Oulu

Kotimaa24: Oulun Lä­he­tys­seu­ra­kun­ta tehnyt upo­tus­kas­tei­ta Raksilan uimahallissa

Kasteita on toimitettu harvakseltaan uimahallin normaaleina aukioloaikoina. Kuvituskuva. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 3.1.2018 15:09 | Päivitetty 3.1.2018 15:27
Heikki Uusitalo

Oulun Lähetysseurakunta on toimittanut Raksilan uimahallissa upotuskasteita, kertoo Kotimaa24. Lähetysseurakunta on perinteisiin kirkkokuntiin sitoutumaton kristillinen yhteisö.

Kasteita on toimitettu harvakseltaan uimahallin normaaleina aukioloaikoina.

– Olemme vain menneet rohkeasti sisälle ja vaihtaneet uima-asut päälle. Uimavalvojien kopista olemme kysyneet luvan, eikä siinä ole ollut ongelmaa. Kasteet on toimitettu aamupäivisin, jolloin muita asiakkaita on ollut hyvin vähän, kertoo Lähetysseurakunnan pastori Jari Ruonala Kotimaa24:lle.

Ruonalan mukaan kasteet on suoritettu koruttomasti ja vähin äänin pienessä sivualtaassa.

– Siinä sanotaan ne tietyt sanat ja kysytään tietyt kysymykset ja sitten upotetaan kastettava. Kasteen jälkeen on saatettu jäädä halliin uimaan ja pulikoimaan.

Ruonala sanoo toimittaneensa uimahallissa kymmenkunta kastetta viime vuosina. Hänen mukaansa kastamispaikkoja ei talvisin oikein ole muualla tarjolla.

Liikuntapalveluiden isännöitsijä Jari Leviäkangas kertoo, että asia on hänelle uusi. Selvittelyn jälkeen hän oli saanut tietää, että uimahallin allastilassa on ollut pienimuotoista ja huomaamatonta toimintaa.

– Emme ole tämän tyyppistä asiaa mitenkään virallisesti joutuneet vielä linjaamaan, mutta tulemme keskustelemaan aiheesta, kunhan sivistys- ja kulttuuripalvelujen sekä liikuntapalvelujen johto palaa töihin lomiltaan.

Linkki Kotimaa24:n juttuun

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (34)

Luulisi luterilaisella sivustolla olevan paljon muutakin ihmeteltävää eässä elämässä kuin yrittää kauhistella ihmisten kastamista. Historiassa Lutherin porukoilla on kyllä kaamea lasti harteillaan tästäkin aihepiiristä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En hyväksy tällaista toimintaa ,yleisessä uimahallissa .Etsikööt yksityisen uima altaan jossa kastavat .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onki muutamsna päivänä uinti sujunut sutjakkaammin, tuleekohan siitä vedestä kasteessa jotenkin pyhää vai mistä lie johtunut

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tullee , kannattaa kokeilla kävellä sen päällä .
Eihän siinä mitään kun tulee altaalle saunan ja suihkun kautta ,niin mikä jottei voi kastaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä juttu tuotu provosoitavaksi mutta ihan oikealla asialla ovat ja asiallisia. Saa kastaa minunkin mielestäni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uimahallissa kuulee myös kiroilua, joskus kuulostaa ihan kuin huudettaisi apuun "vihtahousua" itseään, ihan lupaa kysymättä. Sopinee kai sekin siis että joku siellä pikaisesti rukoilee ja toistaan siunaa taivastielle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kait siinä, jos on uimalippu asiallisesti maksettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikäpäs se siinä kunhan eivät koko altaita tuki uimareilta. Kaikille uskonkerhoille vain tasavertainen oikeus käyttää kaupungin tiloja touhun harjoittamiseen... Esim. kouluissa ja kirjastoissa voisi järjestää muslimien rukoushetkiä jne. Ei tarvittaisi erillistä temppeliä jokaista erilaista taivaanukkelia ja kummitusta varten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täytyy selvittää Lähetysseuran kanta naispappeuteen, sp-neutraaliin avioliittoon ja #totuusvapauttaa-kampanjaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Hehheh... Kettutytsy vei jalat suustani. Nämä ovat herkkiä asioita. Siinähän saattaa vaikka kirkosta eronneen veropakolais-ateistin sielu vilahtaa liian korkeaan kerrokseen ihan huomaamatta, kun käy tietämättään vähänkäytetyssä kastevedessä uimassa. Eihän kunnallinen virkamies vain syyllisty tässä salakasteeseen, kun päästää muut uimaan samassa vedessä vaihtamatta vettä ensin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kastetutkin maksavat kunnallisveroa, josta hallin kulut maksetaan. Kaikki joukolla pulikoimaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Älkää please käyttäkö minun verokillinkejä tuollaisen asian selvittämiseen siellä liikuntapalveluissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko koko kasteseurakunta uikkareissa, peseytyneenä? Mitä jos just joku muu ui heidän tilaisuuden kautta? Ei kai uima-altaan osaa voi "omia" tilaisuuden viettoon noin vain? Ennakkoon sovittava asia oltava kyllä ja tiedotettava muille uimareille? Itse en halua ola uimassa kastajaisten aikaan. Mitähän seuraavaksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi koko seurakunta edes olisi paikalla? Muuten kyllä olisi hyvä ilmoittaa etukäteen aivan samalla tavalla kuin itse ilmoitan etukäteen uimavalvojalle oman uintitavoitteen ja kauanko olen saunassa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos on tilaa eikä se ketään häiritse, niin tanssikoot vaikka ripaskaa siellä altaassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Julkinen tila ja sitä käytetään hihulien kastetilaisuuksiin. Kiitos eipä enää tuonne tarvitse mennä, jotain rajaa sentään noiden lahkolaisten touhuihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (34)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tervola, Muonio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

342 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

siveysarvojen rappio

Siis sinulla on oikeus olla eri mieltä, mutta seksuaalisilla vähemmistöillä ei sitä oikeutta ole? Lue lisää...
kenellä on, kenellä ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image