Ulkomaanosastolla julkaistu uutinen "Kallis tavara päätyy halvan pakkaukseen" kertoi Tshekin olevan EU-maiden kärkeä myymälävarkauksissa. Jutussa esiteltiin näpistelijöiden uudenlaisena toimintatapana kalliin tavaran vaihtaminen halvemman tuotteen pakkaukseen ennen kassalla asiointia. Mikäli johonkin juttuun liittyy liian yksityiskohtaisia teon kuvauksia ne voivat muuttua ohjeiksi näpistelijöille ja houkutella uusia tekijöitä myös muualla.
Toisaalta tässä jutussa korostettiin, että vaihtamiskonsti on ollut jo pidempään näpistelijöiden käytössä.
Ongelman julkistamista voidaan perustella myös sillä, että jutun avulla kauppiaat ymmärtävät lisätä omaa valvontaansa nimenomaan tämäntapaisten näpistysten estämiseksi.

Kommentoi