Sekä Oulun kaupunginvaltuuston vihreät että kokoomusryhmä toivovat, että Hietasaareen kaavaillulle huvipuistolle löytyisi uusi paikka.
Hietasaaren kaavaluonnosta odotetaan käsittelyyn tänä syksynä. Huvipuistolle on varattu tilaa kolme hehtaaria.
Toisen aloitteen on jättänyt Veikko Ervasti Vihreän valtuustoryhmän puolesta, toisen Lauri Louhivirta kokoomuksen ryhmän puolesta.
Ervastin aloitteessa huomautetaan, että huolestuttavinta on tilan ahtaus.
”Jo nyt vilkas liikenne lisääntyy huomattavasti. Hietasaari on täysin sopimaton paikka huvipuistolle.”
Louhivirta toivoo, että Pellepyy Oy löytäisi paikan vaikka Äimärautiolta, Virpiniemestä tai jostain muualta pääliikenneväylien varrella olevalta vapaalta tontilta.
”Huvipuiston sijoittaminen tuolle alueelle tulee aiheuttamaan runsaasti valituksia, joten poistaminen esille tulevasta kaavaluonnoksesta nopeuttaa Oulun kaupungin matkailulle tärkeän Hietasaaren maltillisempaa täydennysrakentamista.”

Kommentit
ruiskon ja takalaanilan välillä sielä on rautatie ja moottoritie lähellä
ihmettelen että virheät ja kokoomus alkavat VAIN NYT ilmoittaa mielepiteensä huvipuiston sijainnista kun ollaan jo alkanneet keskustelut jo vuosia. nopea maa hehe.
paras paikka koko oulussa kun nyt ei ole mitään polkupyöräpysähköinnin oikeutta
Onkohan huvipuistoa suunnitellessa otettu lainkaan huomioon seikkaa että lähistöllä sijaitsee mm.lastenkoti ja ryhmäkoti kehitysvammaisille asukkaille. Nänä rakennukset ovat heidän kotejansa. Huvipuistosta kantauu paljon muutakin melua kuin jossakin kirjoituksessa kerrotut riemunkiljaisut. Miten käy asukkaiden kotirauhan? Liikenne lisääntyy varmasti huomattavasti,vähentää itsenäisesti liikkumista monelta siihen tällähetkellä pystyvältä. Tuleeko tapahtumaan näin että yleisen huvin edessä joidenkin ihmisten täytyy menettää yksilönoikeus turvalliseen asuinympäristöön? Toivottavasti ei.
Hietasaaren sijoitettuna se olisi liikenteellisesti haasteellinen. Kiertotie on aika vetävä, mutta sitten kapenee aika rajusti. Tottakai sitä voidaan kehittää, mutta mitä maksaa uudet kääntyjien kaistat, liikennevalot yms.
Mutta jos se sinne pitää puskea, niin onko se öljysatama pakko olla siellä Viheriäsaaressa? Jotekin koko alueen imagoon istuu aika huonosti se öljyrekkaralli. Sinne vaan huvipuisto. Sen voisi suunnata merelle päin, niin ei tarvitse tehdasta tuijottaa. Tällä hetkellä satama-aluehan ei ole yleisessä käytössä. Aita välissä...
Tai toinen paikka voisi olla siellä Toppilansalmen voimalan puolella, lämpölaitoksen ja Meri-Toppilan välisellä alueella....tyhjää metsikköä aika paljon.
Juuri tämän takia yhdenkään Oulun ympäristökunnan ei pidä liittyä Ouluun ei pakolla eikä vapaaehtoisesti. Oulu pysäyttää kaiken kehityksen mitä vielä sen ympärillä on jäljellä. Oulussa se on pysähtynyt jo 15 vuotta sitten.
Perinteistä Oululaista toimintaa.
Pienen porukan pottupellot ovat jarruna isolle projektille joka toisi matkalijoita ja työpaikkoja Ouluun. Viedään vaan huvipuisto Virpiniemeen ja puhutaan samalla Meri-Oulusta.
Kummastuttaa nuo perustelut liikenteen ruuhkautumisesta, Moottoritieltä menee toppilan risteykseen 2 kaistaa kumpaankin suuntaan.
Aika jännää että tuolla Härmässä rakensivat toimivan ja kannattavan huvipuiston keskelle ei mitään. No siinä ei tainnut olla kenenkään eläkeläisen pottupeltoja.
Näyttää tosiaan siltä että omat lapset kasvaa aikuisiksi ennen kuin Ouluun tulee mitään huvipuistoja. Mitä jos vietäisiin Tietomaakin vähän kauemmaksi keskustasta, vaikka ruskoon ettei tulisi ruuhkia?
Olen samaa mieltä että hietasaari on etäisyydeltään sopiva mutta muuten aika rajoittunut sijainti jos nyt ei sitten ole tarkoitus tehdä tälläistä puolivillaista puistoa joka ei vedä ketään loppusuomesta.
Äimänrautio rekkaterminaaleineen on kuitenkin vielä surkeampi vaihtoehto.
Fakta on että jos se tulisi hietasaareen niin sillä tarvitaan tarpeeksi tilaa ja panostusta. Nuo mummojen pari peltotilkkua eivät todellakaan ole se syy miksi projekti ei voisi tapahtua. Kunhan ei tehdä oikeusmurhaa pakkolunastuksilla joista ei makseta reilua hintaa.
