Keski-ikäinen mies reppu selässä on kiertänyt ainakin Limingan alueella ja yrittänyt kaupata erilaisia puuesineitä ja rihkamaa.
Miehellä on mukana huonolla suomella kirjoitettu lappu, jossa hän kertoo olevansa kuuromykkä.
Samanlaisia tapauksia on tänä kesänä ollut Aamulehden kesäkuisen uutisen mukaan myös Espoossa, Varsinais-Suomessa, Kymenlaaksossa ja Länsi-Lapissa.
Eräs Kalevan lukija, joka sai miehen vierailulle, kertoo, että tämä mies esittää janoista ja haluaa päästä sisälle juomaan.
”Siinä vaiheessa vetäisin oven kiinni.”
Oulun poliisista kerrottiin, että näin pitääkin toimia. Kaikkiin epäilyttäviin kaupustelijoihin tulee suhtautua varovaisuudella ja sisään heitä ei kannata päästää.
Poliisin mukaan on ihan riittävästi niitä tapauksia, joissa kaupustelija onkin varastanut asunnosta lompakon tai muuta omaisuutta.
Poliisi muistuttaa, että epäilyttävistä tapauksista voi ilmoittaa hätäkeskukseen.