Ampumaratojen käyttöluvista on taisteltu vuosia. Vuonna 2009 ympäristötoimi teki päätöksen, että radat pitää sulkea ympäristösyistä.
Ympäristötoimen perustelujen mukaan haulikoissa käytettävät lyijyhaulit ovat aiheuttaneet maaperän pilaantumista rata-alueilla. Lyijyn on katsottu myös aiheuttavan pohjavesien pilaantumista.
"Lähdemme siitä, että maaperän ja pohjavesien tutkimustuloksia ei ole riittävästi huomioitu. Meille ei ole myöskään tarjottu mahdollisuuksia käyttää korvaavia haulimalleja", Hailuodon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jani Rantasuo sanoo.
Lue lisää lauantain Kalevasta!

Kommentoi
Kunnallisvaalit tulossa eiköhän metsastäjien ja ampujien olisi aika miettiä tarkkaan ketkä asioista on päättämässä. Onhan meitä Oulun ympäristössä muutamia kymmeniätuhansia
Jos kerran ampumaharrastus pitää keskittää yhteen paikaan niin suljetaan myös jäähallit yhtä lukuunottamatta, kait ne kaikki jäälajien harrastajat yhteen halliin mahtuu. Onhan jääkiekon, kaukalopallon ja taitoluistelun harrastajia muutenkin vähemmän kuin ammunnan harrastajia. energian kulutuskin on jäähalleissa melkosta hurjaa ja kylmäaineet uhkaa otsonikerrosta.
Voisko joku laittaa linkkiä mistä se tanskalainen tutkimus löytyy?. Vois olla tarpeen kun tässä asiassa edetään. Ja onhan nuo kunnallisvaalitkin tulossa. En usko ikinä että tuo oksidoituva lyijy valuis maan pinnasta saastuttamaan yhtään mitään. Jos ootta teräshaulilla koskaan ampunu kiekkoja niin meleko väläke käy vaikkei kiekko särykkään. Sama ku lyijyhaulikielto vesilinnustuksesa. Haavakkojen määrä kasvo räjähysmäisesti. Jos ampuu teräksellä. tästähän seuraa se että harrastus jatkuu mutta hallitsemattomasti. Ja sitähän nuo päättäjät ei ymmärrä/halua ymmärtää.
sulattakaa ne pyssynne auroiksi ja kyntäkää radat vaikka pelloiksi.
Viherpiipittäjät pitää potkaista kuuhun asti. Ei niistä ole kuin haittaa.
Pittää laittaa heittimet omille maille ;)
Muistakaa katsoa myös Oulu Zonen ympäristölupa. Luvassa on ehtona 29 hiljasta päivää?17 päivää juhannukselta eteenpäin ei saa ampua sekä toukokuussa, elokuussa ja syyskuussa neljä päivää hiljaista päivää per/kuukausi yhteensä 29 päivää. Perusteena ei mikään?
ja Talvivaaran kaivoksella kuitenkin ympäristölupa säilyy? :D
Nytten on puhetta rautahaulista ,kyllä sitä on käytetty ,mutta on tietoa mitä se tuossa kosteassa maan pinnassa saapi aikaan oletan että ruostetta tulee varmasti ja entäs kun materiaali ei anna yhtään periksi ,osa aseista hajoaa ampujan käsiin ja eiköhän kimmoke vaara ole paljon suurempi kuin lyijyllä
On uskomaton juttu tämä ampumaratoja koskeva juttu on vuosia tehty työtäsen eteen että ampumaradat ovat paikkoja jossa aseden käsittely ja ampuminen on sallittua ,mutta nytten se tuntuu että siellä sotketaan pohja vesi eiköhän sitä pohja vettä ole joka paikassa ,perustuuko faktaan ,mutta onko se vain ,että VOI SOTKEA
Ympäristöhallinto liiaksi keskittynyt yksipuolisesti vihreille, jotka ovat pitkään yrittäneet monin eri tavoin hankaloittaa urheilu- ja metsästysammunnan harrastusta. Tavoitteena lienee saada aikaan vaivihkaa ampuma-aseiden täyskielto.
