Oulun Karateseura täyttää 50 vuotta – juhlaleirillä mukana kansainvälinen huippuvalmentaja
13.6.
1
Sirkus valtasi Oulun keskustan – Katso kuvat rohkeista esityksistä
13.6.
14 vinkkiä: Oulun kaupunkikasvien huomaaminen vaatii ripauksen kapinahenkeä
13.6.
Odotettu pyörätie Oulun ja Muhoksen välillä etenee: Ensimmäinen kilometri rakennetaan ensi vuonna
13.6.
10
Arvio: Parjattu Louhi saa kirkkaamman kruunun Oulun ylioppilasteatterissa – Pohjolan väen joukossa on paljon uusia lahjakkuuksia
13.6.
1
Poika kavalsi isältään yli 100 000 euroa Kempeleessä – Isä huomasi automaatilla, että tilillä oli vain yhdeksän euroa
11.6.
25
Nämä Oulun koulut ja palvelut lakkautetaan – Samalla häviää lähes 200 työpaikkaa
9.6.
50
Torinrannan ensimmäinen ravintolalaiva avaa juhannukseksi – yrittäjä odotti lupaa kaksi vuotta
10.6.
68
Valtio säästää muuttamalla maanteitä sorateiksi – Katso, mitkä tiet menettävät päällysteensä Pohjois-Suomessa
12.6.
33
Oululainen Julia Romppainen, 26, ajautui puolentoista vuoden salasuhteeseen ja jäi pettämisestä kiinni televisiossa
30.5.
3
Pohde aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – Ilkka Luoma: Taustalla dramaattinen muutos valtionrahoituksessa
9.6.
129
Kymmenen kysymystä Oulun torin ikimuistoisista tapahtumista – Pärjäätkö visassa?
13.6.
2
Oululainen puheterapeutti Raila Lainio pelkää alansa puolesta – "Terveydenhuollon ihmistyö on kriisissä"
13.6.
Arvio: Jane Remmin näyttelyssä kannot paljastuvat eliöyhteisöiksi ja paperihahmot osaksi esiäitien ketjua
13.6.
Kaleva 25 vuotta sitten: Sinisen ja vihreän yhdistelmät ovat muotivärejä kesäisissä vaatteissa
13.6.
Oulun keskustan montussa kasvaa enemmän kasveja kuin luulisi – Tilda Kauppinen hämmästyi tavallisesta leskenlehdestä
13.6.
6
Pikisaaren taidepolussa mukana taiteilijoita Japanista asti – Katso reitti kartalta
13.6.
6
Suosittu dokumentaristi Jaakko Keso kuvaa uutta ohjelmaansa Oulussa – Keskiössä autoilukulttuuriin tutustuminen
12.6.
4
Ilmastonmuutos näkyy Oulun seudulla jo lisääntyneinä punkkeina – asiantuntija varoittaa sään ääri-ilmiöistä
12.6.
41
Legendaarinen lättähattu vie Oulusta kesätapahtumiin – katso reitit
12.6.
14
Oululainen Kimmo Takarautio veisti kylmiltään kohutun mammutin – Nyt töitä riittää vuosiksi
12.6.
14
Li Andersson jätti suosikkifestarinsa väliin ja tuli Ouluun tekemään avauksen: Taiteilijoille perustulokokeilu
12.6.
19
Kiinteistöpalveluita tarjoava PHM Group ostaa Kiinteistötahkolan – Uusi omistaja aikoo panostaa varsinkin asiakaspalvelun tehokkuuteen
12.6.
27
Oulun Golf hyväksyi Sankivaaran golfkentän kiistellyn laajennusehdotuksen
12.6.
18
Oulun Heikiharjuun muumiteemainen puisto – Kaupunki rakentaa ja peruskorjaa leikkipaikkoja
12.6.
2
Poliisi kaipaa havaintoja Oulun Kainuuntien ambulanssikolarista
12.6.
Omakotitalon piha vie aikamatkalle 50-luvun Karjasillalle – Kaikki lähti Tyyne-mummon tarinasta
12.6.
4
Karjalankarhukoiraan suhtaudutaan jopa peläten, sanoo metsästäjä Pentti Åman – Rotu on esillä Oulun Karjalaisilla kesäjuhlilla
13.6.
9
KRP:n iso Uros-tutkinta voi vaikuttaa oululaisiinkin velkojiin – Pesänhoitaja aikoo vaatia vahingonkorvauksia
12.6.
8
Perämerellä harjoitellaan pahinta: Näin Oulu varautuu onnettomuuteen, jota ei toivottavasti tule koskaan
12.6.
Pikisaaressa avattu näyttely tekee oululaisten unelmien leikkipaikoista totta
11.6.
Oululainen terveysteknologiayritys hakeutui yrityssaneeraukseen – Velkoja kuusi miljoonaa euroa
11.6.
9
Satu ja Jarkko Kaleva löysivät Oulun alueelta kaksi tryffelilajia, joita ei ole ennen nähty Suomessa
11.6.
2
Oulun Matkailu vaihtaa nimekseen Visit Northern Finland, tapaamisten sopiminen helpottuu
11.6.
25
Pääkirjoitus
Hailuodon vastaanottokykyä koetellaan pian – pienen kunnan matkailua on parasta kehittää osana Oulun seudun palveluja
11.6.
21