Kulttuuri 11.3.2010 

Merimuseon johtaja pidätetty virasta väärinkäytösepäilyjen takia

Suomen merimuseon johtaja Leena Haila on pidätetty virasta toistaiseksi. Hailaa epäillään väärinkäytöksistä, jotka liittyvät Wellamo-näyttelyn rakentamishankintoihin.

Museovirasto on jättänyt Hailasta tutkintapyynnön Kymenlaakson poliisille. Tutkintapyynnöstä käy ilmi, että Hailan epäillään teettäneen rakennustöitä kymmenien tuhansien arvosta sekä oman yrityksensä Mäntyharjun Moniapu Oy:n että aviomiehensä yrityksen SJ-Teknon lukuun.

– Kyse on pysyvässä näyttelyssä olevan Wellamo-hytin ja mahdollisesti muistakin rakennushankinnoista, jotka on tehty talven, kevään ja kesän aikana ennen kuin koko uudisrakennus avattiin heinäkuussa 2008, kertoo lakimies Carolina Ansinn Museovirastosta.

Museovirasto sai väärinkäytösepäilyyn liittyen nimettömän ilmiannon viime syksynä.

Haila ei kiistä perusteita virasta pidättämiselle

Hailan kuulemistilaisuuden muistiosta käy ilmi, että Haila ei kiistänyt tutkintapyynnön oikeellisuutta ja virasta pidättämisen perusteita. Haila korosti sitä, ettei ole tavoitellut toiminnallaan henkilökohtaista hyötyä, vaan on pyrkinyt museon kokonaisetua silmällä pitäen saattamaan rakennustyön valmiiksi aikataulullisesti erittäin haastavassa tilanteessa.

Tutkintapyynnön mukaan Mäntyharjun Moniapu Oy:n laskuttamien töiden arvo on ollut yhteensä vähintään 32 498 euroa. Haila on hyväksynyt kyseiset laskut tietoisena siitä, että pääurakoitsijan aliurakoitsijana on ollut hänen oma yrityksensä.

Lisäksi Haila on tilannut museon rakentamiseen liittyvää työtä miehensä yrityksestä lähes 16 500 euron arvosta. Toisen laskun loppusumma on vajaat 16 000 euroa. Tutkintapyynnön mukaan lasku on virheellinen. Laskun erittelyosan mukaan loppusumma on noin 8 000 euroa, mutta laskun summaksi on kirjoitettu ja veloitettu 16 000 euroa.

Talousasiakirjoja kateissa

Museovirastolla ei ole selvää käsitystä suorahankinnan perusteista, sillä rakennushankintoihin liittyviä tarjousasiakirjoja on kateissa.

Jos tutkinnan yhteydessä käy ilmi, että asiaan liittyy rikos, vaatii Museovirasto Leena Hailalle rangaistusta ja korvaamaan aiheutetun vahingon.

Hailan virasta pidättäminen jatkuu käräjäoikeuden tuomioon asti, jos asia etenee syyteharkintaan ja syytteeseen. Käräjäoikeuden tuomion jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen. Suomen merimuseon museonjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi tutkija Tiina Mertanen.

Suomen merimuseo kuuluu Museoviraston organisaatiossa Suomen kansallismuseon alaisuuteen. Museo sijaitsee Kotkassa Merikeskus Vellamossa.

 

 


STT. 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy