Mainos

Kansainvälinen majakkapäivä näkyy myös Hailuodossa

Marjaniemen majakka kohoaa Hailuodon länsikärjessä. Marjaniemen majakka kohoaa Hailuodon länsikärjessä.
Teija Soini
Oulu  18.8.2012 | Nelli Ahosola Muuta tekstin kokoa -+

Sunnuntaina vietetään Kansainvälistä majakkapäivää, jolloin majakat ovat avoinna kävijöille. Marjaniemen majakka on auki sekä lauantaina että sunnuntaina kello 12–16.

”Tarvittaessa aukioloaikoja pidennetään. Kansainvälisen majakkapäivän viikonloppuna kävijöitä yleensä riittää”, kertoo Susanna Paulamäki Hailuoto -seurasta.

”Oppaita on paikalla ja toivomme, että ihmiset tulevat rohkeasti kyselemään. Kotiseutujuhla Sataman valot liittyy samaan majakkateemaan.”

Marjaniemen majakan pääsymaksut ovat viisi euroa aikuisilta ja kolme euroa lapsilta. Hailuoto-seuran ja Suomen Majakkaseuran jäsenet pääsevät sisään ilmaiseksi.

Tuotot menevät opastoiminnan vakuutuksiin ja kuluihin. Myynnissä on myös Suomen Majakkaseuran tuotteita, joilla voi tukea kunnostustyötä majakoilla ja pookeilla.

Suomessa kansainväliseen majakkapäivään osallistuttiin ensimmäisen kerran vuonna 2004.

Hailuodossa vietetään samaan aikaan myös kotiseutuviikonloppua. Sataman valot -tapahtuma alkaa sunnuntaina neljältä.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

1/1 kommentti

Rami
30.9.2012 02:03

Mukavat näkymät on.Oli muuten ensimmäinen kerta kun kävin noin 55 vuoteen.Kiito oppaalle.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Oulu Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös