Netin liiketoiminnassa nolla on tehokkain hinta

Ilmaisella voidaan hankkia rahaa. Se on yksi runsausajattelun kymmenestä periaatteesta, jotka Chris Anderson listaa kirjassaan Ilmainen. Radikaalin hinnan tulevaisuus (Terra Cognita 2009, suomentanut Kimmo Pietiläinen). Anderson kirjoittaa etenkin digitaalisista markkinoista, joilla nolla on hänen mukaansa tehokkain ajateltavissa olevin hinta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että bisnestä täytyisi tehdä tappiolla. Ideana on antaa jotakin ilmaiseksi, jotta voitaisiin hankkia rahaa jollakin muulla.

Ilmiö on huomattu sanomalehdissä, joiden nettiversioista lukija ei halua maksaa mitään. Verkkolehden sisältö on siis pidettävä ilmaisena, mutta samalla pitää keksiä, miten maksettaisiin verkkotoimittajien palkat. Anderson laajentaa näkökulmaa viestinnästä talouden muillekin alueille peleistä musiikkiin ja partaterien myyntiin. Tuttuja esimerkkejä ovat esimerkiksi halpalentoyhtiöt, jotka kauppaavat lentolipun lähes ilmaiseksi, mutta rahastavat kaikesta muusta mahdollisesta.

Netissä liiketaloudella on kuitenkin edessään uudenlainen tilanne, jossa tuotetta voi levittää käytännössä ilmaiseksi, sillä jakelukustannukset vaikkapa yhtä jaettua tiedostoa kohti ovat mitättömiä.

Yksi ilmaisen ulottuvuus jää kuitenkin Andersonilla vähemmälle. Netistä löytyy nimittäin paljon ilmaista sisältöä, jonka yhteydessä ei esiinny minkäänlaista voitontavoittelua. Sivunlaidoilla ei vilku mainoksia eikä missään suositella maksullista, lisäominaisuuksilla höystettyä pro-versiota. Talkootyönä koottava tietosanakirja Wikipedia on tunnetuimpia tällaisia projekteja.

Avoimen koodin ohjelmat ovat toinen hyvä esimerkki. Suomalainen VALO eli Vapaat ja Avoimen Lähdekoodin Ohjelmistot julkaisee muun muassa tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta-, pakkaus- ja salausohjelmia - kaikki ilmaiseksi ladattavissa.

Ajatus jakaa jotain ilmaiseksi ei tietenkään ole uusi. Kaikki lapsiperheelliset tietävät, että pieneksi käyneet vaatteet tai tarpeettomat tavarat vaihtavat usein omistajaa ilman lompakkoa, jonkinlaisella vaihtokaupalla tai täysin vastikkeetta. Aina ei myöskään tarvita nettiä tai verkostoja. Oulun kaupungin pääkirjastossa, heti siinä ala-aulassa, on hylly, johon kuka tahansa voi käydä tuomassa lehtiä ja kirjoja. Itselleen voi samalla ottaa kotiin lukemista. Hieno ja yksinkertainen keksintö!

Netti on kuitenkin tuonut tähänkin uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Facebookissa on ryhmä, jossa voi ilmoittaa pois luovutettavista tavaroista. Näin tavoittaa ison joukon tuntemattomia ihmisiä, ja ilmaisen jakaminen tehostuu. Bookcrossing.com on puolestaan tehnyt kirjojen lahjoittamisesta pelin, jossa kirjat jätetään muiden löydettäviksi ja edelleen kierrätettäviksi.

Chris Anderson yrittää kirjassaan todistella, että ilmaisen yleistyminen ei välttämättä merkitse ammattilaisten ajautumista työttömiksi. Työnkuva pitää vain muodostaa uudelleen. Ammattijournalisteille Anderson ehdottaa vaikkapa netin amatöörikirjoittajien kouluttamista. Ajatus on optimistinen, mutta monella alalla totuus lienee, että ilmaisen aiheuttamia tappioita ei voi paikata.

Taloustieteilijälle pyyteetön lahjoittaminen tai vapaaehtoistyö ovat teorioita ja liiketoimintamalleja häiritseviä kummajaisia. Ideologisesti ilmiön voi nähdä joko kapitalismin vihollisena tai utopistisena vaihdantatalouden alkusysäyksenä. Aika näyttää, mihin suuntaan ja millä voimalla ilmaisen ilmiö muovaa taloutta. Varmaa on kuitenkin se, että talous ei pysy muuttumattomana.