Oulun Heinäpäässä Puistokadun ja Uudenkadun kulmauksessa sijaitseva kiinteistöosakeyhtiön Kulmaleverin liike- ja toimistorakennus aiotaan purkaa asuntorakentamisen tieltä.
Aloite Puistokatu 34:ssa sijaitsevan talon purkamiseen on tullut kiinteistöyhtiöltä. Huonokuntoisessa rakennuksessa toimii muun muassa ravintola Heinäkenkä.
Tontin itäkulmalle aivan Uudenkadun päähän on tarkoitus sijoittaa ympäristöään selvästi korkeampi pistetalo.
Noin 16-kerroksista talosta on luonnosteltu muodoltaan pyöreää. Väritys on ollut eräissä havainnekuvissa punainen.
Talo näkyisi selvästi myös lähestyttäessä Oulun keskustaa etelästä Limingantietä myöten.
Talo toimisi kiintopisteenä useasta suunnasta. Korkeus ja muoto täsmentyvät alkavassa asemakaavoituksessa.
Oulun yhdyskuntalautakunta merkitsi tiistaina tiedoksi asemakaavan muutokseen tähtäävän osallistumis- ja arviointisuunnitelman.
Kaavaluonnoksen on määrä valmistua tämän vuoden aikana. Varsinainen asemakaavaehdotus valmistuu kevättalvella 2014.
Kaava on valmis keväällä 2014.