Mainos

Jussi Virpiranta voitti kalenterikisan - tämä kuva tulee opiskelijoiden kalentereihin

Kuva on Jussi Viripirannan Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kalenterikisan voittotyö. Kuva tulee kalenterin kanteen. Kuva on Jussi Viripirannan Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kalenterikisan voittotyö. Kuva tulee kalenterin kanteen.
Jussi Virpiranta/OYY
Oulu  27.2.2013 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Oulun yliopiston ylioppilaskunnankalenterikilpailun voitti Jussi Virpiranta.

Oulun yliopiston opiskelijat valitsivat äänestyksessä Virpirannan työn voittajaksi ja samalla ensi vuoden opiskelijakalenterin kanneksi.

Virpirannan työssä on graafisesti kuvattu Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan edessä oleva kuvanveistäjä Matti Peltokankaan työ Yhtyvät säteet.

"Päätin osallistua kisaan viisi tuntia ennen aikarajan umpeutumista", Virpiranta kertoo.

Virpiranta on suomen kielen opiskelija ja kuvankäsittelyn harrastelija. Hän sai palkkioksi suunnittelukisan voitosta 300 euroa.

Kalenterikilpailu järjestettiin nyt toisen kerran.  Ääniä annettiin yhteensä 199 kpl. Opiskelijat saivat samalla äänestää, mitä haluavat kalenteriinsa ja toiveissa olivat bussiaikataulut, muistiinpanotilaa ja karttoja.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos

Kommentit

5/5 kommenttia

kheetors
28.02.2013 15:59

Taiton perusjutut kunnossa. Aiheena kuva mielestäni aika kapeakatseinen ottaen huomioon että kyseessä on kaikkien Oulun ylioppilaiden kalenteri. Sama taittotemppu olisi toiminut melkeen millä tahansa kuva-aiheella.

Vaan minkäs teet kun opiskelijoita on Oulun yliopistossa 15 000 ja 200 käynyt äänestämässä.


Ppp
28.02.2013 10:33

Hieno kuva, onnea voittajalle!


On se!
27.02.2013 23:23

Kikkailua. Kuvaa osuvasti kohderyhmäänsä.


Kulkija
27.02.2013 21:02

Hyvä kuva, onnittelut kuvaajalle :)


Tuntematon
27.02.2013 19:31

Hyvä, Jussi!


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Oulu Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös