Sanomalehti Kaleva aloittaa nyt toisen kerran alle 25-vuotiaiden nuorten työllistymistä Oulun seudulla edistävän Duunita mut! -haastekampanjan.
Verkkokampanjan tarkoituksena on saada niin pienet kuin isotkin yritykset haastamaan toisiaan mukaan työpaikkatalkoisiin.
Tavoitteena on, että yritykset tarjoaisivat kuluvana vuonna nuorille ainakin 630 työpaikkaa vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Ensimmäiset yritykset ovat jo ilmoittautuneet mukaan duunita mut -verkkosivuilla. Myös nuorten toivotaan kirjaavan sivuille työpaikkatoiveitaan.
Tuote- ja projektipäällikkö Mari Jauhola Kalevasta kertoo, että viime vuoden kokemuksista on tarkoitus ottaa oppia. Työnantajien esimerkiksi toivotaan laittavan toisilleen aktiivisemmin haasteita eteenpäin. Kampanjan näkyvyys taas halutaan pitää tasaisempana aina vuoden loppuun asti.
Kaleva tarjosi työllistämistalkoille verkkoalustan ensi kerran vuonna 2011. Tuolloin yrityksistä löytyi nuorille yhteensä 550 työpaikkaa.