Suuri jääpato lähti liikkeelle Kiiminkijoella ja nosti veden nopeasti Kiimingin keskustan kohdalla kahden jälkeen iltapäivällä.
Puoli neljän jälkeen tilanne kuitenkin alkoi rauhoittua. Illalla myös Ylikiimingissä tulvatilanne helpottui.
Pelastuslaitoksen mukaan tulva ei kuitenkaan ole ohitse, vaan eri puolille muodustuvat jääpadot ovat arvoituksellisia. Tilannetta tarkkaillaan joen varrella herkeämättä.
Kalevan tomittaja Antti Ervasti raportoi iltapäivällä Kiimingistä, että vaara on toistaiseksi ohi.
"Yhtä nopeasti kuin nousi, vesi myös laski tuossa neljän maissa iltapäivällä. Jääpäato antoi periksi, mutta suvanto ei auennut."
Talot eivä tällä hetkellä ole vaarassa ja suojaamistoimet on tehty. Poliisi ja pelastuslaitos sulkevat tulva-alueita paikan päällä ja valvovat tilannetta.
Jäiden liikkuminen on kerännyt päivän aikana runsaasti katsojia joen varrelle. Pelastuslaitos muistuttaa, että tulva-alueilla liikkuminen on riskialtista.
Kiiminkijoen tulva on keskiviikkona kurittanut eniten Ylikiimingin taajamaa, jossa vesi nousi Ouluntielle. Aamupäivällä vettä oli tiellä 60-70 senttiä.
Lue Kiimingin tilanteesta Tulva-altaan äärellä -blogista!
Katso lukijan kuvaama video jäiden lähdöstä.
Kaleva.fi seuraa tulvatilannetta. Lähetä kuva, video tai vinkki tai verkkolomakkeella tai kännykällä numeroon 13222.