Kiimingin kunnanvaltuusto keskusteli perusteellisesti kuntaliitospäätöksestä ja lopulta äänesti itsensä mukaan monikuntaliitokseen selvin lukemin 24--11. Asiaa käsiteltiin kaksi tuntia ennen kuin valtuutetut olivat valmiita äänestykseen.
Oman lisänsä Kiimingin valtuuston kokoukseen toi keskustelua nostattanut valtuustoaloite neuvoa antavan kansanäänestyksen järjestämisestä. Valtuusto päätti äänin 23-11, että kansanäänestystä ei järjestetä.
Vasemmistoliiton Arto Kouri esitti, että koko aloitteen annettaisiin raueta, mutta hän hävisi äänestyksen kunnanhallituksen esitykselle äänin 32--3.
"Eihän tässä ole mitään sisältöä. Tuollaista aloitetta en ole nähnyt edes teinikunnassa", Kouri arvosteli.
Kansanäänestysaloitteen takana oli muun muassa joukko kunnanvaltuutettuja. Vain muutamana päivänä loppuviikosta tehtyyn keräykseen saatiin valtuustokäsittelylle vaadittava määrä nimiä. Allekirjoituksia kertyi 1047, mikä on 11,9 prosenttia äänioikeutetuista. Kansanäänestyksen järjestämistä esittänyt Aki Kontio (kesk.) perusteli, että niin lyhyessä ajassa kerätty kannatus pitää ottaa huomioon.
Lue lisää tiistain Kalevasta!