Mainos

Hailuodon lauttajonossa kuohuu


Jukka-Pekka Moilanen
Oulu  25.7.2012 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Varsinais-Suomen ely-keskuksen esitys saaristolauttojen etuajo-oikeuksien lakkauttamisesta tai rajoittamisesta kuumentaa hailuotolaisten tunteita.

Nykyisellään Hailuodossa asuvat ja saarella työskentelevät pääsevät ajamaan yhteyslautalle ennen muita autoja. Käytäntö on ollut sama vuosikymmeniä.

Hailuodon matkailuneuvonnassa työskentelevän Minna Karttusen mukaan matkailijoita harmittaa, jos lauttajonossa joutuu seisomaan pitkään.

Hailuotolaisten etuajo-oikeutta turistit eivät silti ole kyseenalaistaneet.

”Enemmän tulee palautetta siitä, etteivät valvonta ja laitteet aina toimi. Etuajo-oikeutettuina laivaan saattaa kuulemma ajaa sellaisia, joiden ei kuuluisi.”

Matkailuneuvonnan kesätyöntekijä Meri Piekkola puolestaan arvelee, että tasa-arvoisempi odotus saattaisi ilahduttaa osaa turisteista.

Monelle pendelöivälle hailuotolaiselle etuajo-oikeuden poistaminen tarkoittaisi kuitenkin muuttoa muualle, Piekkola arvelee. Etuajo-oikeuden rajaamisehdotuskin hankaloittaisi viikonloppu- ja vuorotyöläisten elämää.

”Toivottavasti nykyistä systeemiä kehitetään sen sijaan, että se poistetaan käytöstä. Valvontaa ja etuajo-oikeusasioista tiedottamista pitäisi parantaa, ettei järjestelmää voi käyttää väärin”, Piekkola sanoo.

Ely-keskuksen liikennejohtaja Matti Vehviläinen huomauttaa, että kyse on vasta lausuntokierrokselle lähetetystä muistiosta. Lopullisessa päätöksessä kuuluu myös niiden kuntien ääni, joita asia koskee, hän sanoo.

Lue lisää 25.07.2012 Kalevasta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/179 kommenttia

turhaa ajoa
4. elokuuta 2012 kello 11.50.10

turistit ajaa hupiajoa . Lemmikki kissan ajoivat hengiltä ja meneppä sitä sitten selittämään pikkutytölle miksi hänen kissansa piti kuolla. Menkää muualle ajelemaan.


Tasa arvoa
26. heinäkuuta 2012 kello 23.22.19

Tasa arvoa . Kaikkien oltava saman arvoisia ja siihen riittää yksi jono eikä mitään etuoikeuksia .


Etuajo-oikeutettu
27. heinäkuuta 2012 kello 7.58.05

Terveydenhoidon puolellakin priorisoidaan kun hoitokapasiteetti ei ole riittävä. Leikkausjonoissakin ohittaa se jolla on suurin tarve. Onhan tasa-arvo hieno juttu vaikka sen pesuveden mukana menevän lapsen mukana menisi mahdollisisuus kulkea saaresta töissä. Ajeatelkaa hyvät ihmiset itsenne luotolaisten tilanteeseen!.


Kake
27. heinäkuuta 2012 kello 14.36.06

Jos joku kulkee Raahesta Oulussa töissä, niin miksi hän ei saa omaa kaistaa turistien ohittamiseen sillä perusteella että hänellä on hankala työmatka? Tämä ei tunnu porukalla menevän jakeluun. Miksi liikenteessä joku saa etuoikeuksia asuinpaikkaansa perustuen ja toinen ei?

Tässä ei toteudu tasa-arvoisuus eikä mikään ymmärrettävä periaate. Kyseessä on yleinen tie, yleinen liikenneyhteys yleiseen paikkaan johon jokaisella on tasa-arvoinen oikeus tulla ja mennä niinkuin mihin tahansa suomessa yleiseen paikkaan.


Ramppa kalkattaa
26. heinäkuuta 2012 kello 23.10.05

Vaikuttaa siltä, että hailuotolaiset haluavat tulevalle sillallekin etuajo-oikeuden!


Velka Volvolla on kiire, haittaakse?
26. heinäkuuta 2012 kello 21.40.34

Etuajo-oikeus on oltava itsestäänselvyys Hailuotolaisille! Kyllä isosta velka-omakotitalosta velka-Volvolla lähtevät sliipatut insinöörit kerkeävät muksujensa kanssa odottaa biitsille pääsyä, vaikka omasta mielestänsä ovat tietenkin maailman napa ja ainoita tällä pallonpuoliskolla, kiire kiire on, mutta niin on muillakin! Hah hah..vitsivitsi..ei vaan oikeasti, onko tämä nyt elämää suurempi kysymys? Pienet on murheet ihmisellä jos pitää olla noin kateellinen Hailuotolaisten etuajo-oikeudelle??!! Ei haittaa mua pätkääkään jos kerran kesässä käydään niin varaudutaan että aikaa menee koko päivä ja jos ensimmäiseen lauttaan ei mahduta niin eipä hätää, aina tulee uusi lautta! Aivan sama juttu kuin liikennevaloissa, aina syttyy uusi vihreä. Think positive! Ja turha tähän mitään shittiä kommenttia heittää, en todellakaan aio tulla lukemaan. Muutakin tekemistä ja muutakin elämää kuin olla vihreenä kateudesta Hluotolaisille :)


Mökkiläinen
26. heinäkuuta 2012 kello 20.52.16

Mökkiläiselle on myös kiire; viikonloppu on kovin lyhyt. Viereisessä jonossa aina porukkaa, joiden etuoikeus on kyseenalainen. Miten Mökkiläistoimikunta ottaa kantaa. Marjaniemeenkin ilmaantui juuri kaksiikymmentä B-luokan jonottajat lisää ja sama määrää tulossa lisää.


Etuajo-oikeutettu
26. heinäkuuta 2012 kello 22.49.19

Olet varmaan ollut tietoinen ongelmasta mökkiä hankkiessasi? Ala luotolaiseksi ja maksa verosi luotoon. Etuajo-oikeudenkin saat kaupanpäälle. Kyllä mökkiläiset ovat olleet ymmärtäväisiä etuajo-oikeuden suhteen ja totta on että Sumpun uusi mökkikylä tuo viikonloppuliikenteeseen parin lauttavuoron verran lisää kuljetettavaa. Ei tule mökkiläisen selämä helpottumaan kiitos tulevan Sumpun mökkikylän.


kulkija
26. heinäkuuta 2012 kello 20.43.44

on tästä kuohunnasta yksi hyöty, turhat lomalaiset on jääny pois. Klo 17 lautassa oli vain kolme jonollista autoja.


tvh
26. heinäkuuta 2012 kello 19.27.27

siltahan on tulossa nou hätä!!!


Olen iloinen
26. heinäkuuta 2012 kello 14.25.02

siitä, että monet mantereella asuvat pitävät hailuotolaisten puolta tässä asiassa. Voisi kuvitella ettei paljoa hetkauta jos ei itseä koske. En ole kuullut turistien valittavan jonotuksesta sillä se kuuluu asiaan silloin tällöin vaikka kaksi lauttaa kulkee kesällä. Sitä en ymmärrä miksi lautalla on vaikeaa pysyä aikataulussa? Aivan järkijään myöhässä. Talvella ja keväällä uskoin sen johtuvan säästä, mutta nyt kesälläkin koko ajan myöhässä.


Ihme juttuja Kalevassa?
26. heinäkuuta 2012 kello 9.23.01

Miksi ei haastatella sellaisia henkilöitä, joiden elämää etuajoikeuden poisto oikeasti hankaloittaa? Matkailuneuvojat tuohon tuskin osaavat vastata. Niitä, jotka päivittäin kulkevat tuota matkaa, PAKOSTA. Pakosta siksi, että Hailuodossa ei ole kaikille asukkailleen töitä, ei opiskelupaikkoja, ei juuri mitään erikoisempia terveyspalveluita, ei harrastuksia lapsille jne. Kaikkein hankalinta odottaminen on juuri vanhuksille ja lapsille. Niille, joilta etuajo-oikeus ollaan viemässä. Rannoissa ei ole tällä hetkellä edes varmuudella auki olevaa kahvilaa kesäaikaan ja talvella ei ole ollenkaan. Vessan aukiolo riippuu kahvilan aukiolosta. Tähän tietenkin voi sanoa, että miksi sitten asua Hailuodossa kun on niin hankalaa. Jos ei olisi pakko niin en enää asuisikaan. Mantereella olisi kaikki haluamani palvelut. Kuitenkin ihminen voi tehdä sen erehdyksen, että yrittää elämäänsä rakentaa puhtaaseen luonnontilaiseen ympäristöön ja jopa langeta asukkaita havittelevan kunnan halpoihin tontteihin. Tämän ELY keskuksen idean jälkeen ei ole mitään toivoa saada kunnon hintaa talosta, jonka joskus on erehtynyt tänne rakentamaan. Hailuodon matkailu on alkanut viime aikoina piristymään ja Hailuoto on ollut paljon esillä lehdissä. Tämä kehitys on hyvää ja tarpeellista kunnalle, mutta matkailun edistäjien olisi kuitenkin otettava järki käteen siinä, että turistirysää tästä paikasta ei saa, eikä kovin vilkasta paikkaa muutenkaan ennen kuin silta toivon mukaan joskus saadaan. Virhe on yrittää nykyiseen vanhaan ja rämään ei-toimivaan lauttakapasiteettiin, (joka on nytkin koko kesän seilannut miten sattuu), houkutella matkailijoita. Tuloksena on vain se, että Hailuodon matkailusta tulee huono kuva pitkäksi aikaa. Hailuoto olisi ihanteellinen matkailukohde, mutta kulkeminen on kaiken edistyksen jarru ollut jo pitkään. Asukkaita ja matkailijoita tänne mahtuisi, mutta kun lauttatilanne on niin huono niin antakaa meidän pakosta kulkevien kulkea ensin.


silta
26. heinäkuuta 2012 kello 7.37.47

silta


ehkä
26. heinäkuuta 2012 kello 11.51.29

Silta olisi hyvä, mutta ongelmat Luodossa tuntuvat olevan niin vakavia, ettei siltakaan enää ehkä auta.


mitäihmettä
26. heinäkuuta 2012 kello 2.23.37

"tasa-arvoisempi odotus saattaisi ilahduttaa osaa turisteista"? No sehän on todella hyvä ja käypä syy hankaloittaa hailuotolaisten elämää! Minulla ei riitä ymmärrys näin älyttömälle idealle, ei kerta kaikkiaan.


Puoliluotolainen
26. heinäkuuta 2012 kello 1.19.12

Eiköhän se ole niin, että töistä kotiin kiirehtivälle tai asioilla mantereessa käyvälle luotolaiselle tuo etuajo-oikeus on kaikin puolin kohtuullista tarjota. Muualta tulijalle on lauttarannassa tarjolla kahvila, jossa aikaa voi kuluttaa jos ei kyytiin mahdu. Pitäisikö ennemminkin ottaa käyttöön lippujen ennakkovarausmenettely muualta tuleville matkailijoille - eihän niitä ruotsinlaivojakaan tunnin välein mene ja etukäteen pitää varata jos mukaan mielii.

Tuossa ELY-keskuksen ehdotuksessahan on toisena vaihtoehtona etuajo-oikeuden rajoittaminen vain työssäkäyntimatkojen ajalle. Ajatuksessa voisi sinänsä olla itua mutta milläköhän perusteella ne työssäkäyntiajat sitten pitäisi määrittää, monikin kun käy töissä viikonloppuisin tai iltaisin. Ennemmin voisi toivoa, että luotolaiset käyttäisivät enenevässä määrin kimppakyytejä ja valitettavan harvoin kulkevaa joukkoliikennettä (joka harvoilla vuoroillaankin vie monen auton paikan lautalta lähes tyhjänä), niin ainakin etuajo-oikeuden omaavat mahtuisivat ongelmitta mukaan ja muutama tavallinen tallaajakin siinä sivussa.

