Kalevan verkkolehti on nyt pahimmassa murrosiässä, sillä lehteä ryhdyttiin julkaisemaan 15 vuotta sitten. Isoksi venähtänyt murkkuikäinen Kaleva.fi on kokenut monenlaista muutosta matkan varrella.
Kalevan verkkolehden ensimmäinen toimittaja Matti Lintulahti kertoo 15 vuotta sitten julkaistussa avausjutussaan: "Tavalliselle lukijalle Kalevan ilmestyminen sähköisessä muodossa internetissä ei tuo suurta muutosta kovin nopeasti. Sen sijaan muualla maailmassa asuvalle, työskentelevälle, opiskelevalle tai matkailijalle www.kaleva.fi tarjoaa aivan uudenlaista palvelua."
Nykyisin Sanoma Magazines Finlandin kehityspäällikkönä työskentelevä Matti Lintulahti muistelee, kuinka Kalevan ensimmäistä verkkoversiota suunniteltiin tyhjältä pöydältä. Toimitusta koulutettiin valitsemaan iltavuorossa mielenkiintoisimmat jutut automaattisesti julkaistavaksi. "Sitten jännitimme, toimiiko julkaisujärjestelmä oikein lanseerauspäivänä. Hyvin onneksi meni", Lintulahti kommentoi.
Kaleva oli ensimmäisten sanomalehtien joukossa perustamassa omaa verkkopalvelua. Alkutaipaleella Kaleva tarjosi luettavaksi lähinnä paperisen sanomalehden uutisia.
Juttutupa innosti alusta lähtien
Heti alusta pitäen lukijoille tarjottiin mahdollisuus omaan keskustelufoorumiin eli Juttutupaan. Keskustelun tarve on ollut Kalevan lukijoilla kova: Juttutupa lähti heti alusta alkaen vilkkaasti liikkeelle. Keskustelufoorumin veto on pysynyt vakaana vuosien varrella, ja Juttutupa on nyt suositumpi kuin koskaan.
Verkkolehden etusivu oli vuonna 1998 sangen karun näköinen nykyiseen verrattuna: Yhden pääjutun lisäksi alla oli vain listaus aikaisemmin julkaistuista jutuista.
Vuonna 2004 verkkolehti muutti nimensä Kaleva.plussaksi ja uudisti ulkoasunsa seuraavana vuonna. Etusivulla oli entisen yhden pääjutun sijaan kolme kuvallista pääuutista. Maksulliseen Kaleva.plus-klubiin oli kerätty uusia erityissisältöjä maksuttoman uutistarjonnan syventämiseksi. Kiekko-Kaleva ja HighTech Forum keräsivät jääkiekosta ja teknologiasta kiinnostuneita lukijoita.
Uusi ulkoasu ja monipuolisemmat lukijakontaktit olivat Kalevan verkkolehden uudistuksen teesit vuonna 2010. Lukijoille tarjottiin uusia mahdollisuuksia osallistua verkkolehden uutismaailmaan.
Nippu uusia juttuja
Viimeisin suuri uudistus verkkolehdessä tehtiin vuonna 2012, kun Kaleva.fi:n ulkoasun lisäksi verkkolehden tekninen alusta vaihdettiin kokonaan. Sen jälkeen verkkolehteen on tuotu nippu uusia toimintoja, kuten rekisteröitymismahdollisuus, aihesivut, live-tapahtumat ja uutisvirtasivu.
Kun verkkolehteä alettiin tehdä 15 vuotta sitten, lukijoiden määrä laskettiin tuhansissa. Vuosien varrella lukijamäärä on kasvanut roimasti. Parhaimmillaan Kalevan verkkolehti tavoittaa TNS:n julkisten mittausten perusteella 280 000 eri selainta viikossa.
Nykyinen verkkolehti on sosiaalinen media, joka kertoo, mitä kiinnostavaa Pohjois-Suomessa ja muualla maailmassa juuri nyt tapahtuu. Lukijoiden kommentteja, kirjoituksia ja kuvia vastaanotetaan noin 2500 päivässä. Lisäksi keskustelua käydään Kalevan Facebook-profiilissa.
Kerro, mitä muistoja sinulla on Kalevan verkkolehdestä vuosien varrelta?