Pankki- ja luottokortteja kopioineet eli skimmanneet miehet ovat peruneet käräjäoikeuden tuomioista tekemänsä valitukset.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi miehet huhtikuussa kahden vuoden kahden kuukauden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin törkeistä maksuvälinepetoksista.
Kaikki kolme miestä valittivat tuomiosta hovioikeuteen. Kaksi miehistä perui valituksensa heinäkuun alussa ja kolmas perjantaina.
Näin ollen Oulun käräjäoikeuden antamat tuomiot jäävät voimaan.
Skimmauslaitteet 15 pankkiautomaatissa
Miehet toivat Suomeen pankki- ja luottokorttien kopiointilaitteita ja asensivat niitä 15 Otto-automaattiin Oulussa, Iissä, Oulunsalossa, Rovaniemellä, Torniossa, Vaasassa ja Kokkolassa viime vuoden kesän ja syksyn aikana.
Laitteiden onkimat tiedot luovutettiin ulkomaille, missä niillä valmistettiin korttikopioita ja nostettiin tai yritettiin nostaa kymmenien tuhansien eurojen edestä rahaa.
Käräjäoikeus määräsi tuomitut maksamaan pankeille ja Luottokunnalle korvauksia noin 88 000 euron edestä.
Rovaniemen hovioikeus puolestaan määräsi heidät maksamaan oikeudenkäyntikuluja pankeille yhteensä 664 euroa.