Obaman vuoro ratkoa Lähi-itää

Lähi-idän riitapukarit aloittivat uudet neuvottelut. Ne eivät onnistu ilman Yhdysvaltoja, mutta lisäksi osapuolten on oikeasti tahdottava rauhaa.

Keskiviikkoisessa tilaisuudessa Valkoisessa talossa oli jotakin tuttua: Yhdysvaltain presidentti, Israelin pääministeri ja palestiinalaisten presidentti vannoivat tekevänsä parhaansa löytääkseen ratkaisun maailmanpolitiikan ikuisuusaiheeksi jähmettyneeseen Lähi-idän konfliktiin. Asetelman tuttuutta vain lisäsi se, että Egyptin presidentti ja Jordanian kuningas olivat paikalla takuumiehinä.

Ikuisuusaihe ei saa merkitä sitä, ettei rauhan hakeminen kannattaisi. Konfliktin ratkaisu on avain alueen laajempaankin vakautumiseen. Yhdysvallat on ainoa voima, jolla on arvovaltaa istuttaa riidan osapuolet samaan pöytään. Se vain ei riitä: rauha on mahdollinen vasta sitten kun molemmat osapuolet sitä itse todella haluavat.

Tähän asti lähimmäksi maalia päästiin 1993, jolloin Oslon neuvottelujen jälkeen presidentti Bill Clintonin paimennuksella Israelin pääministeri Jitzhak Rabin ja PLO:n puheenjohtaja Jasser Arafat paiskasivat kättä orastavan rauhanratkaisun merkiksi. Yritys ajoi myöhemmin karille Arafatin lehmänkäännöksen takia.

Obaman edeltäjä George W. Bush ei yrittänyt tosissaan rauhaa, vaan haki turhaan erilaista ratkaisua juuri päättyneen Yhdysvaltain Irakin-sotaretken kautta. Hän ei myöskään kyseenalaistanut Israelin kovaa linjaa, minkä takia hän ei ollut uskottava välittäjä vastapuolelle.

Nyt on Obaman vuoro yrittää edesauttaa maailmanhistorian ehkä visaisimman ja myös potentiaalisesti vaarallisimman konfliktia laukaisua. Neuvotteluaiheet ja riskit eivät ole muuttuneet miksikään. Neuvotteluille on asetettu vuoden aikaraja. Aikataulu sopii yksiin sen kanssa, että vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa on presidentinvaalit.

Neuvottelujen alun kannalta oli lupaavaa, että sekä Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu että palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas tuomitsivat Gazan aluetta hallitsevan äärijärjestö Hamasin neuvottelujen alle ajoittaman terrori-iskun. Se tapahtui mielenosoituksellisesti Länsirannalla, joka on ollut maltillisten palestiinalaisvoimien tyyssija.

Esimerkiksi presidentti Martti Ahtisaari on esittänyt, että Hamas otettaisiin mukaan neuvotteluihin. Se toisikin uskottavuutta, sillä neuvottelujen yksi kysymysmerkki on, millä lihaksilla Abbas neuvottelee.

Oikeistolaisen likudin johtaja Netanjahu on vetänyt toisen pääministerikautensa ajan kovaa linjaa. Israelin vasemmistohan haluaa rauhaa, mutta ei voi tehdä sitä kun taas oikeisto ei halua rauhaa, mutta voi Yhdysvaltain paineen alla tehdä sen. Siksi Netanjahu voi yllättää.

Osapuolten patistaminen neuvottelupöytään on sinänsä hyvä näyte Obaman hallinnon taidoista. Israel suhtautui Obamaan pitkään epäluuloisesti etenkin hänen islamin maailmalle suuntaamansa Kairon-puheen jälkeen. Nyt Israelin johdossa on taas ymmärretty, että rauha toisi pidemmällä tähtäimellä enemmän osinkoja kuin lyhytnäköinen telaketjulinja. Israel ei voi loputtomiin vastustaa tukensa ja turvansa Yhdysvaltain tahtoa.