Virpiniemi on vähintäänkin yhtä älytön paikka huvipuistolle kuin Hietasaari. Eiköhän jostakin moottoritien vierestä löydy lääniä vaikka kahdellekin huvipuistolle ja sinne olisi turistinkin helpompi tulla kuin syrjäiseen Hietasaareen tai Virpiniemeen.
Täältä tulee Laurille yksi ääni ensi vaaleissa! Pidä jatkossakin meidän alueella asuvien puolta näitä ulkopuolisia pyrkyreitä vastaan jotka tuovat häiriötekijöitään saareen asukkailta mitään kysymättä. Miksei asukkaita kuunnella ollenkaan siinä, mitä heidän naapuriinsa aiotaan tuoda? Kaupungin kivinen korva ja sydän ovat jo tulleet liian tutuiksi.
Lieneeköhän siellä Hietasaaressa oikeasti yhtään asukasta? Ymmärtääkseni EI! Mutta sen naapurisaaren Toppilansaaren asukkaathan omistaa koko kaupungin.
Kokoomus pilaa suosionsa itse!
Jääliin vaan huvipuisto!
Kyllä huvipuiston pitää olla mahdollisimman lähellä keskustaa, ihan kävelyetäisyydellä kaikesta! Helsingin Linnanmäki, Kööpenhaminan Tivoli ja monet muut suuret huvipuistot ovat juuri sopivasti kaikkien ulottuvilla pikaistakin piipahtamista varten. Ja ne autot voidaan jättää vaikka sinne kallioparkkiin, eivätkä ne autoilijat muutenkaan samalla kellonlyömällä ja kertarysäyksellä Toppilan sillalle ole menossa kuten niin kuin johonkin tiettyyn aikaan alkavaan konserttiin. Pitkin päiväähän sinne kuljettaisiin.
Kyllä olisi hienoa tulla täältä etelästäkin joskus Ouluun huvipuistoon huvittelemaan, nauttimaan kiireettömästä yhdessäolosta samalla ihaillen jokisuiston ja Hietasaaren kauneutta, löhöilemään Nallikariin, uimaan, pyöräilemään.... Oooh, tulee ihan kateelliseksi oululaisille! :-)
Jos sellainen kunnon huvipuisto laitetaan Hietaaseen, niin ei siitä paljon jää enää luonnon ihailuun, pyöräilyyn jne.... ja kun on osa on "jo pilattu" , niin loput voi sitten rakentaa täyteen.
Olen kyllä todella pettynyt kokoomukseen, kun lähtee jarruttelemaan näin hienoa hanketta moisen yhden tai muutaman suvaisemattoman lähialueen asukkaan lobbaamana.
Nyt muutama Toppilansaaresta suurella rahalla asuntonsa ostanut pelkää sijoituksensa arvon laskevan, jos huvipuistosta kantautuisi meteliä asuinalueelle saakka. Turha pelko. Esimerkiksi Vaasalandia sijaitsee vastaavanlaisessa paikassa saaressa ja minkäänlaisia liikenteellisiä ongelmia ei ole, puhumattakaan meluongelmasta. Jokunen riemunkiljahdus kuuluu huvipuiston aidan vieressä, mutta ei enää sadan metrin päästä aidasta. Käykääpä tutustumassa. Koko Nallikari ja Hietasaari on nyt pusikoitunut reservialue. Huvipuisto on ollut ensimmäinen oikeansuuntainen kehityshanke alueelle. Eikä sitä huvipuistoa ole pakko rakentaa viljelypalstojen päälle. Saaret on täynnä umpeenkasvanutta ja läpipääsemätöntä rytikköä, josta pieni osa voitaisiin ottaa hyötykäyttöön huvipuiston alueeksi.
EI mitään muutoksia, ne pikkupläntit vaan huvipuistoksi ja hotelliksi, kunnon turistilaiva yhteydet toppilan salmesta ympäri eurooppaa ja iso satama niin johan alkaa turisteja tulemaan Ouluun ja bisnes kasvaa. Ihme jarruttamista just nuilla vihreillä, joka asiassa hidastuttaa ja änkyröi. Historian epäonnistunein puolue tyhmyydessään, no samaa sarjaa ne on kokkareiden kanssa.
Hehheh... Hietasaareen onkin mukava sitten myöhemmin rakentaa muutama kovan rahan asunto viljelypalstojen tilalle. Louhivirta tosin taitaa olla jo asiantuntija omistusasumisessa Hietasaaressa muutenkin, niin että ehkä hänellä on sitten ensi käden tietoa rauhallista asumista häiritsevän ja meluisia lapsia Hietasaareen tuovan huvipuiston aiheuttamasta tulevasta valitustulvasta. No, koirat haukkuu ja karavaani kulkee... Eikö se Hietasaari muuten ole ihan hyvä paikka huvipuistolle, kun samalla alueella on paljon muitakin matkailijoille ja lapsiperheille sopivia palveluita? Virpiniemeen sentään on matkaa julkisilla kulkuneuvoilla liikkujille. Äimänrautiolla on omat, läheisen teollisuuden aiheuttamat ongelmansa.
Hietasaari ehdottomasti paras paikka huvipuistolle. pistetään vaikka kaikki muu sieltä siliäksi jos se tilan puutteesta on kiinni. Huvipuistoa ei kannata rakentaa minnekään jumalan selän taakse. hietsu vaan sattuu olemaan siedettävän kävelymatkan päässä keskustassa, mutta silti sopivan syrjässä, jotta sen liikenne ei haittaa keskustan aluetta.