Ka­tu­tai­det­ta Toi­vo­nie­mes­sä: Me­ri­kos­ken sil­to­jen alta voi bongata kuuk­ke­lin

Katutaiteen ystäville on tiedossa uusi tutustumiskohde, kun Toivoniemeen Tuiranrannan tielle valmistuu Oulun katutaide ry:n tilaama teos.

Katutaiteen ystäville on tiedossa uusi tutustumiskohde, kun Toivoniemeen Tuiranrannan tielle valmistuu Oulun katutaide ry:n tilaama teos. Tamperelainen Niko Lehtola, näissä piireissä tunnettu paremmin nimellä Uni-Versumi, ja Essi Jääskeläinen aloittivat työn parissa maanantaina ja perjantaina pitäisi olla valmista.

Katutaideteos valmistuu perjantaina.
Katutaideteos valmistuu perjantaina.
Kuva: Matti Räty

Lappi-aiheista työtä hallitsee kuukkeli, mutta taiteilijat kertovat halunneensa tuoda esiin myös saamelaisuutta, luonnon yhteyttä ja muuta mytologiaa. Poronkin työstä voi bongata ja karhuja.

Monet ohikulkijat ovat Lehtolan mukaan pysähtyneet seuraamaan työn valmistumista.

– Vanhemmat ihmiset ovat tykänneet värimaailmasta ja eläimistä, Lehtola kertoo.

– Oulun kaupunki on hienosti mukana katutaiteessa, Lehtola kiittelee.

Tekijät toivovat, että Tampereen kaupunkikin seuraisi esimerkkiä ja olisi aktiivisemmin mukana laillisen katutaiteen edistämisessä.

Teos löytyy Toivoniemen Raatin puoleiselta rannalta, Merikosken siltojen alta.

Lehtolan katutaiteeseen voi tutustua Facebookissa, sivu löytyy nimellä Uni-Versumi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä