Oulu

Aseella kehuskellut reppumies aiheutti mittavan po­lii­sio­pe­raa­tion – raskaasti aseis­tau­tu­neet poliisit valtasivat Raksilan

Poliisi pyysi yleisöä välttämään Teuvo Pakkalan katua perjantaina iltapäivällä.
Oulu 23.3.2018 12:55 | Päivitetty 23.3.2018 19:30
Kaleva

Oulun poliisi kertoo perjantaina kello 16:n aikaan, että Raksilassa mittavan poliisioperaation aiheuttanutta miestä ei ole löydetty. Alueella olleet eristykset purettiin.

Poliisi sai puolen päivän jälkeen ilmoituksen miehestä, joka väitti pitävänsä hallussaan ampuma-asetta. Mies liikkui muun muassa Teuvo Pakkalan koulun ja Oulun ammattikorkeakoulun yksikön läheisyydessä.

Poliisi on tarkastanut alueen rakennukset.

Miehen etsintää jatketaan normaalin partioinnin yhteydessä. Alueella voi viranomaisten mukaan liikkua normaalisti.

Oppilaat ohjattiin turvaan luokkiin

Oulun ammattikorkeakoulun Teuvo Pakkalan kadun liiketalouden yksikön henkilökuntaa ja opiskelijoita kehotettiin tilanteen alkaessa suojautumaan luokkatiloihin ja noudattamaan poliisin ohjeita. 

Läheisessä Teuvo Pakkalan koulussa olevat lapset komennettiin välitunnilta sisälle. 

Kello 14.50 aikaan oppilaita alettiin päästää pois OAMK:n liiketalouden yksiköstä Teuvo Pakkalan kadun puoleisesta ovesta. Koska epäiltyä ei ollut tavoitettu, kaikki ulostulijat videoitiin varmuuden vuoksi.

Kansainvälistä kauppaa opiskeleva oululainen Lasse Lind pääsi ulos kello 15.14.

– Ei meillä mikään hätä ollut. Pysyttelimme vain luokassamme kolmannessa kerroksessa, kuten käskettiin. Opettaja ja kaikki muutkin pysyivät rauhallisina, mitäpä siinä oli tehtävissä.

Myös Teuvo Pakkalan koulun oppilaat ovat päässeet poistumaan koulurakennuksesta.

Paikalla kymmeniä poliiseja

Paikalla ollut Kalevan toimittaja Anssi Väisänen kertoi tilanteen alkuvaiheessa, että paikalla on useita poliisin ajoneuvoa ja kymmeniä poliiseja.

Poliisit olivat aseistautuneet konepistooleilla, ja heillä oli myös suojakilpiä.

Poliisi pyytää yleisöä välttämään Teuvo Pakkalan katua.

Ylikomisario Arto Autio kertoo, että poliisi etsii nuorehkoa pitkähiuksista miestä, joka oli arviolta 175 senttimetriä pitkä. Hänellä oli selässään täyden oloinen reppu. 

– Etsimme tätä henkilöä, joka oli ohikulkijan mukaan kehuskellut, että hänellä on repussaan ase. Korostan, että ketään ei ole uhattu tässä eikä henkilö ole maininnut, että aikoisi tehdä aseella jotakin.

Poliisi teki rakennusten tarkastuksen yhteydessä yhteistyötä koulujen ja kaupungin turvajohtamisen tiimin kanssa.

Poliisi tyhjensi muun muassa Raksilan jäähallin ja harjoitushallin. Etsitystä miehestä ei kuitenkaan saatu havaintoja, joten hallit pääsivät nopeasti palaamaan normaaliin päiväjärjestykseen.

Yksi poliisipartio kävi välillä linja-autoasemalla, kun epäillyn tuntomerkkeihin sopivan henkilön oli nähty nousevan lähtevään linja-autoon.

Aution mukaan poliisi toivoo, että jos epäilty aseella kehuskellut tunnistaa itsensä, hän ilmoittautuu poliisille.

Rehtori viestitti koteihin

Teuvo Pakkalan koulun oppilaiden vanhemmille tilanteen etenemisestä tiedotettiin Wilma-viesteillä. Rehtori Jari Kestilä välitti vanhemmille ennen kello yhtä viestin, jossa kerrottiin kello 12 aikaan tulleesta poliisin kehotuksesta suojautua koululla sisätiloihin ja lukita ovet. 

– Odotamme nyt koululla poliisilta lisätietoja ja lupaa poistua koulusta sitä mukaa, kun oppilaiden koulupäivä päättyy, rehtorin viestissä sanottiin.

– Tunnelma koulussa on oikein rauhallinen, kierrän tässä juuri luokkia ja olen nähnyt hymyileviä lapsia, Kestilä kertoi puhelimitse kello 13.40 aikaan.

Liiketaloutta opiskeleva Anssi Väänänen kertoi kello yhden aikaan Kalevalle olleensa tulossa bussilla kouluun puolen päivän jälkeen, muttei ehtinyt perille asti.

– Sain luokkakaverilta tekstarin, ettei nyt ole asiaa tulla sisälle kouluun.

Poliisi pyyttää ilmoittamaan akuutit silmännäkijähavainnot hätänumeroon 112 ja muut vihjetiedot poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194.

Katso kuvia operaatiosta.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (45)

Toivottavasti poliisi hoksaa reppumiehen etsintöjen tohinoissa kuulustella myös satunnaista ohikulkijaa. Jotta pelon epävarma ilmapiiri säilyisi, niin ei voida tunnustaa, että kuulustelujen myötä "asemies" paljastui kaheliksi mutta harmittomaksi ohikulkijoille huutelijaksi. Tai ohikulkija paljastui pelokkaaksi ihmispoloksi. Poliisia ei voi syyttää ylireagoinnista kun eivät paikalle tullessaan tienneet mistä on kyse. Pakkohan se on tarkistaa. Yleensä televisiossa haastatellaan silminnäkijöitä, mutta tämä satunnainen ohikulkija taitaa jäädä salaisuudeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja paikalle osunut ohikulkija oli ylisäikky yksilö, joka päätti kilauttaa karhukoplan paikalle. Tätä ei tietenkään kerottaisi ihan näillä sanoilla, vaan todettaisiin, että asian tutkinta on lopetettu :-) Hajaantukaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin. Mikähän tässäkin jupakassa oli asian laita? Joskus kauan sitten lööpit kirkuivat. "Opiskelija riehui kirveen kanssa Oulun yliopistolla..." Totuus siellä paikan päällä oli ihan toisennäköinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi muutin Oulusta ja Suomesta pois maahan, jossa ei tarvitse pelätä henkensä puolesta. Suosittelen muillekin samaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No..Suomi alkaa globalisoitua. Yhteiskunnan säästöt näkyvät hörhöilynä..ja tulevaisuus ei varmaan yhtään paranna hörhöilyä. Hyvä suomi 100v. Herroille rikkaudet ja köyhät luukkuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaan ootappas, kun muutosvoimat pääsevät valtaan niin meno muuttuu ja hörhöt valitaan kuntien, maakuntien ja valtion iskujoukkoihin...👍

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä tarkoitat viimeisellä lauseella? Suomessa on yhdet maailman pienimmistä tuloeroista, eli turhaan valitat. Ja mitä tulee herrojen rikkauksiin, niin kyllä koulutuksen ja vaativan työn pitää näkyä tuloissa. Emme elä Neuvostoliitossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ikäviä tällaiset tapaukset. Itse olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Teuvo Pakkalan kadulla ja käynyt Pakkalan koulussa kuusi ensimmäistä luokkaa kuuskymmentä luvulla. Silloin ei olisi voinut kuvitella,vettä tällaista tapahtuisi. Koulu ja ympäristö olivat turvallisia, mutta niin se maailma muuttuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakkalassa, Teuvo Pakkalankadulla ja Raksilassa lienee ollut lapsuudessasikin höpsiä kyllähulluja, reppujen kanssa vaeltelijoita, jotka puhuvat sekoja. Silloin ei vain kutsuttu karhukoplaa paikalle rynnäkkövarusteissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ajoin ohi kun oli niin sanottu tilanne päällä. Lapsellista hommaa. Amerikassa ois jo 7.62 lähetetty matkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Auringon valo lisääntyy ja kaikki hullut tulee taas pottu kellareistaan esiin.Se ei kaikkien ihmisten mieli kestä kaamoksen jälkeen tätä valoistuvaa aikaa..
Täytyykin lähtä ottaa ilta lääkkeet.titulityy ja titylitee

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan hyvä, etten lähtenytkään tänään tohon suuntaan... Just puolilta päivin ois ollut tonne suuntaan muuten vaan asiaa... Nämä ei ole tosiaankaan hyviä nämä tämmöiset jutut.. Kun ei voi tietää..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos poliiseille hienosti hoidetusta operaatiosta. Parempaan tuskin muualla maailmassa pystytään kun kysymyksessä oli näin vakava asia.Kenttäjohtajalla kuka lieneekin oli homma "hanskassa"ja lopputulos oli paras mahdollinen-KIITOS ja kiitos kuuluu myös kaikille operatioon osallistujille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (45)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä maan pohjois- ja itäosassa.

Sadevaroitus: Maan eteläosassa voi sataa tänään rankasti, yli 20 mm tunnissa. Koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa voi sataa huomenna rankasti, yli 20 mm tunnissa.

Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa kehittyy huomenna ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

183 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Olen vetreä, nuorehko nainen. Ajattelen kokonaisvaltaisesti, en puoluepoliittisesti. Liikehdintä ei vaadi nytkään senaat... Lue lisää...
Ämpäreitä jonottavat...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image