Luonto 6.9.2010 

Mustikka ei ole superia Suomessa

Metsämustikka poimitaan käsin, toisin kuin serkkunsa.
Metsämustikka poimitaan käsin, toisin kuin serkkunsa. Risto Rasila
Risto Rasila
Metsämustikka poimitaan käsin, toisin kuin serkkunsa.
Mustikka on maailmalla terveysmarja, superfruit. Sen terveysvaikutuksia ovat markkinoineet erityisesti Pohjois-Amerikan suuret vientiyritykset.

USA:n ja Kanadan laajoilta mustikkaniityiltä riittää vietävää. "Wild blueberry" ei ole kuitenkaan kovin villi marja, sanoo Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio.

"Blueberry on viljelty marja ja sisältä vaalea, kun taas metsämustikka on sisältäkin sininen ja antosyaanipitoisuus siksi eri luokkaa."

Suomalaisyrityksiä ja tutkimuslaitoksia onkin ohjattu käyttämään eurooppalaisesta metsämustikasta blueberryn sijasta nimeä bilberry.

Amerikkalaista mustikanpoimintaa voi ihailla vaikkapa internetin videopalvelu Youtubessa. Mustikoita kerätään pikkupuimureilla tai kauhomalla matalista pensaista kylvövakan näköisillä kaukaloilla.

Uuden mantereen mustikkakauppiaat ovat alan ykkösiä, sillä USA:ssa ja Kanadassa valtio tukee marjojen vientimarkkinointia. "Suomeen verrattuna tuki on yli satakertainen", Simo Moisio sanoo.

Suomi on marjakaupan pikkutekijä jo vaikkapa Ruotsiin verrattuna. Ruotsi vie puolukoitaan maailmalle esimerkiksi huonekalujätti Ikean kautta.

Lue lisää marja-asiaa maanantain Kalevasta!


Markku Kulmala 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
17.11.2011 
 
Tarkennuksia
Ei päihitä gojit eikä acait kotimaisia mustikoita, karpaloita ja puolukoita. Tutkittu tosiasia. Noiden eksoottisten marjojen pitoisuudet muuten ilmoitetaan aina kuivapainoa kohti, kun taas meillä totuttu ilmoittamaan tuorepainoa kohti. Tässä tulee jo yleensä tulkintavirhe. Muuten: mustikka on bilberry, blueberry on suomeksi pensasmustikka. Ihan eri lajeja.
6.9.2010 
 
Nimimerkki
Suomen verottaja teki Suomen pieneksi marjanviejäksi. Sellaista sattuu meillä, koska verottajamme on aina liian ahne.
6.9.2010 
 
Nimimerkki
Suomi myy mustikat lääkekäyttöön ja tuo elintarvikemustikat Kiinasta. Eläköön viisaus. Reilun euron saa kilosta välittäjältä, kun Venäjälläkin hinta on yli 2,5 euroa. Ihmekkään miksi tarvitaan halpatyövoimaa
6.9.2010 
 
Olen maistanut acai marjaa tuoreena
Super marja se on, mutta on niitä muitakin supermarjoa ympäri globaalia maailmaa. Acai marja kuulemma päihittää mustikan ja tulee Brasiliasta.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
LUONTO - LUETUIMMAT
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy