Mainos

Jäällä värjötellyt lokki herätti huolta oululaisissa

Hätäkeskukseen ja poliisille tuli perjantaina iltapäivällä useita soittoja Oulun torin edustalla värjöttelevästä lokista. Soittajat epäilivät, että lokin räpylä oli jäätynyt jäähän kiinni eikä se päässyt lentoon.

Oulu  3.2. | Päivitetty 3.2. | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+
Hätäkeskukseen ja poliisille tuli perjantaina iltapäivällä useita soittoja Oulun torin edustalla värjöttelevästä lokista. Soittajat epäilivät, että lokin räpylä oli jäätynyt jäähän kiinni eikä se päässyt lentoon.

Paikalla käynyt pelastuslaitoksen yksikkö löysi jäällä seisovan linnun. Lokki ei kuitenkaan suostunut kiinniotettavaksi vaan pakeni ihmisiä. Pelastuslaitoksen mukaan lintu ei vaikuttanut lainkaan loukkaantuneelta.

Lokin seisoskelu meren jäällä saattoi pelastuslaitoksen mukaan johtua siitä, että lintu oli syönyt jämäkän aterian. Silloin lintu saattaa joutua sulattelemaan ravintoa, ennen kuin voi taas nousta lentoon.

Oululaisten huoli jalan jäätymisestä ei ollut kuitenkaan aiheeton, sillä pelastuslaitoksen mukaan lokin räpylä saattaa toisinaan jäätyä maahan tai jäähän kiinni.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

20/28 kommenttia

Nimimerkki
6.2.2012 11:18

miten ois käynny jos ihminen ois värjötelly tuskin kukaan ois huolta kantannu


tunteeton
5.2.2012 09:58

Ihminen kyllä, mutta voi ei jos lokki, soitetaanpa hätänumeroon!


hevosenhäntä
4.2.2012 11:48

Eihän tässä ole mitään järkee! Jo on kaupunkilaisilla huolen aiheet. kohta kait soitetaan hätäkeskukseen jos pilkkiä ei liiku varttituntiin.


Nimimerkki
3.2.2012 22:50

kaikki käy kommentista...


Darwin
3.2.2012 21:57

Täydellistä viranomaisten voimavarojen väärinkäyttöä. Jos lokki ei tajua lähteä muuttomatkalle niin se on tuon lokin ongelma. Ei tuollaisten yksilöiden pidä antaa jatkaa sukua. Geenit heikkenee. Antaa luonnon hoitaa luonnonmukaisella tavalla.


albatrossi
3.2.2012 21:48

ihmeen tunteettomia kommentteja täällä (taas) . onneksi palomiehet ovat empaattista porukkaa ja ymmärtävät pienenkin luontokappaleen hädän. samassa liemessä täällä lopulta ollaan kaikki eläväiset keskellä kylmää avaruutta


Etelänmies
3.2.2012 21:02

Ennemmin kannattaisi huolestua asunnottomista....Varsinkin näillä pakkasilla.


70luvun nuori
3.2.2012 20:10

Niinpä niin jos kyseessä olisi ollut laitapuolen kulkija olisi joku vielä käynyt potkaisemassa että menetkös siitä.Tuskin kukaan olisi apua antanut taikka soittanut hätäkeskukseen.


Nimimerkki
3.2.2012 20:07

Ihme, että lokki. Huttukylän risteyksessä olevan talon takana hevonen seisonut talon takana viikon samalla paikalla. Käykää sitä katsomassa


Edes luonto pelastuu
3.2.2012 20:02

Oululaista sympatiaa. Vaan annapas olla että siellä olisi ollut valkoinen, keski-ikäinen lihaa syövä ja suomea puhuva mieshenkilö joka olisi tarvinnut apua. Kukaan ei olisi vaivautunut edes soittamaan hätänumeroon. Saati itse auttanut.


Nimimerkki
3.2.2012 19:43

Jospa sitten kun nämä valittajat ovat avun tarpeessa kukaan ei sitä soitakkaan. Sitä saa mitä pyytää.


Sakkeus
3.2.2012 19:42

Joko on facebookissa nettiadressi jäällä kyhjöttävän lokin hylkääjiä vastaan?


Pioloogi
3.2.2012 19:25

Lokin räpylä ei voi jäätyä kiinni jäähän. Linnun ruumiiinlämmön täytyy laskea huomattavasti, jotta tämä on mahdollista. Linnun ruumiinlämpö on korkeampi kuin ihmisellä ja jaloissa on vielä erityisen voimakas verenkierto. Lintu on tajuton jos näin käy. Linnut pyrkivät säilyttämään ruumiinlämpönsä ja säästämään energiaa olemalla paikallaan. Sitte nämä kukkahattu biologit soittavat palolaitokselle ja poliisille, kun näkevät linnun paikallaan. On niillä pelastustyöntekijöillä oikeasti muutakin tekemistä, ku pelastaa 400 grammasta haaskalintua.


Nimimerkki
3.2.2012 19:11

....rosvo lintu huolestuttaa, mutta ihimisistä ei välitetä, niin oululaista...on sitä että heikompaa lyö....


Entä koira/kissa/koditon ihminen..?
3.2.2012 18:44

Sen minkä teet muille, teet itsellesi. ;) Kommenttien perusteella, en tahdo syntyä ouluun Lenni lokin pojaksi.


Nimimerkki
3.2.2012 18:18

Lintujen ruokkijoiden syy. Mitä syöttävät muuttolintuja.


rationalisti
3.2.2012 18:15

Tekivät aivan oikein, kun eivät itse lähteneet jäälle tarkistamaan lintua. Jos jää olisi pettänyt, siinä vasta pelastettavaa olisi riittänyt.


Nimimerkki
3.2.2012 18:09

Antakaa luonnon kiertokulun toimia hyvät ihmiset!


Normipäivä
3.2.2012 17:58

mulla ois parvekkeella kylmettynyt muurahainen, pitäiskö soittaa hätäkeskukseen?


heppa
3.2.2012 17:41

Voi hyvänen aika näitä city-ihmisiä! Luonto toimii omalla painollaan - ei sinne lokin huolehtijoita tarvita hälyyttämään pelastuslaitosta. Tulee mieleen se 112 avunpyyntö, kun jonkun marsun jalka oli jäänyt häkin pienojen väliin kiinni...


Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Oulu Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös