Jutussa julkaistu virheellinen tieto voi olla tiedonvälityksen uskottavuuden kannalta noloa. Vielä ikävämmäksi tilanne kuitenkin muuttuu, jos virhe on olennainen eikä sitä korjata.
Päinvastoin kuin vastineissa erityistä asianomistajuutta virheiden oikaisemisessa ei tunneta. Virheellinen tieto on oikaistava kenen tahansa vaatimuksesta ja samassa julkaisussa tai ohjelmassa, jossa se alun perinkin julkaistiin tai lähetettiin.
Oikaisemiselle ei kuitenkaan ole lakisääteistä velvoitetta, jos oikaisu on virheen vähäisyyden vuoksi ”ilmeisen tarpeetonta”.
Myöskään journalismin eettiset käytännöt eivät edellytä epäolennaisen virheen korjaamista tai jos kerrottujen tietojen epätarkkuudella ei arvioida olevan vaikutusta jutun asiasisältöön. Täysin merkityksettömän virheen tai tilanteen oikaisusta saattaa aiheutua enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Sananvapauslakiin tai sen esitöihin ei kuitenkaan sisälly tarkempia määrityksiä tai esimerkkejä oikaisua edellyttävästä virheestä. Median omat käytännöt vaihtelevatkin melkoisesti.
Jotkut oikaisevat automaattisesti kaikki virheet, osa vain merkittäviksi katsotut, ja osa tekee oikaisun vain ulkopuolisesta vaatimuksesta.
Oikaisu saatetaan otsikoida ”täsmennykseksi”, ”tarkennukseksi”, ”lisäykseksi” tai jopa asiassa selville saaduksi ”uudeksi käänteeksi”.
Virheellisen tiedon sisältäneestä aiheesta saatetaan tehdä uusi juttu, jonka sisälle oikaisu piilotetaan.
Täsmennykset, tarkennukset ja lisäykset ovat lähtökohdiltaan kuitenkin harhaanjohtavia, sillä toimituksilla on kiistaton päätösvalta siihen, mitä asioita ne haluavat jutuissaan painottaa ja mitä jättää käsittelyn ulkopuolelle.
Olennaisuuden ohella julkaistulta virheeltä edellytetään myös selkeää konkreettisuutta. Esimerkiksi jutun ikävää sävyä, ilmaisuja ja niiden perusteella mediayleisölle mahdollisesti syntyviä mielikuvia tai vaikutelmia ei tarvitse eikä itse asiassa ole edes mahdollista oikaista.
Myös tietynasteiset kärjistykset ja kansantajuistamiset ovat sallittuja ilman, että asiasta syntyisi korjattavaa virhettä.
Mielipide- tai näkemyserot käsitellyssä aiheessa eivät luonnollisestikaan velvoita toimitusta oikaisuun. Lisäksi toimitus on itsekin vakuututtava tekemästään virheestä.
Jälkikäteen tapahtuvasta tarkistuksesta käy hyvänä esimerkkinä anekdootti, jossa lehden toimitussihteeri oli saanut kiukkuisen puhelinsoiton henkilöltä, jonka oli lehdessä väitetty kuolleen. ”Mistä te oikein soitatte?” toimitussihteeri oli halunnut tarkistaa.
Journalismin eettisten sääntöjen mukaan olennainen virhe olisi korjattava viipymättä ja vähintäänkin jos virheeseen liittyvä asianomainen henkilö sitä vaatii. Lisäksi virhe on oikaistava asiallisesti, viivytyksettä, maksutta, riittävässä laajuudessa ja ilman toimituksen omia lisäyksiä tai kommentteja.
Yksi oikaisu virheessä riittää, eikä esimerkiksi toimituksen asiassa jo tekemää oma-aloitteista korjaamista tarvitse uusia. Myöskään liian laajaan oikaisuun ei ole velvoitetta suostua.
Riittää, että tosiasioina esitettävät tiedot ovat (niiden julkaisuhetkellä) todenmukaisia. Vaatimukset esimerkiksi tietojen olennaisuudesta ja monipuolisuudesta voisivat rajoittaa liikaa toimitusten journalistista päätösvaltaa valittujen aiheiden käsittelyssä.
Paikkansapitävyyttä koskevien epäilyjen ja muiden sekaannusten välttämiseksi tosiasiat on kuitenkin eroteltava mielipiteistä ja sepitteistä. Aiheita on lupa nostaa mediakäsittelyyn myös rajallisten tietojen pohjalta, mutta tällöin tapahtumien vaiheita on seurattava myös jatkossa ja täydennettävä uutisointia, kun asioista saadaan selville uutta tietoa.
Journalisteilta edellytetään kuitenkin tiukkaa lähdekontrollia. Periaatteessa myös aiemmin, esimerkiksi muissa tiedotusvälineissä julkaistut tiedot on tarkistettava ennen niiden uudelleen julkaisemista omassa välineessä.
Käytännössä tällaisesta vaatimuksesta kuitenkin livetään yleisesti, useimmiten kiireellisten toimituskäytäntöjen takia.
Virheen syynä on voinut olla toimittajan asiasta saama väärinkäsitys tai se, että jutussa käsiteltyä henkilöä ei ole onnistuttu tavoittamaan. Yleensä oikaisu on nähty tarpeelliseksi jutussa käsiteltyjen ihmisten henkilökohtaisten tietojen, esimerkiksi nimen, ammatin tai jokin muun merkittävän tiedon kohdalla.
Edes toimituksen oma-aloitteinen oikaiseminen ei sinällään poista mahdollisia virheellisen tiedon seuraamuksia tai jo tapahtunutta rangaistavaa tai tuottamuksellista menettelyä. Klassinen virhe esimerkiksi rikosuutisoinnissa on nimetä syytetty syylliseksi.
Erityinen ongelma aiheutuu siitä, että oikaisu ei välttämättä tavoita kaikkia alkuperäisen jutun lukijoita. Kaikki oikaisun nähneet eivät myöskään välttämättä usko, että virhettä olisi edes tapahtunut. Lisäksi oikaisun julkaiseminen saattaa olla omiaan lisäämään jutun kohteen jo saamaa kielteistä julkisuutta, jota tämä ei alunperinkään halunnut.
Käytännössä virheestä ja oikaisusta vastaa julkaisija. Joissakin yksittäistapauksissa virheellistä tietoa sisältäneen jutun kirjoittanut toimittaja tai vastaava päätoimittaja saattaa henkilökohtaisesti pahoitella tapahtunutta.
Tämäntapainen menettely antaa yksioikoista virheen kirjaamista paremman mahdollisuuden selvittää lukijoille huolimatonta menettelyä ja hankkia näin laajempaa yleisön ymmärrystä tapahtuneelle virheelle.
Virheiden oikaiseminen vaikuttaa merkittävästi tiedonvälitystä kohtaan tunnettavaan yleiseen luottamukseen.
Yleensä oikaisun julkaiseminen on riittänyt jutun synnyttämän virheellisen käsityksen korjaamiseksi.
Julkisen sanan neuvosto on kuitenkin ottanut varsin aktiivisen roolin oikaisutarpeen tulkitsijana verkkojulkaisemisessa, jonka erityisenä ongelmana on virheen kertaantuminen nopeasti juttulinkitysten seurauksena.
Virheellinen nettivirhe onkin korjattava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Virheellisen jutun poistaminen verkosta ei korvaa oikaisua, sillä esimerkiksi hakukoneiden avulla virhe voi löytyä verkosta jutun poistamisesta huolimatta.
Verkossa julkaistu virheellinen uutinen ja verkossa julkaistu korjaus olisi syytä linkittää toisiinsa, jotta myös alkuperäistä verkkojuttua lukevat saisivat tietää juttuun sisältyvästä virheestä.
Lisäksi toimituksilta edellytetään kaikkien virheiden oikaisemista omilla verkkosivuillassa myös sellaisissa tapauksissa, joissa virhe on ollut vain painetussa lehdessä tai radio- tai ohjelmassa.
Oikaisemista koskevat aikataulut ovat vastaavat kuin vastineiden kohdalla. Vaatimus vastaavalle toimittajalle on tehtävä 14 vuorokauden kuluessa virheen julkaisemisesta kirjallisesti tai sähköisesti.
Hylkäämisestä on ilmoitettava 7 vuorokauden kuluessa ja päätös on tarvittaessa perusteltava kirjallisesti. Asiaa koskeva kiista on vietävä käräjäoikeuteen viimeistään 30 vuorokauden kuluessa.
