Oululainen kaupunginvaltuutettu Paavo J. Heinonen (vas.) kertoo Facebookissaan avoimesti omasta kannabiksen käytöstään. Hän toteaa, ettei kannabis ole koskaan tuottanut hänelle minkäänlaisia ikäviä vaikutuksia. Viinan kanssa on sen sijaan silloin tällöin mennyt överiksi.
Kalevan haastattelussa hän tunnustaa käyttävänsä kannabista silloin tällöin, jos sitä seurassa tarjotaan. Koskaan hän ei ole sitä itse ostanut.
Heinosen mielestä kannabiksen käyttö pitäisi dekriminalisoida eli laillistaa.
”Ongelmakäyttäjiä voisi tällöin, kuten pitäisi, kohdella päihdeongelmaisina (kuten alkoholisteja) eikä rikollisina. Kotikäyttökasvattajien sijasta myös poliisin resurssit vapautuisivat tällöin tutkimaan kansainvälisten rikollisjärjestöjen harjoittamaa huumekauppaa, johon liittyy paljon muutakin rikollisuutta.”
Heinonen huomauttaa, ettei kukaan hänen tuntemistaan kannabiksen käyttäjistä ole hänen tietääkseen syyllistynyt väkivalta- tai omaisuusrikoksiin. ”Kannabiksen kaupan tulisi toki olla vähintään yhtä tiukasti säädeltyä kuin alkoholin tai tupakankin”, vaatii Heinonen.