Muhoksen Honkalassa asuvan perheen pihassa vieraili lauantai-iltana karhu. Lea ja Timo Parviainen seurasivat kotinsa ikkunasta, kun karhu tutki perheen roskapönttöä noin neljänkymmenen metrin päässä talosta.
Talonväki päätyi tarkkailemaan pihamaan tapahtumia, kun perheen tytär huomasi ison roskapöntön olevan kumollaan. Pian karhu tulikin näkyviin.
”Se nousi seisomaan ja kaatoi roskapöntön ihan ylösalaisin. Sitten se tonki sieltä pari roskapussia ja vei ne vähän matkan päähän”, Lea Parviainen kertoo.
Karhu viihtyi Parviaisen pihassa noin viisi minuuttia. Välillä se käväisi muualla mutta palasi sitten takaisin.
”Se oli hellyttävän näköinen otus. Ei sitä osannut pelätä. Tuli mahtava tunne, että me oikeasti elämme luonnon keskellä”, Lea Parviainen kuvaili karhun vierailua.
Muutama kilometri keskustaan
Parviaisten talo sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Muhokselta Utajärvelle päin. Kylällä on asutusta sen verran, että Honkalassa on myös oma kyläkoulu.
Karhun vierailtua pihassa Lea Parviainen ilmoitti asiasta myös naapureilleen.
Parviaisen pihasta karhu lähti noin kello 22.30 kohti Muhosjokea. Todennäköisesti se oli uinut joen yli, sillä joen toisella puolella olevan Lehtoseläntien varressa oli myös kaadettu ja tongittu roskapönttöjä.
Paikalla käyneiden poliisien mukaan kyseessä oli aikuinen karhu.