Oulu 5.9.2010 

Norjasta Ouluun täysi reppu uskoa ja ideoita

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Kurvinen.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Kurvinen. Liisa Laine
Liisa Laine
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Kurvinen.
Oulun kaupunginhallitus palasi lauantai-iltana Pohjois-Norjan vierailultaan samalla tavalla kuin oli mennytkin: köröttelemällä päivän bussissa. Matkan aikana sulateltiin kolmen Altassa ja Hammerfestissä vietetyn päivän antia.

Viimeisenä vierailupäivänä oululaiset saivat kuulla, että Pohjois-Norjan laajoilla öljykentillä käytetään jo nyt kolmiulotteista 3D-tekniikkaa öljynetsinnässä.

Edes elinkeinojohtaja Juha Ala-Mursula tai kauppakamarin johtaja Jaakko Okkonen eivät olleet tästä tienneet. Okkonen epäili, ettei asiasta ole vihiä muillakaan Oulussa.

Ala-Mursula epäili vahvasti, että norjalaisten käyttämä tekniikka on vielä aika alkeellista, joten Ouluun vastikään perustetulla .Nokian ja Intelin tutkimuskeskuksella olisi öljykentillä jälleen uusi mahdollisuus 3D-sovelluksilleen. "Tämäkin osoittaa, että olemme liikkeellä oikeaan aikaan."

Muillakin aloilla voisi olla saumaa oululaisen ja suomalaisen työtekniikan vientiin, samoin tunnelitekniikan asiantuntemukselle löytynee käyttöä.

Perjantaina oli oululaisten vuoro esitellä Oulua ja sen elinkeinoja altalaisille.

Ja jos oli edellisenä päivänä haukottu henkeä Melkøyan kautta kulkevan Snøhvitin kaasun valtavista mitttasuhteista, nyt oli oululaisten vuoro panna paremmaksi.

Ala-Mursula kertoi, että oululaisen korkean teknologian yhteenlaskettu liikevaihto on noin 4,5 miljardia euroa vuodessa, siis noin kahden Melkøyan verran. Melkøya tarjoaa työpaikkoja 600 ihmisille, oululainen it-osaaminen 17 000:lle. Ala-Mursula ja hänen altalainen kollegansa nimettiin vastuuhenkilöiksi jalostamaan matkalla nousseita ideoita käytäntöön.


Liisa Laine 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
7.9.2010 
 
Nimimerkki
Saisinko hieman selvitystä mitä on kolmiulotteinen 3D-tekniikka?
6.9.2010 
 
Tavallinen Oululainen
Syvä myötähäpeän tunne valtaa mielen, kun lukee tätä juttua.
6.9.2010 
 
akkurat
Miten kolmiulotteisesta maailmasta voi löytää öljyä muuten kuin 3D -tekniikalla? Kyllä ne -x, y- ja z-koordinaatit pitää olla tiedossa, että kyetään poraamaan öljyesiintymään. Sen sijaan tekniikoita on parannettu hiljattain. Jos haluat tietää enemmän lue esim. PGS:n (Petroleum Geo-Services) kotisivuilta lisää. PGS on norjalainen pörssiyhtiö. Luottamuselinten ja virkamiesten matkakertomukset pitäisi saada nettiin kansalaisten luettavaksi ja ihmeteltäväksi.
5.9.2010 
 
3-D vai ;-)
Mitähän ne ideat oli? Ideat ovat kuin lantaa: sillä ei tee mitään jos ei sitä levitä.
5.9.2010 
 
ulkosuomalainen
realXtendill? voisi tehd? web-selaimella k?ytett?v?n visualisoinnin ?ljykent?st?, mutta niin monella muullakin 3D enginell?. Ja on sit? 3D grafiikkaa Mokialla tutkittu jo vuosia.
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
hyvä olo
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni.
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni. Tapio Maikkola
Hyvä olo 4.2. 
Alpo Pyykkönen sai uudet keuhkot
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy