä