Oulussa on valmisteltu varmuuden vuoksi myös joukkoliikenteen karsittu malli.
Syksyyn saakka suunnittelun lähtökohtana oli, että palvelut ja tarjonta paranisivat noin 20 prosentilla.
Taloustilanteen heikennyttyä tehtiin kuitenkin myös toinen vaihtoehto, joka säilyttäisi nipin napin nykytason.
Valtuutetut päättävät alkusyksyllä, mikä taso valitaan. Ero on euroissa hieman yli kolme miljoonaa.
Oulu kilpailuttaa joukkoliikenteen tänä vuonna. Tarkoitus on, että kilpailutuksessa ovat mukana molemmat mallit.
Erot vaihtoehtojen välillä ovat käytännössä esimerkiksi vuorojen määrissä. Parannetussa mallissa tiettyjä linjoja voidaan ajaa vartin välein, kun ne karsitussa ajetaan parinkymmenen tai puolen tunnin välein.
Joillain alueille kuten esimerkiksi Yli-Iissä malleilla ei ole eroja, koska normaalitarjonnasta ei enää juuri voi karsia.