Talous 16.3.2010 

Oulu evästää Technopoliksen yhtiökokousta


Kaleva
Kaleva
Oulun kaupunginhallitus evästää tiistai-iltana oululaistaustaisen Technopolis Oyj:n yhtiökokousta, joka on koolla Espoossa 26. maaliskuuta.

Yhtiökokouksen esityslistalla on muun muassa osinkojen jako ja yhtiön hallituksen jäsenten palkkioiden määrittäminen.

Yhtiön hallituksen päätoimisen puheenjohtajan Pertti Huuskosen vuosipalkkioksi esitetään 339 000 euroa.

Hallituksen varapuheenjohtajan vuosipalkkio olisi 30 000 euroa ja neljän tavallisen hallitusjäsenen palkkio 25000 euroa vuodessa.

Näin hallituksen jäsenten vuosipalkkioihin menee rahaa 469000 euroa vuodessa.

Lisäksi hallituksen jäsenet saavat noin kymmenestä kokouksesta aina kokouskohtaisen kokouspalkkion.

Hallituksen jäsenten vuosipalkkio on lähes sama kuin kolmanneksi suurimman osakkaan Oulun kaupungin odotettavissa oleva osinko.

Jos hallituksen esitys 0,15 euron osingosta osaketta kohti menee yhtiökokouksessa läpi, Oulun kaupunki saa hieman yli kolmella miljoonalla Technopoliksen osakkeella 459000 euron osingon eli 10000 euroa vähemmän kuin hallitus kuittaa vuosipalkkioina.

Technopolis Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen. Oulun kaupunki omistaa yhtiön osakkaista 5,34 prosenttia.


Kaleva Kari Sankala 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
17.3.2010 
 
Jyväskylän mies
Mitä Oulun kaupunki on tehnyt saadakseen itsellen tuollaiset huippuosingot? Pääosa liikevaihdosta tulee muualta Suomesta.
Millä perusteella Oulu "kuppaa" pääkaupunkiseuta, Tamperetta ja muita Suomen kaupunkeja.
Hävetkää oululaiset!
16.3.2010 
 
Nimimerkki
Vuokrakiinteistöfirma ja kovia on palkkiot! Ei taida järisyttävää osaamista vaatia moinen toiminta. Kunhan ei käy novat kun rupeavat rahojaan jakelemaan.
16.3.2010 
 
HraX
Technopolis on se kiinteistö/talonmiesfirma, joka perii ylisuuria maksuja "palveluistaan".
16.3.2010 
 
Kitkan viisas
Mitä Huuskonen tekee tuollaisella summalla. Viimeinen nolla ainakin pois ja rahat vanhustenhoitoon.
16.3.2010 
 
Ohikulkija
Kyllä noille riittäisi palkkioksi yksi kokous ravintolassa Technopoliksen piikkiin. Juomat ei saa näkyä laskussa. Näin se on muuallakin! Mitä se Technopolis muuten tekee? Tietääkö joku?
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy