Iissä poroja tap­pa­nut­ta sutta ei saatu kiinni

Poroisäntä arvostelee, että sudenkaatolupa myönnettiin liian myöhään.

Sudet raatelivat poroja Iissä.
Sudet raatelivat poroja Iissä.
Kuva: Lukijan kuva

Suomen riistakeskukselta saatu sudenkaatolupa päättyy tiistaina, mutta Iin Kuivaniemellä poroja tappaneita susia ei ole saatu kiinni. Lupa on voimassa kaksi viikkoa eli poikkeusluvan enimmäispituuden.

Kuivaniemeltä löytyi noin kolme viikkoa sitten 79 kuollutta poroa, joissa oli merkkejä suden hyökkäyksistä. Niitä paenneet porot olivat talloneet toisiaan ojissa. Suurin osa raadoista oli vasoja.

Poromiehet saivat havainnon yhdestä sudesta, mutta pyyntilupa tuli vasta seuraavana päivänä. Sen jälkeen susi vaihtoi aluetta, jolloin Helsingistä anottiin uusi lupa, joka tuli jälleen vuorokauden päästä.

Sutta on etsinyt 10–30 ihmistä, joista osa on käyttänyt mönkijöitä ja lentokonetta. Kaato on vaikeaa kesällä, koska sudesta ei jää selviä jälkiä ja se sulautuu maastoon.

”Ainut tapa on päästä sen jäljille ja saada kiinni siimapyynnillä. Vuorokauden viiveellä se on jo toisella alueella, koska susien reviiri on 30–60 kilometriä.”

Siimapyynnissä maastoon vedetään useita kilometrejä siimaa ja sen varrelle ihmisiä, jotka yrittävät saartaa suden renkaaseen.

Oijärven paliskunnan poroisäntä Martti Hirvasniemi kritisoi hidasta luvansaantia. Poromiehet haluaisivat luvan nopeasti kolmen paliskunnan alueelle.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä