Oulu

Iistä löytyi tarttuvaa lohikalojen IHN-virusta – kyseistä virusta ei ole todettu Suomessa aiemmin

Arkistokuva. KUVA: Kajava Aimo
Oulu 2.12.2017 15:38 | Päivitetty 2.12.2017 15:43
Kaleva

Iissä sijaitsevasta merialueen kalanviljelylaitoksesta on löytynyt kirjolohista tarttuvaa IHN-virusta, joka aiheuttaa verta muodostavan kudoksen kuoliotautia.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun IHN-virusta todetaan Suomessa.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on perustanut taudin löytöpaikan ympärille rajoitusvyöhykkeen sekä määrännyt vyöhykkeellä toimivat kalalaitokset elävien kalojen siirtokieltoon. Alueella voi kuitenkin kalastaa normaalisti.

IHN-tauti on helposti leviäviin eläintauteihin luokiteltu tauti, jonka aiheuttaa rhabdovirus. Se voi tarttua lohikalojen lisäksi muihinkin kalalajeihin, esimerkiksi haukiin ja ankeriaisiin. Tauti leviää sairaiden kalojen, oireettomien kantajien ja ympäristön välityksellä.

Tautiin ei ole olemassa lääkettä eikä rokotetta.

Ihmisiin IHN-tauti ei tartu ja kalaa voi Suomessa syödä normaalisti. Myöskään muille tasalämpöisille eläimille, kuten koirille ja kissoille IHN-tauti tai siihen sairastuneen kalan syöminen eivät aiheuta terveysvaaraa.

IHN-virus löydettiin kalanviljelylaitokselle tehdyssä normaalissa kalatautiseurannassa.

Tautiin sairastuneet kalat ovat tyypillisesti tummia väriltään ja saattavat uida epänormaalisti tehden esimerkiksi spiraalimaisia tai syöksähteleviä uintiliikkeitä. Muina oireina ovat anemia, nesteen kertyminen vatsaonteloon ja pistemäiset verenvuodot erityisesti vatsaontelon rasvassa ja uimarakossa. IHN aiheuttaa kuolleisuutta yleensä alle kahden kuukauden ikäisillä kaloilla.

IHN-tautiin viittaavista oireista on ilmoitettava viipymättä virkaeläinlääkärille, joka huolehtii tarvittavien näytteiden lähettämisestä Eviraan. Samankaltaisia oireita aiheuttavat myös muut kalataudit eikä diagnoosia voi tehdä pelkästään kalan oireiden tai havaittujen muutosten perusteella.

IHN-tautia esiintyy Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, useissa Euroopan maissa ja Venäjällä.

MAINOS

Kommentoi

Perämeri ja Pohjanlahti on sitten saastunut! Kohta tauti leviää/on ehkä jo levinnyt) Itämerelle asti ja se on ahneuden palkinto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisi syytä kertoa millä laitoksella tautia on, etteivät kaikki laitokset Iissä leimaudu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tästä syystä kalankasvattamoita ei saa laittaa luontoon. Vain ja ainoastaan tankeissa sisällä, suljetussa vesikierrossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näiden tautipesien läpi luonnon smoltit joutuvat vaeltamaan. Kalankasvattajat ovat epäonnistuneet, kalanviljelylaitos on uhka luonnonkaloille ja pitää lopettaa. Ostetaan suosiolla lohi norjalaisilta, se on pienempi paha.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tartukkaan niin kauan kun uutisissa sanotaan että
uusien tutkimusten mukaan se tarttuu ihmisiin ja
on henkenvaarallista,aiheuttaa verenpurkaumia ja epämuodostumia.
Että siihen saakka se ei aiheuta mitään vaaraa.
Näin meillä Suomessa todetaan,venäjälläkin sanotaan asiat niinkuin ne on
täällä suomessa ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

237 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Lahtari haikailee 100 vuotta vanhoja ihania lahtiaikoja, silloin sai lain nojalla hävittää väärinajattelijoita. Lue lisää...
Piti olla sovinto!

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

25.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image