Uniltaan herännyttä nuorempaa lasta uudelleen nukuttaessa ensimmäinen ajatus oli, että nyt kyllä lumiaurakuski jyrää oikein tienpohjaa myöten: sängyssä tuntui voimistuva, epämiellyttävä tärinä ja huoneen täytti matala juriseva ääni.
Sitten se hiipui, yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Piti vetää aamutakki päälle ja lähteä lumituiskuun katsomaan, oliko se lumiaura vai tulivatko vähäiset lumet katolta.
Ulkona kumppareissa toikkaroidessa kävi aika pian selväksi, ettei aura ole Kuivasjärvellä käynyt, ja lumetkin ovat vielä katolla. Mitä hemmettiä?
Onneksi vaimo oli älykkäämpi ja lähti tutkimaan sosiaalista mediaa. Vain minuuttien päästä järinän päättymisestä Oulun seudun ihmiset jo kyselivät ja raportoivat järinästä niin Kempeleessä, Oulussa kuin Haukiputaalla.
Nytkö joku tehdas räjähti, oli aika monen ensimmäinen ajatus.
Ei sentään, mutta se täytyy myöntää, että ikävästi tällainen maailman mitassa mieto Suomi-järistyskin yöllä säikäytti.
Kirjoittaja on Kalevan verkkotoimittaja.