Säännöllisesti saaressa käyvänä on kyllä oppinut jo sen, että tiettyihin lauttoihin ei kannata yrittää tunkea mukaan ilman etuajo-oikeutta, mutta ne ovatkin sitten niitä työmatkavuoroja. Ei taida kovin moni turistikaan kääntyä takaisin lauttajonosta, jos on tosissaan saareen tulossa eikä vain pikavisiitille katsomaan, miltä täällä näyttää. Ja vaikka kääntyisivätkin, tuskin se tarve rajoittaa asukkaiden kulkumahdollisuuksia heillekään ensiksi mieleen tulee.

Viikonloppumatkailijan varma valintahan on lähteä luotoa kohtia perjantaina aamuvarhain tai iltamyöhällä ja lähteä pois ajoissa sunnuntaina. Perjantai-ilta luotoon päin ja sunnuntai-ilta pois ovat varmimpia hetkiä joutua jonottamaan. Keskellä päivää ei juuri joudu jonottamaan, poislukien ne harvat päivät jolloin luodossa jotain isompaa tapahtuu. Ja jos lähtee alunpitäenkin sillä asenteella, että varaa tunnin ylimääräistä (lomamatkallahan ei saa olla kiire), on melko harvinaista että joutuisi odottamaan vielä pidempään.


Puolivaloilla
26. heinäkuuta 2012 kello 9.12.30

Eiköhän se ole niin, että sama oikeus pitäisi olla kaikilla asuinpaikasta huolimatta? Eiköhän sentään, vai voittaako se, joka jaksaa pisimpään jankuttaa samaa asiaa? Ilmoittelepa, että milloin olet lähdössä lomalle, vaikka lentokoneella, tai johonkin, jolla on alkamisaika, voitaisiin käydä filosofista keskustelua siitä, että saako lomalla tai vapaa-ajalla olla kiire.


Sama oikeus
26. heinäkuuta 2012 kello 13.10.55

(ihmisoikeus) on jokaisella elää omassa kotipaikassaan, ilman että asumista hankaloitetaan.


Aivan, sama etuoikeus
26. heinäkuuta 2012 kello 15.10.52

Ilmeisesti kommentti liittyy jotenkin löyhästi asiaan ja koetat selittää, että jonkun pitäisi taas kustantaa jollekin ilmaiseksi jotain. Mitä yrität kertoa ja miten se liittyy siihen, että joku ihmisryhmä haluaa itselleen jonkin käsittämättömän etuoikeuden?


Sama oikeus
26. heinäkuuta 2012 kello 16.53.11

tässä tapauksessa viittaa ihmisoikeussopimukseen ja Suomen lakiin jonka mukaan ihmisille taataan yhdenvertaisuus.
Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa henkilöön liittyvät tekijät eivät saa vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin päästä koulutukseen, saada työtä ja erilaisia palveluja. Yhdenvertaisuus ei merkitse täydellistä TASA-ARVOA, sillä yhdenvertaisuus merkitsee yhtäläisiä mahdollisuuksia, mikä tarkoittaa, että toinen ihminen voi tarvita enemmän tukea kuin toinen, tai että toiselta ihmiseltä voidaan evätä jokin oikeus, joka myönnetään toiselle, kun epäämiselle on olemassa perusteet. Yhdenvertaisuus ei kuitenkaan merkitse heikomman ihmisen parempaan asemaan asettamista, sillä samanlainen kohtelu ei kuitenkaan takaa yhdenvertaisuutta, sillä ihmisten lähtökohdat ja mahdollisuudet vaihtelevat yksilöllisesti.
Olen sitä mieltä, että koska ihmisellä on oikeus asua omassa syntymäkulttuurissaan tai valitsemassaan asuinpaikassa hänellä on myös oikeus päästä palvelujen piiriin suhteelisen vaivattomasti nykyajan Suomessa. Jotta Hailuodossa voi asua ja käydä mantereella töissä tai käyttää lapsia lääkärissä tarvitaan etuajo-oikeus, jotta tästä arkisesta liikkumisesta ei tulisi liian raskasta tai käytännössä mahdotonta.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Oulu Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Mainos
stats-image
Takaisin ylös