Mainos

Haukiputaan alijäämät katettu kolmen vuoden päästä

Kunnanjohtaja Jarmo Ronkaisen mukaan Haukiputaalla ei talouden puolesta ole mitään pakkoa tarttua monikuntaliitokseen.

Haukiputaan kunnanjohtaja Jarmo Ronkainen. Haukiputaan kunnanjohtaja Jarmo Ronkainen.
Haukiputaan kunnanjohtaja Jarmo Ronkainen. Haukiputaan kunnanjohtaja Jarmo Ronkainen.
Oulu  12.3.2010 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+
Kunnanjohtaja Jarmo Ronkaisen mukaan Haukiputaalla ei talouden puolesta ole mitään pakkoa tarttua monikuntaliitokseen.

Valtuuston ratkaisu huhtikuussa voi hänen mielestään tapahtua kumpaan suuntaan tahansa, mutta se on vain strateginen valinta, eikä pakon sanelema tilanne. "Haukipudas pystyy kyllä turvaamaan palvelut kuntalaisilleen myös itsenäisenä", hän vakuuttaa.

Haukiputaan viime vuoden tilinpäätös tulee olemaan ennakkolukujen mukaan 2,05 miljoonaa euroa ylijäämäinen vuosikatteen ollessa noin 4,5 miljoonaa euroa. "Kunnan käyttötalouden tilanne on saatu oikenemaan, mutta haastetta riittää edelleen vanhojen alijäämien kattamisessa ja velkaantumisen hillitsemisessä. Kunnan taloudellinen tilanne on kuitenkin selkeästi parempi kuin vuonna 2005 käynnistyneen valtuustokauden alussa. Kattamattomat alijäämät saataneen katettua viimeistään vuoden 2012 tilinpäätöksessä", toteaa kunnankamreeri Marjukka Manninen.

Haukiputaan kunnanhallitus saa tilinpäätöstiedot kokoukseensa ensi maanantaina.

Aiheesta enemmän lauantain Kalevassa.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

14/14 kommenttia

asukas
14.3.2010 23:14

Ronkaiselta puuttuu kyky nähdä tulevaisuuteen kuten Eero Haloseltakin tai sitten syynä kuntaliitokseen vastustamiseen on pelkästään poliittinen ja kuntalaisten edulla ei siinä ole mitään tekemistä. Perusturvajohtaja Riitta Pitkänen uskaltaa sanoa ääneen , että Haukipudas ei itsenäisenä kykene turvaamaan palveluita, siinä rohkea ja viisas nainen ja on oikeassa.


bensa-pauli
14.3.2010 21:48

Edelleen en ymmärrä sitö miksi seudun asukkaiden pitäisi maksaa ylimääräistä siitä että tätä kuntabyroktatiaa pidetään yllä? Ok ei se nyt hei lopu jos yhdistytään mutta tähtäin onkin pidemmällä kuin nykyhetkessä. Jos ei tehdä nyt mitään niin meillä on samat ongelmat ratkottavana kuitenkin, mitkä on selvityksessä todettu. Henkseleitä paukutellaan mutta millä tulos on saatu? Siitä ei kerrota. Säästämällä ja höylää käyttämällä.


sivustaseurannut
13.3.2010 11:16

Haukuputaalaiset ovat osanneet viimevuosina valita oikeat henkilöt oikeisiin johtotehtäviin. Ensin he valitsivat seurakuntaansa kirkkoherraksi Jaakko Kaltakarin ja toisena, kunnanjohtajaksi Jarmo Ronkaisen. Molemmat ovat hoitaneet Tyrnävällä oman sektorinsa taloudellisesti, taidolla ja yhteistyöhenkeä kohottavasti. Ronkaisen aikana Tyrnävän kunnan alijäämäinen tilinpäätös katkesi ja alkoi tasapai- noinen, mutta tiukan talouden kausi. Ronkaisen ollessa Tyrnävän kunnan vs. kun- nanjohtajana, tasapainottui myös eri valtuustoryhmien eriarvoisuus. Kalevan uutisoinnin mukaan korjaavia toimia on tapahtunut nyt Haukuputaalla kuntataloudessa , henkilö- ja valtuustoryhmien välillä. Tälläista viestiä olen saanut kuulla myös yksittäisiltä haukiputaalaisilta. Hyvä näin! Hyvät haukiputaalaiset valtuutetut yhdessa kuntalaisten kanssa.Haukiputaalla on menestyksen avaimet Teidän omissa käsissänne. Onnen ja autuuden päiviä ei tuo ulkopuoliset konsultit, kuntaliitos eikä keskinäinen kinastelu. Haukipudas pärjää ja voi hyvin kun jokainen Teistä - - kunnanjohtaja, luottamus - henkilöt ja kuntalaiset yhteisvoimin puhallatte menestyksen suuntaan.


