Kar­ja­sil­lan Sale ryös­tet­tiin jälleen

Karjasillan Sale ryöstettiin maanantaina noin kello 17.20.

Karjasillan Sale ryöstettiin jo kolmannen kerran tänä vuonna.
Karjasillan Sale ryöstettiin jo kolmannen kerran tänä vuonna.
Kuva: Jukka Leinonen

Karjasillan Sale ryöstettiin maanantaina noin kello 17.20.

Poliisin mukaan kauppaan oli tullut sisälle mies, joka oli kaupan myyjän mukaan uhannut häntä käsiaseen näköisellä esineellä.

Mies oli uhkaamalla saanut kaupasta haltuunsa vähäisen summan rahaa.

Poliisista kerrotaan, että tekijä oli kaupan ulkopuolella olleen sivullisen henkilön mukaan poistunut ryöstön jälkeen pyörällä Nokelantietä Nokelan suuntaan.

Poliisi ei ole tavoittanut tekijää.

Ryöstön tehneellä miehellä oli tekohetkellä yllään vaaleansinen/turkoose college-huppari, jonka huppu oli vedetty pään yli. Hupparin rintamuksessa on poliisin mukaan jonkinlainen suurehko kuvio.

Lisäksi tekijällä oli aurinkolasit ja käsissään vihreät sormikkaat. Jalassa hänellä oli tummat reisitaskuhousut ja nauhalliset kengät.

Poliisin mukaan tekijä oli normaalivartaloinen ja pituudeltaan arviolta 170-180 senttimetrin pituinen.

Poliisi pyytää tapahtuneesta tai tekijästä jotain havaintoja tehneitä ottamaan yhteyttä poliisin vihjepuhelimeen numeroon 071 8765 844.

Pikkukaupat ryöstöjen kohteena

Karjasillan Sale on ryöstetty kuluvan vuoden aikana aiemminkin. Helmikuussa kauppa ryöstettiin puukolla ja vasaralla uhaten, huhtikuussa puukolla uhaten.

Muitakin pikkukauppoja on ryöstetty tämän vuoden aikana. Muun muassa Nokelan ja Kaakkurin Siwat on ryöstetty sekä muita Sale-kauppoja ympäri Oulua.

Myös apteekkeja on ryöstetty.

Poliisin mukaan syynä pienempiin kauppoihin usein kohdistuviin ryöstöihin voi olla muun muassa se, että ne ovat syrjäsemmässä kuin isommat kaupat ja ne ovat pidempään avoinna.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä