500 urheaa kilpailijaa ampaisi lauantai-iltapäivänä Nallikarin uimarannalta kohti viiden kilometrin mittaista juoksurataa, joka oli täytetty erilaisilla haastetehtävillä.
Kilpailijat pääsivät muun muassa kiipeilemään verkoissa, ryömimään putkien läpi ja kahlaamaan vyötäisiään myöten vilpoisassa merivedessä. Kilpasarjalaiset kiersivät radan kolmeen otteeseen.
Moni osanottaja keskittyi keräämään tyylipisteitä persoonallisella asuvalinnalla. Suorituksen sai jaksamisen perusteella vapaasti jättää yhteen tai kahteen kierrokseen.
Extreme Run -kilpailun toinen pääjärjestäjä Jaajo Linnonmaa kertoo, että leikkimielisen tapahtuman tarkoitus on innostaa kaikkia liikkumaan.
”Moni ei välttämättä viitsi lähteä niukoissa juoksutamineissa keskelle kaupunkia, jos ajattelee olevansa huonossa kunnossa. Täällä tärkeintä on hauskanpito, halutessaan voi pukeutua vaikka krokotiiliksi.”