Haukiputaan Kellon yläasteen rehtorista tehtiin tuolloin rikosilmoitus 14-vuotiaan koulutytön pahoinpitelystä. Ilmoituksen teki äiti tyttärensä kertomuksen perusteella. Syyttäjä teki asiassa myöhemmin syyttämättäjättämispäätöksen. Hän perusteli päätöstään tytön mukana olleiden kavereiden todistuksilla.
Valtaosa heistä sanoi esitutkinnassa, että mitään pahoinpitelyä ei ollut tapahtunut, vaan että tyttö oli hieronut itse huuliinsa kivellä turvotusta. Paikalle myöhemmin hälytetyn poliisipartion konstaapelit eivät myöskään havainneet väitettyjä pahoinpitelyn jälkiä tytön kasvoissa.
Saman iltana "pahoinpitelystä" kerrottiin valtakunnalliselle iltapäivälehdelle. Se teki tapauksesta seuraavan päivän pääjuttunsa.
Syyttäjän mielestä äidin olisi tullut tarkistaa tyttärensä kertomuksen todenperäisyys ennen kuin ilmiantoi rehtorin.
Syytetty kiisti syytteet ja rehtorin korvausvaatimukset. Puolustuksen mukaan äiti toimi tilanteessa oikein ilmoittaessaan poliisille "pahoinpitelystä" ja sen tekijästä.
Rehtorin avustajan mukaan hänen päämiehensä oli tunnistettavissa jutun perusteella. Hänen mielestään syytetyllä oli myös motiivi teolle: tyttärellä ja rehtorilla oli ollut jo aikaisemmin keskinäistä toraa, joka liittyi muun muassa koulun tiloissa tapahtuneeseen kännykkävarkauteen.
Syyttäjä vaati naiselle tuntuvaa sakkorangaistusta. Lisäksi asianomistaja vaati häneltä 3 400 euron korvauksia. Oikeus antaa päätöksensä kansliatuomiona kesäkuun puolivälissä.

Kommentoi