Suomen riistakeskukselta saatu sudenkaatolupa päättyy tiistaina, mutta Iin Kuivaniemellä poroja tappaneita susia ei ole saatu kiinni. Lupa on voimassa kaksi viikkoa eli poikkeusluvan enimmäispituuden.
Kuivaniemeltä löytyi noin kolme viikkoa sitten 79 kuollutta poroa, joissa oli merkkejä suden hyökkäyksistä. Niitä paenneet porot olivat talloneet toisiaan ojissa. Suurin osa raadoista oli vasoja.
Poromiehet saivat havainnon yhdestä sudesta, mutta pyyntilupa tuli vasta seuraavana päivänä. Sen jälkeen susi vaihtoi aluetta, jolloin Helsingistä anottiin uusi lupa, joka tuli jälleen vuorokauden päästä.
Sutta on etsinyt 10–30 ihmistä, joista osa on käyttänyt mönkijöitä ja lentokonetta. Kaato on vaikeaa kesällä, koska sudesta ei jää selviä jälkiä ja se sulautuu maastoon.
”Ainut tapa on päästä sen jäljille ja saada kiinni siimapyynnillä. Vuorokauden viiveellä se on jo toisella alueella, koska susien reviiri on 30–60 kilometriä.”
Siimapyynnissä maastoon vedetään useita kilometrejä siimaa ja sen varrelle ihmisiä, jotka yrittävät saartaa suden renkaaseen.
Oijärven paliskunnan poroisäntä Martti Hirvasniemi kritisoi hidasta luvansaantia. Poromiehet haluaisivat luvan nopeasti kolmen paliskunnan alueelle.
Lue lisää 31.07.2012 Kalevasta.

Kommentit
Kaikki sudet vain pois koko Suomesta. Niitä ihannoivat voivat mennä eläintarhaan . Sudet häiritsevät ihmisten elämää paikka paikoin niin, että kuntalaiset joutuvat verovaroillaan esim. järjestämään lasten kouluun kuljetukset. Se ei riitä, koska suurpedot eivät saa tulla tärkeämmiksi kuin ihmisten turvallisuus ja elinkeinojen harjoittaminen. Kaikkien ihmisten on saatava kulkea pelotta missä vain myös metsissä.
Luonnonsuojelijat eivät ilmeisesti välitä lastensa turvallisuudesta tai kenenkään muunkaan turvallisuudesta. Sehän on silkkaa itsekkyyttä. On turha väitellä, kuka täällä maapallolla on ollut ensin ja kenellä on oikeus olla. Susilla ei ole oikeutta syödä kotieläimiä. Mikä on peurojen ja muiden kotieläimien oikus? Ei muuta kuin vaaralliset petoeläimet pois.
Kävihän siellä "susi-expertti", mutta ei osannut (uskaltanut?) sanoa, onko susi tai joku muu koiraeläin käynyt ennen vai jälkeen kuolemien. Äkkiäkös moinen raatoläjä tuoksahtaa susien, kettujen ja karhujen nenään kilometrien päähän!
kaikilta susilta pitäs ottaa nirri pois.... niistä eläin kunnalle oikein mitään hyötyä ole ja tuhoja vain saavat aikaan
Porot ei ole lemmikkejä ne on tyhmimpiä eläimiä.
Kyllä tuossa "metsästyksessä" oli enemmänkin kyse kostosta ! - tietäähän sen jokainen, että kesäaikana ei yhtä sutta saa satimeen laillisin keinoin...
No jopas on menny pohja rktl:n toimintaan kun ei ihmiset usko että sus siellä on. eikös se susi expertti käyny oikein jäljet tarkistaan siellä?
Porot ei kuulu Oulun-lääniin...Ne kuuluu Tunturi-Lappiin. Ei mitään suden kaato lupia.
Poronhoito on Oulun-läänin alueella aivan yhtä vanhaa perua, ellei vanhempaakin kuin Tunturi-Lapissa.
Kummasti vaan poroja paimennetaan samoissa kohdin valtateiden varsilla joka kesä. Mikä siinä voi olla takana muu kuin raha? Rahat ei lopu vakuutusyhtiöillä koska lisätilauksen ne voi tehdä "asiakkailltaan" useammankin kerran vuodessa.
Eipä niitä korvauksia ole tullut, kun valtiolla on rahat kaikki. Yli vuoden on moni odotellut ja sitten on tullut murto-osa oikeasta korvauksesta ja kirje että tämän vuoden rahat on jo käytetty. Mukavahan se on meidän kaikkien maksaa siitä että vihreät saavat suojatyöpaikkoja itselleen ja lapsille järjestää. Paljon petoja=paljon kaikkia höpövirkoja vihreille valtion kustantamana. Ja samallla verovarat menee korvuksiin. Yksi susi maksaa verorahoja vuodessa melko paljon. Mielestäni voitaisiin poistaa kaikki korvaukset ja lakkauttaa RKTL. Sitten vain vapaa metsästys pedoille.
Kaleva voisi esittää asian puoluettomammin, koska mitään sutta ei ole löydetty eikä sudesta muutenkaan ole mitään vedenpitäviä todisteita, vain poromiesten ennalta-arvattavia ennakkoluuloja ja vihaa.
Ovat tainneet ylittää Iijoen sillä joen etelä puolella on nähty kahden suden jäljet, useammassa eri paikassa.
Heh antaahan suden juosta..se kuuluu suomalaiseen luontoon....että te sutta kiinni saa, on se niin viekas...ja viisas, paljon, paljon viisampi poromiehiä...
tuo susi on jo alasiurualla sielä tappanut poroja
taisi olla niin palio itikoita että eivän malttaneet olla huitomatta passissa.sus-hukkanen väisteli passi poromiehiä .
Minne sudet olisivat valmiista ruokapöydästä hävinneet?
Missä todelllisen asiantuntijatahon todisteet susista?
Taitaa kyseessä olla poromieskoijareitten pieni vakuutuspetos, enkä usko että ois ensimmäinen kerta...
Jos sutta ei ole saatu kiinni, miten voidaan todistaa, että poronvasat suohon ajanut eläin on susi. Peto voi hyvinkin olla suurikokoinen metsästyskoira. YLE:n Kansanradioon soitti pari viikkoa sitten mies, joka kertoi, että isot metsästyskoirat saattavat metsässä irti pidettyinä saada aikaan samanlaista, ellei suurempaakin, tuhoa kuin väitetty susi. En usko, että koira tekee eroa sen suhteen, juokseeko se jäniksen, hirven tai poron perässä.
Eipä ole tainnut koko sutta ollakkaan. Jossain vaiheessa muka 5 suden lauma turvesuolla poroja ajanut mutta kappas, kukaan ei niitä oikeasti edes ole nähnytkään.
Talvella pyytäminen mukavampaa,kun Hukassa on karvakin paremmassa kunnossa.