Kau­pun­ki täyttyy Oulun päivien ta­pah­tu­mis­ta

Tänä viikonloppuna Oulusta tulee tapahtumien kaupunki. Kaleva.fi poimi Oulun päivien ohjelmistosta tekemistä jokaiseen makuun.

Perinteiset rumputukset ja julistukset nähdään kaupungintalon edessä lauantaina kello 12.
Perinteiset rumputukset ja julistukset nähdään kaupungintalon edessä lauantaina kello 12.
Kuva: Pekka Ala-aho

Oulun päiviä on vietetty vuodesta 1962 alkaen syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Viikonloppu tuo mukanaan kymmeniä erilaisia tapahtumia, joista jokainen löytää varmasti mieleisensä.

Markkinoita ja katutapahtumia

Oulun taideluokat valtaavat Rotuaarin perjantaina kello 14-15.30. Musiikkiluokkalaiset esittävät oululaisia lauluja ja kuvataideluokkalaiset piirtävät muotokuvia oululaisista kadunkulkijoista.

Oulun päivien markkinat täyttää kauppatorin perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina kello 8-18.

Lauantaina Aittatorilla järjestetään lähiruokamarkkinat kello 10-15.

Perinteiset rumputukset ja julistukset nähdään Oulun kaupugintalon pihalla lauantaina kello 12. Kello 12.45 Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari palkitsee Rotuaarin lavalla vuoden Positiivisimman oululaisen. Oulun kauneimmat pihat palkitaan kaupunginkirjastolla kello 13.

Talousseuran talolla Kauppurienkadulla järjestetään lauantaina pihamarkkinat, Pohjankartanon aulassa on käsityökirppis ja Kuusiluodossa katukirppis.

Sunnuntaina Rotuaarilla tarjoillaan tanssia kaikkeen makuun kello 12 alkaen ja kaupungintalolla palkitaan vuoden Etta kello 14 alkavassa juhlassa.

Toppilan meripäivät

Lauantaina ja sunnuntaina Toppilansaaren satamassa järjestetään meripäivät, joiden ohjelmassa on alusvierailuja, kilpailuja ja esitelmiä. Meripäivillä nähdään myös nukketeatteria, musiikkia, junioripurjehdusta ja Toppila Ocean Race -kilpailu.

Vierailevia aluksia ovat VL Tursas, Perämeren Jähti ja Raahen Fiia.


Museot ja näyttelyt

Oulun päivien aikaan on vapaa pääsy Pohjois-Pohjanmaan museoon, Oulun maakunta-arkistoon, Turkansaaren ulkomuseoon ja Merimiehen kotimuseoon.

Taidemuseolla on Eeli Aallon näyttely, joka esitellään perjantaina kello 16. Taidemuseon arkeen pääsee kurkistamaan tutustumiskierroksella perjantaina kello 14.

Pääkirjaston 2. kerroksen Piazzalla on viikonlopun ajan näyttely Teuvo Pakkalasta. Aiheesta myös seminaari kirjastolla perjantaina kello 18.

Sunnuntaina Pateniemen sahamuseoon on vapaa pääsy.

Puuveneitä pääsee ihastelemaan Seelarissa järjestettävässä näyttelyssä sunnuntaina. Sieninäyttely luentoineen on puolestaan esillä kaupunginkirjastolla.


Musiikkia

Volokkareiden pohjoispohjalainen kansanmusiikkikonsertti järjestetään kulttuuritalo Valveella perjantaina kello 18.

Perjantai-iltana kello 18 ja 20 Oulun seudun ammattikorkekoululla esitetään musiikillinen ilottelu JuiceJukebox-musiikkishow. Folkia puolestaan kuullaan illan aikana Tervasoihdussa, Oluthuone Leskisessä ja St Michaelissa.

Pohjankartanossa kajahtaa kuorokavalkadi lauantaina kello 13-18.

Lauantai-iltana Toppilan Möljällä jyrähtää perinteinen Nakrock, jossa esiintyvät Paleface, The Irrationals, Stig, Nuoret Marttyyrit ja Elämän Jani & Totuuden todistajat.

Ykän Pubissa kajahtaa Jamppa Tuomisen musiikki yhteislaulutapahtumassa sunnuntaina kello 14. Vanhan musiikin yhdistyksen järjestämä konsertti puolestaan alkaa kaupungintalolla kello 17.


Avoimet ovet

Oulun kaupunginteatterin avointen ovien päivässä lauantaina ohjelmassa on avoimet harjoitukset, teatteripukunäytös, kirpputori, ohjelmaa lapsille, teatteritekniikan esittelyä sekä talon sokkeloihin johdattelevat esittelykierrokset.

Viikonlopun aikana pääsee kurkistamaan myös Villa Victorin toimintaan, Oulun miekkailuseuraan, Merikosken kalatielle ja Oulun voimisteluseuraan.


Ohjelmaa lapsille

Ainolanpuistossa tapahtuu lauantaina jännittävää tekemistä lapsille. Kello 10 järjestetään ötökkäjahti, kello 12 etsitään aarrekartan avulla kummallisia kasveja ja illalla kello 20.30 järjestetään otsalamppuseikkailu koko perheelle.

Sunnuntaina Toppilansaaressa järjestetään aarresaariseikkailu kello 10-16 ja Lyseolla taikashow kello 16.

Kiertoajelut ja retket

Retkiä järjestetään viikonlopun aikana muun muassa Oulunsalon Varjakkaan, Pudasjärvelle, Kiiminkiin, Kärsämäelle ja Pikkufarmari-tapahtumaan Yli-Iihin.

Lauantaina järjestetään kiertoajelu Oulun eteläisiin asuinalueisiin ja sunnuntaina vietetään päivää Viinivaarassa.

Arjesta Energiaa -kierros ja Pendolino-ajelu Iihin on varattu täyteen jo ennakkoon.

Lisää tapahtumia ja lisätietoa löydät Kaleva.fi:n menokalenterista ja Oulun päivien nettisivuilta.

Kaleva.fi:n sääpalvelusta voit tarkistaa Oulun päivien sään!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä