Oulu

Mainos

Ensimmäinen kanta-asiakas muisti vuoden väärin – Caio täyttää 30 vasta ensi vuonna

Myös Oulun ylioppilaslehti oli kärppänä paikalla Caion avajaisissa. Lehtijutussa on paljon kirjavaa kielenkäyttöä, muttei ei minkäänlaista mainintaa tarkasta avajaispäivästä. KUVA: Oulun ylioppilaslehti/arkisto
Oulu 18.6.2017 13:07
Eetu Halonen

Tämä juttu on Oulun ylioppilaslehden tuottamaa sisältöä.


Ravintola Caiossa juhlittiin maaliskuisena viikonloppuna tavallista railakkaammin.

Kaijonharjussa Linnanmaan kampuksen lähettyvillä sijaitsevaan baariin oli saapunut perjantaina 24. maaliskuuta tiskijukan lisäksi soittamaan musiikkia opiskelijoiden puhallinorkesteri Teekkaritorvet.

Ravintolamenun ohella juhlijoille tarjoiltiin myös harvinaisempaa suuhunpantavaa: syntymäpäiväkakkua.

Oulu-lehti oli julkaissut kekkereistä ennakkojutun aiemmin samalla viikolla. Jutussa todettiin, että 30 vuotta on pitkä aika sekä ihmisen että yrityksen elämässä: “Kaijonharjussa toimiva ravintola Caio saavuttaa tämän maagisen rajapyykin tänä vuonna ja sen kunniaksi siellä järjestetään ensi perjantaina suuret 30-vuotisbileet.”

Vaan järjestettiinkö ravintolan kolmekymppisbileet etuajassa? Kuinka vanha Caio oikeastaan on?

Aineisto viittaa vuoteen 1988

Caion alkuperäinen nimi oli Café-Bistro Caio, ja sen omisti Reidar Oy -niminen yhtiö, joka oli yksi nykyisen ravintolayritys Unirestan edeltäjistä.

Unirestan historiikista löytyy arkistokuva kutsukortista Café-Bistro Caion avajaisiin. Kutsussa ei mainita vuotta vaan ainoastaan päivämäärä: “Tervetuloa [- -] avajaisiin torstaina 17.11.”.

Vilkaisu vuoden 1989 kalenteriin paljastaa, että 17. marraskuuta oli tuona vuonna kuitenkin perjantai, ei torstai. Vuonna 1987 – minkä siis pitäisi olla Caion perustamisvuosi, mikäli ravintola täyttäisi kuluvana vuonna 30 – tuo päivämäärä taas osui tiistaille.

Mutta vuosi 1988 tärppää: 17. marraskuuta oli kuin olikin silloin torstai.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (avi) arkistoista ei löydy enää mitään Reidar Oy:n aikaisia anniskelu- tai muita lupa-asiakirjoja, joista Café-Bistro Caion perustamisajankohta kävisi selville. Oulun maakunta-arkisto tuottaa niin ikään vesiperän: Reidar Oy:n Café-Bistro Caioa koskevia alkoholin anniskeluun liittyviä lupa-asiakirjoja ei ole sinne arkistoitu.

Caion asiakkaita houkuteltiin vuonna 1988 lupauksilla ”häpi auvvosta”. Mainos Oulun ylioppilaslehdestä vuodelta 1988. KUVA: Oulun ylioppilaslehti/arkisto

Avista kuitenkin kerrotaan Oulun ylioppilaslehdelle, että alkoholihallinnon lupajärjestelmästä löytyy merkintä, jonka mukaan Café-Bistro Caio olisi aloittanut toimintansa 1.11.1988.

Avista ei kuitenkaan osata sanoa, onko kyseinen päivämäärä toimipaikan aloituspäivä vai esimerkiksi anniskeluluvan hakemuspäivä.

Oulun kaupungin rakennusvalvonnasta puolestaan osataan kertoa, että osoitteessa Sammonkatu 10 sijaitseva ravintola Caion kiinteistö on valmistunut vuonna 1988 ravintola-, ruokatila- ja baarikäyttöön.

Lisäksi Unirestan Oulun ylioppilaslehdelle toimittamassa otteessa Reidar Oy:n vuoden 1988 toimintakertomuksesta todetaan, että “Café-Bistro Caion toiminta käynnistyi marraskuussa 1988.”

Kaikki edellä esitetty viittaa siihen, että nykyisen ravintola Caion edeltäjä Café-Bistro Caio avattiin marraskuussa vuonna 1988.

Caio täyttää siis kuluvan vuoden aikana vasta 29 vuotta. Pyöreitä juhlittiin näin ollen reilun vuoden verran etuajassa. Mutta miksi?

 

Uusi omistaja sai väärää tietoa

Reidar Oy sulautui osaksi Uniresta Oy:tä vuoden 2000 lopussa. Uniresta puolestaan asetti Caion myyntiin vuonna 2012. Sanomalehti Kalevan uutisen mukaan ravintola oli tuottanut jo pitkään tappiota.

Ravintolalle löytyi ostaja vuonna 2014: Ouluun muuttanut ranskalainen opiskelija Thystere Bangue-Tandet. Hän pyörittää Caioa edelleen perustamansa Affinity Group -yhtiön kautta.

Bangue-Tandet kertoo, että idea Caion kolmekymppisistä syntyi, koska hän luuli, että ravintola oli avattu vuonna 1987.

”Kun ostin paikan, kysyin sen edellisiltä työntekijöiltä, milloin ravintola on perustettu. He kertoivat, että Caio avattiin vuonna 1987.”

Tämän lisäksi Bangue-Tandet kertoo jutelleensa erään asiakkaan kanssa, joka sanoi hänelle olleensa alkuperäisen Café-Bistro Caion ensimmäinen kanta-asiakas. Varmemmaksi vakuudeksi tämä oli näyttänyt vanhaa kanta-asiakaskorttiaan Bangue-Tandet’lle ja kertonut, että paikka avattiin vuonna 1987.

Lehden esittäessä aiemmin mainitut seikat Caion todellisesta perustamisvuodesta Bangue-Tandet’lle, menee mies hetkeksi hämilleen.

”Olin silloin kiireinen, koska opintoni olivat vielä kesken, ja olin juuri ostanut ravintolan. En alkanut selvittää perustamisvuotta sen tarkemmin, vaan luotin näiden ihmisten puheisiin”, Bangue-Tandet sanoo.

Hän näkee asian kuitenkin lopulta positiivisessa valossa.

”Tiedänpähän taas jotain uutta Caion historiasta. Emme sitä paitsi ehtineet valmistella näitä [kolmekymppis-] juhlia niin hyvin kuin olisin halunnut. Ensi vuonna järjestämme todella isot juhlat”, Bangue-Tandet nauraa.

Pidemmällä tähtäimellä Bangue-Tandet’n suunnitelmissa on tehdä Caiosta entistä opiskelijaystävällisempi ravintola.

”Tärkein tavoitteeni on tehdä Caiosta aidosti osa opiskelijoiden jokapäiväistä elämää. Haluaisin Caion olevan paikka, johon tullaan rentoutumaan ja lataamaan akkuja arjen keskellä.”

Bangue-Tandet sanoo kokeilleensa erilaisia asioita Caion kanssa. Epäonnistuneita kokeiluja ovat olleet muun muassa bingotapahtumat ja burgerit.

”Niistä ei tullut niin hyvää palautetta, että olisi kannattanut jatkaa. Tällä haavaa keskitymme pub-puolen parantamiseen muun muassa lisäämällä olutvalikoimaa, minkä lisäksi kehitämme yökerho-osiota, jotta opiskelijoiden olisi entistä parempi järjestää täällä bileitä ja tapahtumia”, Tandet-Bangue kertoo.


Tämä juttu on Oulun ylioppilaslehden tuottamaa sisältöä. Lisää lehden juttuja voit lukea täältä.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Olin itse paikalla vuonna 1988 avajaisissa. Muistan hyvin kun avajaisissa oli esiintymässä myös Aki & Turo, ja esittivät kappaleen Mahtisonni

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän paikalla oli parikin pitäjää "omistajaa" tuossa välissä. Eipä lähiöravintola konseptina tule tässä maassa enää koskaan nousemaan kannattavaksi. Ruokapaikat asia erikseen. Mukavia muistoja toki Caiosta takavuosilta opiskeluajoilta. :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuttu paikka. Tuli joskus käytyä tuolla töissä, levyjä soittamassa ja anniskelemassa alkoholia. Hyvä meininki oli.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se rakennus tehtiin vuonna 1988, ja syksyllä Caiokin avattiin. Opiskelijaporukoissa "tiedettiin" silloisen rehtorin L. Kalevi Korhosen vastustaneen ajatusta yliopistokampuksen lähettyville tulevasta ravintolasta. Myöskään yliopiston tiloissa ei limsaa kummempaa saanut, toisaalta tuon ajan henkeen ei vapaampi alkoholin saatavuus kuulunut muutoinkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Caio pilattiin jo silloin kun sinne alettiin ottamaan kello neljän luvan takia "laadukasta ohjelmaa" eli käytännössä epämääräisiä desibelibändejä. Siihen loppui "opiskelijoiden olohuoneen" tarina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

1988 se oli, oltiin muutettu psoasin kämppään saman vuonna aiemmin.
nostalgian kyynel meinas vierähtää ku kuvvaa kahtoi =)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

1988 ja lumeton ja pimeä oli marraskuu. Taisimpa piipahtaa itsekin avajaisissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Opiskelijaravintola. Ruoka ei mennyt kaupaksi mutta keskitytään pub-puoleen. Yllättävää :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Te ette tiedä mitään opiskelija ravintolasta jos tuokin käy.
Vanhaa Rattoria muistellen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Niinistön lausunnot Halla-Ahosta

165 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Niinistön lausunnot Halla-Ahosta

Kyllä se pelon ilmapiiri tulee nyt jostain ihan muualta, kuin Halla-ahon suunnalta.. Lue lisää...
Uutisten kertomaa

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.8.

Naapurit

22.8.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image