Taustalla on myös se että Ylikiimingin Ouluzonesta tulisi liikelaitos, eli sinne pitäisi saada harrastajia vaikka väkisin. Sen rakentaminen maksaisia miljoonia, joka tarkoittaisi harrastusmaksujen hurjaa nousua. Nyt 25 kiekon sarja maksaa 3 euroa, hinta olisi moninkertainen Ouluzonessa. Investoinnit pitäisi kuitata ja tuottaa vielä voittoa. Joku taustavaikuttaja on ajanut ympäristötoimen päätöstä tähän suuntaan, veikkaisin oulun virkamiehiä. Nykyiset radat pyörivät talkoovoimin, siksi ne on edullisia käyttää. Kilpailutoiminta on aktiivisempaa kun joka radalla on oma porukkansa niitä vetämässä. Kuka sen tekisi Ouluzonessa? Tasapuolisuuden nimissä pitäisi kaikki saastuttaminen kieltää, aloittaen ensimmäisenä OSH:n radan vieressä olevalta lentokentältä. Mitä harrastukseen itseensä tulee. Se on hieno ja mukaansa tempaava laji, jossa on myös Suomella kansainvälistä menestystä. En itsekään tykkää kaikista harrastuksista ja urheilulajeista, mutta en ole niitä kieltämässä muilta, edes vaikka osa harrastuksista rahoitetaan verovaroilla (palloiluhallit, hiihtokeskukset ym).
Haloo! Missä on Ympäristötoimen lautakunnan poliittiset jäsenet ja puheenjohtaja?Mikä on heidän poliittinen vastuu. Ovatko he perillä kuntalaisten kuulemisista ja kuuntelusta? Hakeutuuko lautakuntaan sen tyyppisiä henkilöitä, jotka olevat yleensä metsästystä ja ampumaurheilua vastaan. Puheenjohtajallakin on vastuu kansalaisdemokratiasta. Pöyry Oy on todennut että pohjaveden likaantumisen vaaraa ei ole?
No onko niistä pohjavesistä sitte löytyny jotakin....Tanskassa asiaa on tutkittu ja tulokset on....lyijyhauli oppoaa n.40centtimetriä maan alle 40vuoden aikana ja samalla se muuttuu vaarattomaksi lyijyoksidiksi(muistuttaa valkoista pulveria)!Eli asiaa on siis tutkittu jo!Miksei kukaan kerro onko jossakin pohjavesialuetta joka olisi ammunnan takia saastunut!Joskus aikanaan Hailuodossa mökkiläiset koittivat saada ampumaradan toimintaa kiellettyä vedoten tähän lyijyongelmaan,mutta mittaukset osoittivat että vieressä kulkevan maantien lyijyarvot olivat huomattavasti isommat.....elikkä,onko sitten sillalailla että silloin kun ajettiin ns.lyijyllisellä bensalla niiin niitten haitat pohjavesissä nyvät vasta nyt!
Mitenkähän on laita noiden paperitehtaiden kanssa!!!!!!!Kaikki siellä jotka ovat olleet töissä,puhuvat isoista elohopeamääristä.....kestäisköhän tuon Oulun edustan merialueen tutkimustulokset"päivänvaloa"!!!!
Hailuovostaki ku aletaa jonnekki ylikiiminkii kulkee, nii ne autot ei vissiin siinä tapauksessa saastutakkaan yhtään? Tässä tämä muuten nähdään multakin osin, jos kuntaliitoksiakin tulee, niin kaikki riittää sitten vissiin luotolaisille, jos Oulusta löytyy? On tämä maa menny mallillee.
Niinpä, lyijystä pääse, kun lyijyn sijasta käyttää muuta ainetta. Ihan tekosyy kieltolle, taustalla ihan varmasti muut (piiperö) syyt.
itse olen kaivanut vuosikymmeniä vanhoja lyijyluoteja puusta ja maaperästäkin, ja olen huomannut että tumman oksidoituneen kerroksen ulkopuolella on monesti valkoista jauhomaista ainetta, jotakin lyijyn reaktiotuotetta, joka aivan varmasti leviää vedenkin mukana...en usko pätkääkään pinnallisiin tutkimuksiin, joiden mukaan lyijy ei liukene ympäristöön, yksistään maaperän orgaaniset hapot syovyttävät ajan kanssa graniitinkin ...on myös olemassa uskottavampia tuloksia, joiden mukaan lyijy siirtyy sieniin, kasveihin ja pohjavesiin
Voisiko Oulun Seudun Ympäristötoimi kieltää etelänmatkat lentämällä. Ainoastaan työmatkat sallittaisiin. Lomamatkat ovat vapaa-ajantoimintaa, joten nekin voidaan kieltää ilmastonsuojeluun vedoten tasapuolisesti.
Metsästyslaki suojaa osittain luotiratoja ampumarata riitelyssä. Riistanhoitoyhdistyksissä ja metsästyseuroissa merkittävin metsästysmuoto on hirvenmetsästys. Metsästäjä, jos lapsesi tai lapsenlapsesi innostuu savikiekkoammunnasta niin kuinka kauas lähdet häntä kuskaamaan jos kuntasi haulikkorata suljetaan?