Idyllisessä Dammisaaressa Oulun taidemuseon takana sijaitseva vaaleanpunainen talo pursuilee värikkäitä tarinoita. Vaimonsa Anun ja poikiensa kanssa rakennuksen omistava Harry Sandelin kertoo niitä mielellään.
Hän asui tässä kaksikerroksisessa talossa jo vuonna 1941, ja ennen häntä talo on kuulunut muun muassa nahkatehtaan perustaneelle "vaprikööri", kunnallisneuvos Karl Robert Åströmille.
Harva enää tietää, että heti talon takana virtasi aikoinaan yksi Oulujoen pienistä sivuhaaroista. Tässä virtaamassa oli vain pari metriä korkea putous, joka pienuudestaan huolimatta synnytti ympärilleen suuria asioita. "Putous oli salaisuus koko teollisuuden aloittamiselle tällä paikalla", Sandelin kertoo.
Putoukseen rakennettiin vesipyörä, josta saatiin käyttövoima viereiseen tehtaaseen - siihen, minkä paikalla nykyisin on valkoinen kerrostalo.
1850-luvulla voiman tarvitsijana oli saman vuosikymmenen lopulla palanut fajanssitehdas ja vuodesta 1863 alkaen Åströmin nahkatehdas, joka rakennettiin fajanssitehtaan raunioille.
Nahkatehtaan puristushuone sijoitettiin putouksen päälle, jotta se olisi mahdollisimman lähellä voimanlähdettä - nahkan prässäämisessä kun tarvittiin runsaasti voimaa.
Vaikka joenhaara täytettiin vuonna 1960, koskella on edelleen vaikutuksensa talon asukkaiden elämään. Kaupunki omistaa Sandelinien pihapiiristä muun muassa sen pienen alueen, jossa putous ennen sijaitsi.
Talo koki kovia pommituksissa
Kun Sandelinit aikanaan tarjoutuivat ostamaan maakaistaleen, kaupunki ei halunnut myydä sitä. "Emme me teille sitä myy, on se sen verran erikoinen juttu", kaupungilla kommentoitiin tuolloin. Niinpä vuonna 1918 sadaksi vuodeksi eteenpäin solmittu vuokrasopimus on edelleen voimassa.
Harry Sandelinia huvittaa pohtia, miten tontille tultaisiin autolla, jos kaupunki ei aikanaan myisi maapalaa tai uusisi vuokrasopimusta. Kaupungin alue alkaa 1,3 metrin päästä pihassa olevan valkoisen kerrostalon kulmasta.
Sandelinien talo itse oli alkujaan varasto, mutta 1863 se rakennettiin asuintaloksi tehtaanjohtaja Åströmille. Rakennuksessa sijaitsi myös konttori.
Talo on kokenut ajan saatossa kovia. Se jouduttiin rakentamaan vuonna 1894 miltei kokonaan uudelleen, eikä se seuraavanakaan vuosisatana säästynyt tuholta. Vuoden 1944 pommituksissa vain ulkoseinät ja kantavat väliseinät jäivät pystyyn.
Harry Sandelinin isä, kauppaneuvos Runar Sandelin työskenteli Åströmin nahkatehtaan toimitusjohtajana, ja perhe muutti taloon asumaan vuonna 1941. Sinä päivänä, kun palopommit polttivat talon hajalle, Sandelinit olivat juuri siirtyneet huvilaan Oulujoelle. Pommituksissa tuhoutui kodin irtaimisto, koulukirjat mukaan lukien.
"Aluksi en koulukirjoja ikävöinyt, mutta sitten totesin, että olihan uudet hankittava.",
Sodan jälkeen vuonna 1947 talo saatiin rakennetuksi uudelleen ja Sandelinit muuttivat sinne takaisin. Koska seinärakenteet olivat pommeista huolimatta yhä pystyssä, rakennus on tänä päivänäkin suurilta osin samanlainen kuin 1800-luvulla.
Apuna alkuperäiset dokumentit
Harry Sandelin tuntee vaaleanpunaisen talon, Åströmin tehtaan ja koko Dammisaaren historian kuin omat taskunsa.
Tehtaan ja sen ympäristön historian tutkimisessa Sandelinilla on ollut apunaan joukko asiakirjoja, joista osa on aivan alkuperäisiä onnekkaan sattuman ansiosta. Åströmin nahkatehtaan 50-vuotishistoriikin vuonna 1913 kirjoittanut Karl Mannelin näet toimitti kirjan tekoa varten hallussaan olleet dokumenttien alkuperäiskappaleet kirjapainoon eikä takaisin Åströmille, niin kuin olisi kuulunut. Niinpä ne eivät myöskään tuhoutuneet pommituksissa, vaan ne löydettiin vuosikymmeniä myöhemmin kirjapainon ullakolta.
Suuren talon omistajana täytyy toki ajatella muutakin kuin menneitä. Rakennus ja sitä ympäröivä piha on ihastuttava keidas keskellä kaupunkia, mutta on siitä myös oma vaivansa.
"Alituiseen miettii, että tuostakin rappaus lohkeilee ja tuokin kohta kaipaisi maalausta", Sandelin valottaa talon omistajan arkea. Talon hoitaminen vaatii jatkuvaa puuhailemista. Onneksi Anu-rouva on innostunut puutarhan hoidosta ja pitää kukkapenkit sekä nurmikot pihapiirin historian arvoisessa kunnossa.
Sandelinin mielestä Dammisaari on joka tapauksessa hieno paikka asua. Ulkopuolista väittämä tuskin hämmästyttää: kun katselee koristeellista parveketta ja joenuomaan kevyesti laskeutuvia koivunoksia, voisi vaikka vannoa, että parinkymmenen metrin päässä vilkasliikenteisestä kadusta aikakausi vaihtuu äkkiarvaamatta toiseksi.