korpatsov
12.3.2010 15:23

Ei oteta puttaalaisia Ouluun ennenku ne on maksaneet velkansa ja muutenkin oppineet ihimisten tavoille. Ne kun riitelee keskenään, onko Kello ja Martinniemi ees Puttaalaisia. Ennen sielä oli vielä rehellisiä kommunisteja.


ex-tuottaja
12.3.2010 14:24

Haukiputaalla oli järkevät päättäjät, kun eivät lähteneet tilaaja-tuottajamalliin. Kiiminginkin olisi parempi liittyä Pudasjärveen kuin Ouluun maksamaan hallinnon kuluja.


viholainen
12.3.2010 14:13

Elekää puttaalaiset tuluko tänne Ouluun jouvutta katumaan


Veljenpoika
12.3.2010 14:01

Millähän kirjanpitokikkailulla tuohon kahden miljoonan lukuun on päästy... epäilyttää suuresti. Entäs kuinkahan suuret ovat jo vuotuiset velanhoitokulut?


aikalisä
12.3.2010 14:01

Hienoa kuulla ja kyllä muittenkin kuntien kannattas ottaa aikalisä tähän hössötykseen monikuntaliitoksesta.


ossi
12.3.2010 13:31

Näistä kuudesta kunnasta Haukipudas on velkaisin ja on myös kriisikunta. Tämä on tosiasia ja ei miksikään muutu asioita kaunistelemalla.


Ei hyvältä näytä itsenäisen putaan tulevaisuus
12.3.2010 13:27

Kuntaliitos asioissa unohtuu eräs tärkeä seikka valtionosuudet kunnille. Mitä huonomassa asemassa kunta on sitä isommat ovat valtionavut kunnille. Kun valtio velkaantuu kovaa vauhtia se hakee tulevaisuudessa säästöjä mm valtionosuuksia alentamalla. Silloin Haukipudas tulee oleman vaikeuksissa. 2008 Haukipudas keräsi verotuloja 51 milj eur ja valtion maksamat valtionosuudet kunnan tuloista olivat 27 milj eur. Tyhmempikin tajuaa mihin talouskurjimukseen kunnat tulevaisuudessa joutuva pyrkiessään pysymään yksinäisinä kuntina. Sen mitä valtio osuuksiaan vähentää tullaan keräämään tulevaisuudessa korotettuina kunnallisveroina.


Lukija
12.3.2010 13:02

Ettei olisi putaalla Kreikan malli kun talouslukuja laskeskellaa. Saatavat muistetaan, mutta velat unohtuu


Haukiputaalainen
12.3.2010 13:02

Näin tulee johtajan toimia. Hyvä että uskaltaa olla puhekoneiden massahysteriaa vastaan ja ajatella itsenäisesti. Haukipudas pystyy nimenomaan itsenäisenä takamaan parhaiten kuntalaisten hyvinvoinnin. Itse asiassa jos kyseessä olisi kriisikunta niin valtiovalta kyllä pakottaa toimenpiteisiin ja mahdollisin liitoksin. Nyt istuva hallitus on esim. luvannut että pakkoliitoksia ei tule sen kaudella Suomessa. Antaa pahimman vouhkauksen mennä liitosasioissa ohi ja arvioidaan tarvittaessa tilannetta uudestaan esim. 10-vuoden kuluttua.


puupää
12.3.2010 12:49

Arvatkaapa kuinka moninkertauistuu byrokratia liittyessämme ouluun.Kaikille nykyisille,kun pitää keksiä uusi titteli.Sillä ei ole mitään käytännön merkitystä olisiko oulu kuudenneksi suurin tai kymmeneksi suurin kaupunki,koska maantieteellisesti olemme kuitenkin täällä susirajalla Hesasta katsoen.Syrjäkylät on syrjäkyliä vaikka liittyisimme Helsinkiin.Ei ketään kiinnosta syrjäkylä vaikka se olisi osa oulua.Ainoastaan verot ja tonttien hinnat nousisivat.


Vanha parta
12.3.2010 12:34

Kuntaan tuli sopu kun kunnanjohtaja saatiin vaihdetuksi. Samalla tuli yhteishenkeä ja uskoa siihen että talousvaikeudet voitetaan. Haukipudas pysyköön itsenäisenä ja ottakoon kaupunki-kuntamuodon.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Oulu Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös