Oulu

Jaakonsaari: SDP:n pitäisi olla radikaalimpi

Liisa Jaakonsaari (sd.) haluaa, että puolue pääsisi pois nössön ja säilyttäjän maineesta. KUVA: Tapio Maikkola
Oulu 21.3.2012 9:16
Kaleva

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) toivoo puolueeltaan radikaalia otetta politiikkaan.

Hän harmittelee blogikirjoituksessaan sitä, että SDP on Suomessa nössön ja säilyttäjän maineessa. Vihreitä ja porvaripuolueita pidetään puolestaan radikaaleina uudistajina.

Jaakonsaari kaipaakin puolueensa linjaan tuoretta, radikaalia henkäystä. Hänen mukaansa muutoksen pohja voisi olla se, että Jutta Urpilainen valittaisiin jatkamaan puolueen puheenjohtajana. Samalla europarlamentaarikko valitsisi puoluehallitukseen räväkkää väkeä.

Jaakonsaari nostaa esiin hollantilaisen demaripuolueen, josta hänen mukaansa pitäisi ottaa mallia. Hollannissa puolueen johtoon nostettiin 41-vuotias Diederic Samsom, joka on ennen poliitikon uraansa ollut Greenpeace-järjestön aktivisti.

Jaakonsaari kirjoittaa, että Samsomin tehtäväksi on annettu "sytyttää  uusi, vasemmistolainen ja  radikaali henkäys vanhaan kunnianarvoiseen demaripuolueeseen, jossa on havaittavissa ikääntymiseen liittyvää sydämen vajaatoimintaa ja verisuonten kalkkeutumista". Samanlaista muutosta hän toivoo myös omalta puolueeltaan.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (21)

Nyt kannattaisi perustaa työryhmä tutkimaan puolueen mahdollisuuksia ja johtoon hommata joku julkkispelle.
Vai sellasta tulee mieleen siellä europarlamentissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SDP:n Politiikan pitäisi vastata äänestäjien tahtoa ja lisäksi vaalilupausten tavoittelua

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä radikaalimpaa sdp voi enää tehdä kun puolue jakaa omat ja lainatut Suomen varat kaikenmaailman tukina ulkomaille ja on kohta tukemassa leikkauksia ja verojen korotuksia juuri niin kuin kokoomus käskee pelkkinä sätkynukkeina ja täten ajaa kaikista vähävaraisimmat ahdinkoon että nössönä todellakin tehdään mitä porvarit käskee ja säilyttäminen on todellakin kaukana.Tuoretta ja radikaalia henkäystä tämä todellakin on puolueelta joka on nykyään täysin kallistunut porvareiden puolelle ja sitten itketään kun äänestäjät osoittavat sen jaloillaan.Kyllä on naurettavin aivopieuru aikoihin sanoa että sdp siirtyisi nykyisten tekojen jälkeen takaisin vasemmistopuolueeksi jonka radikaalein teko nykymenolla tulee olemaan hyvivointivaltion tuhoaminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sdp on nykyään pelkkä kokoomuksen hyppyheikkipuolue jolla ei ole yhtään mitään valtaa ja senhän ihmiset ovat onneksi huomanneet ja siirtyneet perussuomalaisten taakse jotka eivät tee mitä kokoomus käskee ja ovat muuta kuin napinpaino automaatteja porvareiden orjina palkkiona hallituspaikka ja muutama ministerin salkku.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kovin kannustavaa ja eikä fiksua politiikkaa ole sosdemien politiikka ollut jossa on hyökätty omienkin kimppuun kun ovat firmasta saaneet kenkää . Uutena mottona puolueella on ettei kaverille jätetä mitään mahdollisuutta . Hallituksessa ovat ihan oikeiston vietävissä miten tahtoo joten uusi oma suunta löytyttävä jos halutaan kannatuksen nousevan .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liisalta päässyt unohtumaan että Neuvostoliitto kaatui jo kaksi vuosikymmentä sitten omaan mahdottomuuteensa. Kotimaisen äärivasemmiston agitointi Neuvostoliiton palauttamiseksi tai ainakin Suomen muuttaminen sosialismin onnelaksi ei sen sijaan ole loppunut vieläkään. Ilmeisesti tarvitaan sukupolvien mittainen aika, ennen kuin täällä hölmölässä tajutaan että vasemmistolaisuus nyt ei vaan kerta kaikkiaan toimi, eikä voi koskaan missään oloissa toimiakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä on kyllä hieman ristiriitaa viestin ja viestittäjän välillä: räväkkyys olisi varmaan tarpeen, samoin radikaalisuus ja järjestelmän kyseenalaistaminen, vaihtoehtoinen ajattelu jne. Mutta kun Liisa edustaa jatkuvasti kannanotoissa juuri tuota moittimaansa "säilyttävää" eli konservatiivista näkemystä niin talouspolitiikassa kuin EU:ssa. Samoin on hieman kummallista ensinnä moittia puolueen nykylinjaa vaatien siihen uudistuksia, mutta kannattaa nykyisen puoluejohdon jatkamista. Siis häh, mitä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja miksi nyt? Eikös sitä sitten tähän mennessä ole oltukaan? Taitaa olla kovin myöhäistä, kun Lipposen saama kannatus oli sitä mitä se oli? Ja vastuukin taas painaa kovin..!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

....jaakonsaaria oikein tulee ? Mitäs hyödyllistä vasemmistoradikaalit ovat suomessa saaneet aikaan ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taisitpa Jaakonsaari itse olla esittämässä Lipposta presidenttikisaan.
Nähtävästi vahingosta viisastuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun sossut olivat vuosikymmeniä vallassa, niin oman edun tavoittelu ja vääristyneet virkanimitykset johtivat siihen, ettei kansan etuja ajettu lainkaan ja ainoastaan agiteerattiin ja demagogia ala Lipponen valtasi puolueen.
Eihän pelkkä keskustapuoleeen tai peruassuomalaisten mollaaminen voi ratkaista puolueen laatua

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse Liisa huuteli tänne Oulun puoleen kymmeniä vuosia vasemmistolaista ideologiaansa luullen ollevansa radikaali. Tosiasiassa Liisa oli äänten kerääjä, jotta mukava vihreä oksa aina neljäksi vuodeksi avautuisi. Kun sitten eläkepäivät kutsuivat eikä maailma mennyt hänen toivomaansa suuntaan, hän pyrähti Brysseliin kartuttamaan etujaan. Samalla olikin sitten hyvä kääntää kelkka sinne, minne valtavirta vie mm. Nato-kysymyksessä. Asiaan tietysti kuuluu, että vähän vielä jäädään muistelemaan omia kuviteltuja radikaaliaikoja nostamalla esiin joku Hollannin demarien Samson, joka on ollut ihan Greenpeace-aktivisti. Nostalgista... mutta demarit tarvitsevat johtoonsa kaikkea muuta kuin samsoneita tai jungnereita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisiko SDP tehtävänsä tehtyt,monesta muusta järjestöstä on aika jättänyt. Työtä tekevät ihmiset tekevät itselleen ei jaettavaksi.Kaikki haluaa pitää ja päättää itse ansioistaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

liisalla on oikea suunta,melkein.ei ne ole nössöjä tai säilyttäjiä,vaan nötkötit ja sählääjät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitäs poliitikko Jaakonsaari on saanut aikaan Brysselissä?
Ei ainakaan mitään uutiskynnyksen ylittävää ole tehnyt koko Brysselissä oloaikanaan.
Voisiko Liisa mainita edes yhden henkilökohtaisen aikaansaanoksensa Pohjois-Suomen hyväksi.Vihreitten euroedustaja Hassi sai sentään pohjoisen suomen vientiteollisuuden ahdinkoon laivaliikenteen läpimenneellä päästöveroiakiehdotuksellaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liisa ei ole koskaan tehnyt mitään Pohjois-Suomen hyväksi eikä koskaan tule tekemään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (21)

Uutisvirta

123
Oulun seudulla aamupäivällä kuuluneet ja tuntuneet pamaukset aiheuttivat Hornetit - ilmavoimien mukaan äänivallia ei rikottu liian matalalla
80
Kärnä harkitsee Väyrysen valtakirjan riitauttamista – eduskunnassa tehdään selvitystyötä Väyrysen paluuoikeudesta
58
Suden epäillään liikkuvan Iin Ojakylän koulun läheisyydessä – vanhempia pyydettiin hakemaan oppilaat kotiin
56
Kärpät vei mestaruuden Tapparan nenän edestä – Hakametsä hiljeni oululaisjoukkueen juhliessa
40
Kaavoitusvalta kuuluu valtuustolle – rakennusfirmoilla ja oululaisilla erilainen näkemys Oulun viihtyisyydestä Lukijalta
31
Tiukat pudotuspelit veivät kärppäluotsi Mannerin yöunet – ”Puhelin näyttää yleensä herätystä kolmen neljän tunnin päähän, kun menen nukkumaan”  
31
Kärpät on Suomen mestari – Tappara kaatui Hakametsässä Aleksi Mäkelän maalilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

291 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suuri sotaharjoitus 2021

Päinvastoin. Minä ymmärrän hyvin, että lapsi saattaa häiriintyä, jos hän kuulee 3-vuotiaasta asti sotajuttuja. Lue lisää...
Vuotta viis

Jari ja sarjakuvat

Jari

26.4.

Naapurit

26.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image