Eritysryhmien liikuntamahdollisuudet ovat kehittyneet huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Puheenjohtaja Jouni Qveflander Oulun Invalidien Yhdistys ry:stä sanoo, että yksi olennaisista syistä on se, että eri järjestöt ja yhteisöt ovat alkaneet tehdä yhteistyötä.
”Yhteisöllisyys on nostanut päätään. Nyt asioita tehdään yhdessä eri vammaisryhmien kesken. Tämä taas omalta osaltaan vähentää ennakkoluuloja ja samalla esimerkiksi tieto eri liikuntamahdollisuuksista leviää laajemmalle joukolle”, Jouni Qveflander sanoo.
Sunnuntaina Virpiniemen liikuntaopistolla pidetty soveltavan liikunnan talvitapahtuma veti paikalle nelisensataa osallistujaa. Päivän aikana oli mahdollisuus kokeilla ohjatusti eri sisä- ja ulkoilulajeja riippumatta osallistujan vammasta tai liikuntarajoitteesta.
”Olemme tarjonneet mahdollisuuden testata esimerkiksi seinäkiipeilyä tai miekkailua liikuntarajoitteesta huolimatta. Soveltavan liikunnan tapahtuman järjestäminen ei ole sen työläämpää kuin tavallisen tapahtuman järjestäminen. Tietyt asiat on vain otettava huomioon, muutoin järjestelyt ovat menneet hyvin”, opiskelija Jenni Eskelinen Virpiniemen liikuntaopistosta sanoo.