Käsirysy alkoi, kun Kajaanin ja Rovaniemen vastaanottokeskusten turvapaikanhakijat pelasivat vastakkain. Poliisin mukaan joukkueille tuli erimielisyyttä tuomarin päätöksestä, ja suukovun päätteksi osa joukkueiden pelaajista aloitti tappelun, jossa heiteltiin kiviä ja lyötiin kepeillä.
Silminnäkijän mukaan sekä joukkueet että osa yleisöä oli mukana tappelussa. Potkimisen ja käsikähmän lisäksi tappelijat hakivat oksia lähimetsästä aseeksi sekä löivät toisiaan kulmalipulla. Mylläkässä oli mukana kymmenittäin tappelijoita.
Kähinää kesti kymmenkunta minuuttia, jolloin myös muut meneillään olleet pelit keskeytettiin. Oulun poliisilaitoksen poliisipartiot saivat taltutettua yhteenoton nopeasti yhdessä ottelun järjestäjän kanssa.
Kukaan ei loukkaantunut tappelussa vakavasti.
Kajaanin ja Rovaniemen vastaanottokeskusten joukkueet hylättiin turnauksesta. Järjestäjät päättivät rauhoittaa tilannetta, joten kaikki pelinsä jo pelanneet joukkueet lähtevät kotikaupunkejaan kohti. Turnaus jatkuu supistetusti eli jäljellä jäävät enää ne joukkueet, jotka kisaavat kolmesta parhaasta sijoituksesta.

Kommentoi
Pojat pelaa suurella tunteella, heh..
Huomaatteko kuinka suuri osa täällä kirjoitetuista positiivisista ja hyssyttelevistä kommenteista on saman tekijän kädenjälkeä, tosin nimimerkeissä on käytetty luovuutta. Ei tarvitse olla mikään fakiiri huomatakseen tuon. Joku kokee selvästi suurta tarvetta yrittää vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Hänen kannattaisi pyrkiä politiikkaan.
Olimme poikani kanssa katsomassa turnausta, ja tunnelma oli loistava ennen nujakointia. Näki aivan selvästi, että suurin osa oikeasti palloa pelaamaan tulleista pelaajista häpesi silmät päästään. Ei kannata yleistää ja syyllistää kaikkia, koska eihän kukaan kansa ole keskenään samanlaista. Pelit itsessään olivat upeaa katseltavaa, kyllä oli taitavaa joukkoa!
No onko iso juttu? Miten Rotuaari ja Kiikeli viikonloppuiltana? Entä muutamat lätkämatsit, hä?
Sen ottelun temperamentista pitäisi Suomen potkupalloilijoiden ottaa mallia. Nykyisillä edustusjoukkueenkin nynnyillä taitaa olla pelikengän pohjat puusta, sillä näytti kuin olisivat juurtuneet pelinurmeen kiinni venäläisiin verrattuna.
6-10 vuotiailla tytöillä ja pojilla oli jalkapallokoulu viereisellä kentällä. Lapset näkvät lähietäisyydeltä, miten aikuiset toimivat kentällä. Onneksi heidät saatiin sivuun nopeasti valmentajien avustuksella.
Suomeen tulee vähitellen kehittymään klaaneja.Sitä nämä tappelut enteilee.
Onneksi tasavallan presidentti tuomitsi heti kättelyssä suomalaisen jalkapallohuliganismin. Se on selkeä signaali suomalaisille rähinöitsijöille, että heitä ei hyvällä katsota. On se kumma että rasismi pitää tuoda jalkapallo-tapahtumaankin, lajiin, joka opettaa yhteistyötä, kieltä, maan tapoja ja auttaa saamaan uusia ystäviä. Poliisi oli hyvin tilanteen tasalla kun ei alkanut syyttä suotta pidättämään viattomia ja mukavan oloisia maahanmuuttajia. Tällaiset asiat onkin parempi käsitellä vastaanottokeskuksen puitteissa, turvapaikanhakijat ovat kärsineet jo kotimaissaan niin paljon että suotta heitä on enää ahdistaa suomalaisella viranomaiskoneistolla lisää.
Pesäpalloturnaus näille pitää järkätä. Ois mailat jaa muut valmiina..
tuomarin vika oppis ulkomaan tavoille
Ei kaikki maahanmuuttajat, mut suurinosa....
Miksi turvapaikan hakijoille pitää olla oma turnaus? Kuka maksoi kustannukset? Pelaisivat kotipaikkakunnalla puulaaki joukkueiden kanssa, niin tutustuisivat samalla suomalaisiin lajin harrastajiin. Paikalliset joukkueetkin saisivat harjoitusta ja mahdollisesti uusia pelaajia. Oulussa ei riitä edes nurmikenttiä kaikille joukkueille.
ja näitä ollaan sitte haalimassa meidän veromaksajien riesaksi. kyllä mieluummin kustantaisin verorahoillani 85-vuotiaan äitini kuntoutukseen ja saamaan kotipalvelua kuin että noita tulevien elättien kuluja pitää maksaa. on tämä ihmeellinen maa, kun tänne otetaan muualta väkeä ja oma väki unohdetaan täysin. arvakkaas äänestetäänkö vaaleissa mitä puoluetta.
Hienoa hommaa...Oleskeluluvat tarkempaan syyniin.
siinäpä sitä nyt sitten ihmetellään vieraan kulttuurin kukoistusta suomen suvessa.
"SUOMALAINEN EI KOSKAAN TAPPELISI JALKAPALLO-OTTELUSSA... Eikun, mitäs eilen tapahtui Suomi - Venäjä matsissa." Mitäs itse teet kun iivana hyökkää soihduin ja pulloin kimppuun ja pakoonkaan et pääse? Käännät toisenkin posken?
Pallo auttaa kotoutumisessa.. Just just...
Oliko Veikkausliigan kykyjen etsijät paikalla?
Halonen oli huolissaan jalkapallohuligoinnista, ihan syystäkin. Ehdotankin että Oulussa alettasiiin järjestämään maahanmuuttajien pesisturnauksia. Pesishän on suomalaiskansalliinen laji ja varmasti auttaa kotoutumaan
Varmaan tasainen peli kun puolustukseen hommataan Oulun poliisin "karhuvaara"-yksiköitä ?