Oulun etsii uutta kaupunginjohtajaa. Kalevan pääkirjoituksessa todetaan, että Oululle haetaan realistista visionääriä.
Nykyinen Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen jää eläkkeelle ensi huhtikuun alussa. Suunnitelmissa on, että kaupunginjohtaja valittaisiin virkasuhteeseen määräajaksi kuudeksi vuodeksi.
Korkeakoulututkinnon lisäksi Oulun seuraavaltakin kaupunginjohtajalta perätään talous- ja henkilöstöjohtamisen kokemusta sekä elinkeinoelämän ja julkishallinnon tuntemusta.
Kalevan pääkirjoituksessa todetaan, että kaupunginjohtaja on myös kaupunkinsa markkinoija ja edunvalvoja, elävä esite ja käyntikortti. Kaupunginjohtaja pitää osaltaan huolen siitä, ettei Oulu jää pimentoon valtakunnallisessa julkisuudessa tai jalkoihin pääkaupungin päätöksissä.
Millaisen kaupunginjohtajan Oulu tarvitsee mielestäsi tuleviksi vuosiksi?